11. toukokuuta 2015

Äitienpäivän mansikkakakku


 Tein äitienpäiväksi äitini luokse vietäväksi tällaisen mansikka-kermakakun ja täytyy sanoa, että jälleen kerran jouduin toteamaan, että tämä on yksi parhaista kakuista ikinä!
Samaa kuului kahvipöydän ääressä aika monestakin suusta :) Itseasiassa siskoni kehui kakkua jopa maailman parhaaksi...


Kakussa on siis maidolla kostutettu vaalea kakkupohja sekä  iki-ihana mansikkamousse , johon lisäsin tuoreita mansikoita paloiteltuna. Voi nam, kun oli hyvää!


Toivottavasti kaikilla oli ihana äitienpäivä, minulla ainakin oli! Ja vaikka lahjat eivät tärkeintä päivässä olekkaan, niin täytyy minun mainita ihanasta lahjakortista, jonka sain tyttäreltäni sekä lahjasta, jonka sain pojaltani...
Lahjakortissahan luki, että tällä lahjakortilla äiti saa 6 krt leivonta-apua, 2 krt imuroinnin ja 1 000 000 krt halauksen <3 Lisäksi lahjassa oli itsetehty korurasia sekä rannekoru.
5-vuotiaalta pojaltani puolestaan sain lempisuklaatani, jonka poikani oli itse ostanut kaupasta omilla rahoillaan. <3
Kyllä noiden lahjojen rinnalla miehen hankkima leivontakirja sekä kaasupoltin kalpenivat, vaikka ihania nekin olivat. 
Täytyy kyllä sanoa, että minulla on ollut onnea, kun minua on siunattu aivan ihanilla lapsilla sekä miehellä, joka jaksaa välillä minun omituiset oikkuni sekä kiukutteluni. 
Perheeni, rakastan teitä koko sydämestäni!!! <3


4 kommenttia:

  1. Kaunis kakku ja todella herkullisen kuulloinen täyte, nam :) Aivan ihanat lahjat sait lapsilta :D Meillä äitienpäivä sujui vatsatautista esikoista hoitaessa eli ei ihan toivomallani tavalla ;) Isän suunnittelema leipomishetki lasten kanssa pitää pitää sitten joskus myöhemmin. Niin ja lasten omatekemät lahjat jäivät sairastelun takia tarhaan, mutta ensimaistijaiseksi sain kivan uuden makukokemuksen eli sitruunanmakuisia pusuja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Harmi, että teidän äitienpäivä meni sairastaessa, mutta senhän voi tosiaan toteuttaa toisena päivänä :) Kunhan kaikki on tervehtyneet, niin vietätte oman juhlapäivän :) Pikaista paranemista esikoisellesi!

      Poista
  2. Ihana raikas kakku ja ihanat lahjat sait :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leipoo sukkasillaan! Lahjat tosiaan olivat ihanat ja ajatuksella valitut :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...