23. joulukuuta 2015

Joulun merkityksestä - Ihanaa ja herkullista Joulua kaikille!


Noin tunnin päästä vuorokausi vaihtuu Jouluaaton puolelle ja monessa perheessä on vielä viime hetken tonttuilut käynnissä. Niin meilläkin...
Minulle joulun aika kuvastaa rauhallista yhdessä oloa perheen ja läheisten seurassa. 
Kaupat ovat kiinni, mihinkään ei ole kiire ja voi vain olla.
Voi herkutella surutta ja pelata lautapelejä lasten kanssa tai vaikka mennä pulkkamäkeen.
Joulussa ei siis ole kyse lahjoista - ei, vaikka valitettavasti ne nykypäivänä tuntuvatkin näyttelevän pääosaa joulun vietossa ja siihen valmistautumisessa.


Olenkin tämän vuoden joulua odottaessani miettinyt paljon joulua ja sen merkitystä itselleni.
Kuulin sukulaistytön pyytelevän anteeksi sitä, ettei hänellä ole vara hankkia joululahjoja perheelleen tänä vuona. Onko maailma tosiaan mennyt siihen, että ihmiset kokevat syyllisyyttä lahjojen ostamatta jättämisestä? Surullista, mutta totta.
Toki lapset odottavat innolla lahjoja, mutta jos nyt mietitään aikuisten lahjoja...
Itse olen sitä mieltä, että parhaisiin lahjoihin ei edes välttämättä tarvitse rahaa.
Paras lahja näyttää että välität, paras lahja tässä kiireisessä maailmassa on se, että annat aikaasi.
Yksinkertaista ja halpaa, eikö?


Esimerkiksi aikuinen lapsenlapsi/lapsi voi antaa (iso-)vanhemmalleen lahjaksi "lahjakortin", jossa lupaa tulla viettämään päivän vanhemman luona ja samalla esimerkiksi lupautua pesemään ikkunat yhdessä tai muuta vastaavaa.
Ystävälle voi antaa lahjaksi illalliskortin ystävän seurassa. Valmistat illallisen ystävällesi kotonasi - tai hänen kotonaan. Varmasti arvostettu lahja, josta molemmat - niin antaja kuin saajakin nauttisivat.
Pienten lasten vanhemmille voi puolestaan tarjota vapaaillan lastenhoidosta. Monilla lapsiperheillä on ongelmia lastenhoitoavun kanssa ja vapaailta olisi varmasti ihana lahja.
Tässä vielä lopuksi yksi ihana esimerkki lahjasta, joka sai minut liikuttumaan kyyneliin.
Perheemme sai "joulupukilta" kirjeen, josta näkee, että kirjeen lähettäjä on kirjoittanut sen ajatuksella.



Lopuksi haluan vielä toivottaa 
OIKEIN IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE !
Nauttikaa joulusta, herkuista ja läheistenne seurasta <3

21. joulukuuta 2015

Cookie-Valkosuklaafudget


 Jouluun enää 3 yötä ja jälleen kerran huomaan, etten ole ehtinyt leipoa jouluksi puoliakaan kaikesta siitä, 
mitä olin ajatellut...
No onneksi nämä Cookie-Valkosuklaafudget olivat nopeita ja helppoja tehdä ja nyt sain ruksittua ainakin ne pois TO DO-listaltani.
Reseptin bongasin jo kesällä Sulkaapossun ihanaisesta blogista täältä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla. Pieni muutos omiini tuli siitä sattuneesta syystä, että olin unohtanut käyttäneeni viime viikonloppuna valkosuklaata kakkuihin. Näin ollen fudgejen tekoa aloittaessani oli suklaata liian vähän kaapissa, mutta kokeilin riskillä silti. Valkosuklaan määrä väheni 500 g:sta 300 g:aan, mutta fudget onnistuivat silti ihan hyvin. Itseasiassa niin hyvin, että koko satsi on jo tuhottu :D
Hieman pehmeäksi fudgemassa kuitenkin jäi tuosta reilusta valkosuklaamäärän vähenemisestä, joten suosittelen käyttämään suklaata ainakin 400 g.


Helpot Cookie-Valkosuklaafudget

300-500 g valkosuklaata
1 prk kondensoitua maitoa (ei karamellisoitua)
n.100-125 g Marie-keksejä 

Kaada kattilaan kondensoitu maito ja pilko sekaan valkosuklaat. 
Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaat ovat kokonaan sulaneet. 
Murskaa Marie keksejä käsien välissä hieman pienemmiksi paloiksi,
lisää keksin palat suklaaseokseen ja sekoita.
Kaada seos leivinpaperoituun n. 22 x 22 cm kokoiseen vuokaan ja tasoita pinta.
Ripottele pinnalle vielä keksin murusia ja painele pintaan kiinni.
Laita vuoka jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi.
Leikkaa jähmettynyt levy pieniksi paloiksi.


Ihanaa ja rauhallista Joulun odotusta! <3

Pieni hääkakku ja ristiäiskakku pienelle prinsessalle...


Joulu lähestyy kovaa kyytiä, mutta vielä kerkesin yhdet juhlakakut pyöräyttää ennen joulua... 
Nämä kakut menivät yhdistettyihin ristiäisiin/yllätyshäihin.
Tämän tyyliset juhlat tuntuvat olevan nykyään suosiossa :)


Kakkuihin sain melko vapaat kädet, mutta kakkuihin toivottiin kuitenkin valko-vaaleanpunaista väritystä ja koska kakut olivat tulossa samaan pöytään, päätettiin kakut pitää saman tyylisinä.
Kummassakin kakussa siis yksi iso kukka ja kakun alareunassa vaaleanpunainen helminauha.


Kummasakin kakussa sisällä vaalea kakkupohja ja samat täytteet, kuin valkosuklaa-marjajuustokakussakin. Kuorrutus vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekä sokerimassan sekoitusta ja koristeet sokerimassasta sekä marsipaanista.



7. joulukuuta 2015

Viikonlopun ristiäiskakut, koristelun vaikeudesta sekä arvonnan voittaja!


"Ihmeitä täynnä on päivän joka hetki,
näin alkaa pienen pojan elämän retki."

Viikonloppuna tuli väsättyä kakkuja ristiäisiin. 
Tämä ensimmäinen kakku meni sinnikkäälle pienelle ihmeelle, 
jonka elämän alku oli hiuskarvan varassa. 
Onneksi kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin.


Kakusta toivottiin herkkää ja vaaleansinistä ripauksella valkoista.
Loppujen lopuksi päädyttiin vauvaan kukan sisässä, perhosiin, pieniin kukkiin sekä pitsiin.
Kakussa sisällä vaalea pohja sekä maito- ja valkosuklaamousset. 
Päällinen sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta ja koristeet marsipaanista ja sokerimassasta. Kakun reunassa oleva pitsi on sokeripitsiä.


Toinen ristiäiskakku meni Lenni-pojalle ja tähän kakkuun toivottiin hempeän vaaleansinistä väriä,
nukkuvaa vauvaa sinisessä puvussa sekä valkoisessa hiippapipossa. :)
Koristelusta toivottiin yksinkertaista mutta näyttävää.
Siinäpä muuten ne taikasanat. Yksinkertaista ja näyttävää. Kakkujen koristelu on toisinaan haastavaa - ainakin minulle, sillä on vaikea arvioida milloin koristeita on sopivasti. Ei liikaa, eikä liian vähän.
Alla onkin kuva samasta kakusta pelkistettynä sekä hieman runsaammin koristeltuna, jotta näette eron.
Tällä kertaa päädyimme kakun tilaajan kanssa runsaampaan koristeluun.


Tässäkin kakussa sisällä vaalea pohja ja täytteenä valkosuklaa- ja mansikkamousset.
Kakun koristeet ja kuorrutus kuten ylemmässäkin.


Niin ja tosiaan! SantaMarian arvonnassa onni suosi tällä kertaa arpanumerolla 28 osallistunutta Birgittia. 
Kiitos kaikille osallistuneille ja Onnea voittajalle!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...