18. toukokuuta 2015

Helppo, nopea ja herkullinen tortillapizza + Arvonta


Sain blogiringin kautta mahdollisuuden päästä kokeilemaan Santa Marian texmex-tuotteita ja koska itselleni texmex on tähän asti rajoittunut pelkkiin tortilloihin, niin lähdin innolla kokeilemaan jotain uutta.
Onneksi lähdin, sillä täytyy myöntää, että kun äitini kanssa ensimmäisen kerran joskus 90-luvulla tortilloja tehtiin, tuli niistä suuri suosikkini ja siitä asti olen tehnyt ne aina samalla tavalla ja lähes samoilla täytteillä.
Siis oikeasti! Olen 20 vuotta tehnyt texmexiä niin juurtuneena samoihin tapoihin, etten ole edes huomannut kaupan Texmex-hyllyyn tulleita ihania uutuuksia! Jotenkin sitä menee hyllylle tuttuun kohtaan, etsii ne samat ainekset ja nostaa ne kärryn kyytiin. 
Onneksi tähän tuli nyt muutos, sillä siellähän oli vaikka mitä ihanaa!
Uusia ehdottomia lemppareitani ovat Pizza Tortilla-tortillapohjat sekä alla olevassa kuvassa näkyvät Pizza Sauce- sekä Pizza Topping-kastikkeet.


Vaikka Santa Marian sivuilta olisi löytynyt vaikka mitä ihania reseptejä, ensimmäiseksi testattavaksi pääsi kuitenkin Tortillapizza Azteka, jonka reseptin sain myös testattavaksi Santa Marialta.
Koska tuo Azteka-pizza on tulisuutensa takia hieman aikuisempaan makuun tein pizzasta myös erilaisia versioita noille perheen pienemmille herkkusuille.


Kun ensimmäisen kerran avasin Pizza Tortilla-paketin, ajattelin, että saapas nähdä millainen pizza näistä oikein tulee, mutta voin kertoa että yllätyin positiivisesti. Pohjista tuli aivan ihania! Ohuita, rapeita ja aivan oikean pizzapohjan makuisia. 
Pizzan muu maku vaihteli tietysti käytettyjen täytteiden mukaan, mutta esimerkiksi tuo testattu Azteka-pizza sai tulisuudesta pitävältä mieheltäni kommentin, että oli ihan h****tin hyvää pizzaa.
Jokaisen pizzan pääsi vielä kruunaamaan tuo ihana valkosipulinen Pizza Topping-kastike, josta meidän perheen lapsetkin pitivät tosi kovasti ja hakivat sitä lisää pizzojensa päälle.
Itse asiassa minä ja muu perhe olimme sen verran myytyjä noista pizzoista, että piti minun yleisön pyynnöstä marssia kauppaan hakemaan toinen satsi pohjia :D Muuta kaupasta ei sitten tarvinnutkaan tuoda, sillä nuo muut ainekset riittivät hyvin toiseenkin satsiin pizzoja.
Ja mikäs oli pizzoja lisää paistellessa, sillä pizzat paistuivat aina reilussa viidessä minuutissa valmiiksi (kaksi pizzaa yhdellä pellillä). Tuon nopeuden lisäksi näiden pizzojen kanssa ei tarvinut sotkea käsiä taikinaan, eikä sen puoleen muuten astioitakaan... Aina välillä saa mennä helpolla, eikö?


Pizzapohjia paketissa oli 4 ja sen lisäksi että nämä olivat tosi nopeita ja helppoja valmistaa, oli näitä helppo myös varioida jokaiselle oman maun mukaiseksi. Yksi pizza riitti annoskooltaan hyvin yhdelle aikuiselle ja perheen pienimmille riitti hyvin yksi pizza puoliksi. 
Tällaiset pienet nopeat pizzat ovat ihania myös kaveriporukan illanistujaisiin tai vaikka esimerkiksi polttareihin tms. Ostaa noita pohjia, Pizza Sauce-kastiketta sekä erilaisia täyteaineksia, eikä kenenkään tarvitse stressata kokkaamisesta jos ei halua ja jokainen voi helposti tehdä oman makunsa mukaisen pizzan. Kenenkään ei myöskään tarvitse yksin hääriä kyökissä koko iltaa, sillä pizzat tosiaan paistuvat nopeasti ja ilman turhaa sotkua.


Tässä vielä tuo ohje tuohon hieman tuliseen Azteka-pizzaan, mutta jokainen voi tietysti varioida täytteitä sekä tulisuutta oman makunsa mukaiseksi.

Tortillapizza Azteka (4 annosta)

4 kpl Santa Maria Pizza Tortilla -tortillapohjia
1,5 dl Santa Maria Pizza Sauce -kastiketta
3,5 dl hyvää juustoraastetta
100 g savustettua kinkkua suikaloituna
16 kpl Santa Maria Jalapeño Chili Pepper -chiliä
4 rkl Santa Maria Taco Sauce Hot-kastiketta

Päälle

1 dl Santa Maria Pizza Topping -kastiketta ja rucolasalaattia

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
Levitä noin 2 rkl Pizza-kastiketta jokaiselle tortillapohjalle (halutessasi voit levittää tässä vaiheessa myös 1 rkl Taco Sauce-kastiketta jokaiselle pohjalle) ja ripottele päälle juustoraastetta.
Ripottele juustoraasteen päälle muut täytteet ja paista uunissa uunin keskitasolla noin 5-8 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja pizzat ovat saaneet kauniin värin.
Kun pizzat ovat valmiita, anna jäähtyä hetken aikaa ja viimeistele Pizza Topping-kastikkeella ja rucolasalaatilla


Kannattaa muuten oikeasti käydä kurkkaamassa santamariaworld-sivustolla, sillä sieltä löytyy kattava arkisto ihania erilaisia reseptejä sekä ideoita erilaisiin ruokiin/aterioihin ja vinkkejä uusiin tapoihin käyttää Tex Mex-tuotteita. Sivustolta löytyy niin Thai-ruokia, Intialaisia-ruokia, Tex Mex-ruokia kuin myös grilliherkkuja. Varmasti jokaiselle jotakin vinkkejä kesän illanistujaisiin/juhliin.
Itsellenikin avautui, että texmex on muutakin kuin tortilloja, texmex on värikästä, maukasta ja monipuolista ruokaa, jota voi varioida lukemattomin tavoin niin arkiruokana kuin juhlatarjottavinakin.
Sivustolla hetken aikaa selailtuani löysin nimittäin jo monta uutta reseptiä testattavaksi kesän juhlissa. 
Vai mitäs sanotte näistä ihanista herkuista 

Katkarapurullat
Katkarapurullat  
Mansikkatortilla
Makeat mansikkatortillat
Parmaquesadillat
Parmaquesadillat


Ja sitten loppuun voin vielä iloisena ilmoittaa, että nyt jollakin teistä lukijoistani on myös mahdollisuus päästä nauttimaan Texmex - herkuista ja pitämään vaikka texmex-juhlat, sillä nyt käynnistyy arvonta, jossa on palkintona ihana Santa Marian Tex Mex-tuotepaketti! 

Tuotepaketti sisältää Fajita-kitin, Enchillada-kitin sekä Pizza-kitin ja on arvoltaan noin 40 euroa.
Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. 
Mielellään kuulisin myös teidän omista Tex Mex-suosikeista/bravuureista. 
Osallistumisaikaa on viikko, eli 24.5.2015 klo 23.59 asti. 

Arvonta suoritetaan maanantaina 25.5.2015 ja voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. 
Jätäthän sähköpostiosoitteesi kommentin yhteyteen, jotta saan sinuun yhteyden, mikäli onni potkii :)
Mikäli voittajaan ei saada yhteyttä viikon kuluessa, arvotaan uusi voittaja.

Onnea kaikille arvontaan!

Yhteistyössä 

Yhteistyössä

Santa Maria

60 kommenttia:

  1. Täällä toinen joka on jämähtänyt siihen hyväksi havaittuun tortillameininkiin! Ehkä joskus repäisen ja laitan jotain ekstralisuketta väliin mutta aina mennään samoilla koska mitä sitä hyvää muuttelemaan..
    Pitääpä ensi viikonlopuksi suunnata hakemaan noita pizzatortillapohjia, pizzaa meillä toivotaan usein mutta kun ei aina jaksaisi pohjia vääntää..
    Hyvä postaus ja kuvat. :)

    VastaaPoista
  2. Ihan perinteiset fajitakset ovat mieleen ja pari kertaa olen tehnyt tortilloista pizzaquesadilloja - ihan älyhyviä - eli vähän niin kuin nämä sinun mutta vielä yksi tortilla päällä :P.

    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  3. Niin herkullisia kuvia että pizzaa on ehkä tänään tehtävä. Tuo valkosipulikastike kuulostaa myös sellaselta että pakko ostaa. 😊

    VastaaPoista
  4. Tortillat on täällä suosikkeja :) Tuo pitsa kuulostaa kyllä myös todella hyvältä! Mukaan arvontaan.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tortillat on täällä suosikkeja :) Tuo pitsa kuulostaa kyllä myös todella hyvältä! Mukaan arvontaan.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Olen Herkkuhovin kanssa samoilla linjoilla, että liikaa on tullut itsekin jämähdettyä tuttuihin ja turvallisiin meksikon makuihin. Enemmän kaipaisin vaihtelua. Tuota pizzajuttua täytyy ehdottomasti kokeilla. ☺

    Joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa!!
    nanne1984@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana. Mä teen aina vaan perustortilloja. Itselleni olen tosin tortillaletut korvannut salaatinlehdillä, kun en ole hyviin gluteenittomiin tortilloihin kaupoissa törmännyt, ja itse tehden ei oo aina jaksanut.

    Jos voitto osuisi kohdalle, niin kaverit saisi herkkua :)
    SannaSorvo(a)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kaikki texmex uppoaa... Tortillat menevät arkiruokana, erilaiset nachosötkötykset iltaa istuessa. :) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, tästä on näköjään jäänyt sähköpostiosoite puuttumaan! Korjataan asia viime tipassa: leevilotta(at)luukku.com :)

      Poista
  9. Mukana:) Tortilloissa yleenä näitä tuotteita käytän, kiva että olet tehnyt vähän uudenlaistakin!

    alinapeltola@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa! TexMex uppoaa meilläkin :) Lapset tykkäävät tortilloista (ja niitä on koulussakin ruokana silloin tällöin nykyään!), itse rakastan texmex-voileipäkakkua ja maissitortilloista, juustoista, salsasta, guacamolesta ja lihakastikkeesta tehtyä lämmintä sotkua :)

    VastaaPoista
  11. Tortillat ovat suosikkejamme mutta nachothin käy.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  12. tortillat on suosikkini
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  13. Näyttipäs hyviltä, täytyy varmaan lähteä kauppaan ostamaan tarvikkeita ja kokeilla itsekin :)
    Täällä vedetään perus-tortilloja ja sitten quesadillojako ovat nimeltään (?) vai mitä lie, eli tortillalätylle salsaa, tonnikalaa ja juustoraastetta, täytetään vaan toinen puoli, taitetaan ja paistetaan nopsaan pannulla ja sitten veitsellä kahdeksi palaksi. Helppoa, hyvää ja nopea valmistaa.

    katja.ovaskainen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  14. Täällä maistuvat perinteiset tortillat viikonloppuherkkuna :) Kovasti tekisi mieli kokeilla reseptiä, jossa tortillan täytteeksi valmistettiin meksikolaistyylisä lihapullia ja sipuli-tomaattisalsaa :)

    VastaaPoista
  15. Ehdottomasti tortillat, reilulla juustolla ja mausteisella jauhelihalla. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Tortilloissa nämä ovat tuttu juttu.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Tortilloissa nämä ovat tuttu juttu.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan arvontaan :) Oma suosikkini on texmex-piiras, joka onnistuukin aina :D Myös tortillat ovat lemppareita.
    Minna
    minnal@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa.Tortillat maistuvat parhaiten.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa. Olen tortillafano ehdottomasti :)
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  21. nam :p mukana arvonnassa :) jonnaka2@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Vesi tuli kielelle herkullisista kuvista. Tortillat ovat meidän perheen juttu :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Tortilloja tulee meilläkin tehtyä useimmiten. Tuollainen pitsa olisi herkullista vaihtelua, nam :)

    Suklaapossu.leipoo@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Tuota topping-kastiketta pitää kokeilla, onkohan yhtä hyvää kuin pizzeriassa Huippuvuorilla? Minäkin olen syönyt tortillani kohta 20 vuotta ihan samalla tavalla :)
    Saukkomartta@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Mun TexMex-herkku tortilla jäi ihan tyystin viljattoman ruokavalion seurauksena. Nykyisin lemppareita ovat TexMex-salaatti ja kuorrutetut maissilastut :)
    ellipsi97@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Itsekkin olen aivan hurahtanut tortillalättyihin pitsapohjana, oi nam! Quesadilloja pitäisi kokeilla pulled porkin kanssa, ja nuo mansikkatortillat houkuttaa.
    leivontanurkka@wippies.fi

    VastaaPoista
  27. Itsekin olen lähinnä tortillalinjalla pysytellyt, mutta nyt vähän kiinnostaa kokeilla muutakin :)
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  28. Itse oon tehnyt tortillalätyistä suolaisia tarjottavia juhliin, levittää tuorejuustoa pohjalle, sitten jääsalaatin lehtiä,kurkkuviipaleita, paprikaa ja mozzarella siivuja tai fetajuustoa. Rullalle ja paloiksi. Vähän kuin rieskarullat, mutta tortilloista. Pizzakin vois olla kiva kokeilla. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mulla myös ihan perussettiä tortillojen tekemisessä, ehkä pitäisi avata silmät uudelleen kaupan texmex-hyllykössä. :) AnuHoo.
    anu.salonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Itsetehdyt pitaleivät tulisin täyttein

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa! titantupa@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Tykkään tacoista paputäytteellä ja runsaalla juustolla.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Tortillat on perus texmex ruokaa ja kasvistäyte ��
    jonataneemil@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Perustortillat on ruokalistalla aina säännöllisesti
    maiqquu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  35. Tortillat on suurta herkkua ja pitsaakin on tullut pohjista tehtyä.
    irmeliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Sellaista tortillarullavuokaa tekisi mieli joskus kokeilla tehdä.
    skeppo63(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana! Meillä laitetaan nachoja pizzan päälle ja tortilloita syödään usein! Myös supertulinen lasagne kuuluu lemppareihin.
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Tortillat vuoassa ovat parhaita! (:

    24hbaking@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Tex-mex maistuu aina! :)
    jen-ny93@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Tortillat ovat niin hyviä ja mielelläni kokeilen jotain uutta.

    Ansku

    kotiaiti79@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Quesadillat ♡♡ ja burrittokset♡♡

    VastaaPoista
  42. Koskaan en ole vielä tortilloja tehnyt, nyt täytyy alkaa opettelemaan,on niin hyvännäköisiä.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Tortillat! Mahdollisimman paljon etilaisia täytteitä. Nam!

    marjajkivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Oon ollut ihan yhtä tylsä ja tehnyt melkeen aina kans tortilloja! Viimes tehtiin tosin tortillapizzoja ja sillon huomasin nuo sun käyttämät pohjat mut en hoksannut mikä ero niillä oli normi tortilloihin niin ei ostettu. Nyt on varmaan pakko ostaa :) lsippala@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Jämähtäny jo reilu parikytä vuotta sitten eräänlaiseen chiliconcarneen, jota sitten tortillalettuilla syödään enemmän kuin maha vetää ja monta päivää peräkkäin. Eipä oo kyllästymistä esiintyny.
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  46. Nam! Täytetty kanatortilla on lemppari ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ja sähköposti on katisarita@gmail.com ☺️

      Poista
  47. Olen hulluna tortilloihin! :)

    xeve(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  48. Oi oi, kun herkullisen näköistä. Omia tex mex -suosikkeja ovat fajitakset ja tortillat. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Oi oi, kun herkullisen näköistä. Omia tex mex -suosikkeja ovat fajitakset ja tortillat. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Tortilloja tulee usein tehtyä!
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  51. Tortillat on niitä herkkuja, mitä aika usein tukee tehtyä :) maatta4@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Tortillat on niitä herkkuja, mitä aika usein tukee tehtyä :) maatta4@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Kokkailen useimmiten jauheliha-/kanatacoja tai quesadilloja. Myös taco-salaatti on hyvää.
    backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
  54. Tortillat ovat meillä kestosuosikkeja.

    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Tacopelti, eli nachoja, paljon juustoa, jauhelihaa ja salsaa uunissa. emja(at)live.fi

    VastaaPoista
  56. Tortilloja tulee silloin tällöin tehtyä :) Tuo pizza näyttää kyllä niin hyvältä, että huomenna on ostettava ainekset kaupasta :)
    jaksaviela@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana! Tortillapizzat on kyllä niin hyviä! hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  58. Ihan perinteiset fajitakset ja tortillat ovat parhautta ja nyt kyllä lähtee nuo tortilla pizzat ehdottomasti kokeiluun!!! Ihanaa kun löytää tällaisia uusia ja herkullisia ohjeita, Kiitos sinulle :)
    Mukana arvonnassa ehdottomasti :) yellows(@) jippii.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...