27. syyskuuta 2014

Pehmeän täyteläinen baileys-juustokakku


Pehmeän täyteläinen, kermainen ja suklaisen toffeinen, eli sanalla sanoen täydellinen kermalikööri-kakku! Olen tehnyt joskus aiemmin baileys-kakkua, mutta kummallakaan aikaisemmalla kerralla en ole ollut tyytyväinen kakkuun. Kakussa ei tuolloin mielestäni maistunut baileys tarpeeksi (kun taas toisella kerralla se maistui liikaakin) eikä se tehnyt kunniaa tuolle herkulliselle liköörille. Aloin miettiä, mikä tuossa liköörissä on se, mikä valloittaa. Se pehmeän täyteläinen, kermainen ja hieman suklaisen karamellinen maku. Eli tälle kakunkin pitäisi siis maistua ja tämä kakku vihdoin maistui! Mielestäni tämä kakku teki kunniaa liköörille ja kakusta maistoi kermaliiköörin juuri sopivasti, ilman että maku olisi ollut pistävä tai liian vahva.
Tein tämän kakun aikuisten naisten illanistujaisiin ja hyvin kakku kelpasi :) Kakun likööristä kuitenkin kiehautetaan alkoholi pois, joten tätä voi hyvillä mielin tarjoilla myös nuoremmalle väelle...
Mikäli tuo likööri (tai kermalikööri yleensäkkin) kuuluu suosikkeihisi, tulet ihastumaan tähän kakkuun. Vaikka resepti saattaa ensin vaikuttaa monimutkaiselta, sitä se ei ole, kannattaa rohkeasti kokeilla. Jotta maut ehtivät tasaantua, kannattaa kakku tehdä jo tarjoilua edeltävänä päivänä ja koristella tarjoilupäivänä.

Koristeluidea löytyi googlettamalla olikohan sitruunaruohon blogista, mutta resepti on täysin omani. Tein kakkuja yhteensä 3, joista kaksi minttuisena ja niistä kuvat alempana.

Baileys juustokakku

Pohja

200 g digestive keksejä
75 g voita

Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita voisula keksimurskan kanssa. Painele keksimurska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte

5 dl vispikermaa
1 prk mascarponea
1 dl kermalikööriä (esim. baileys tai helmi)
1 dl fariinisokeria (löyhästi mitattuna, ei tiiviksi paineltuna)
50 g maitosuklaata
vajaa 1/3 tl sormisuolaa
4 liivatelehteä

Aloita täytteen tekeminen valmistamalla ensin baileyskinuskia. Mittaa kattilaan 1,5 dl vispikermaa, 0,5 dl likööriä ja fariinisokeri. Keitä hiljalleen n 15 minuuttia keskilämmöllä välillä sekoittaen. Kinuskin keittyessä rouhi suklaa ja laita se pieneen kulhoon. Mittaa valmiista kinuskista n 1 dl ja kaada se rouhitun suklaan päälle. Sekoita kunnes suklaa sulaa ja kaada joukkoon 1 dl vispikermaa. Nosta jääkaappiin ja anna jäähtyä/kylmetä kunnolla. Mausta kattilaan jäänyt kinuski sormisuolalla ja nosta kinuski jääkaappiin jäähtymään.
Kun kinuski sekä suklaakinuski-kermaseos ovat jäähtyneet laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Kaada vispikerma sekä suklaakinuski-kermaseos kulhoon ja vatkaa löysäksi vaahdoksi. Notkista mascarpone ja lisää se vaahtoon. Vatkaa tasaiseksi. Kuumenna 0,5 dl kermalikööriä, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatelehdet kuumaan likööriin. Kaada liivateneste vaahtoon kokoajan vatkaten. Kaada puolet täytteestä irtopohjavuokaan keksipohjan päälle. Valuta kinuskia täytteen päälle spiraalin muotoon, kuitenkin välttäen ihan reunaa (kinuski nesteytyy jonkin verran kakussa ja saattaa valua reunasta). Kaada loput täytteestä vuokaan kinuskin päälle ja anna hyytyä ja maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.

Koristeluun

valko-, maito- ja tummaasuklaata

Koristele valmis kakku maito- ja valkosuklaalastuilla/rouheella ja sulatetulla tummalla suklaalla sekä halutessasi myös suklaareunuksella.

Lopuksi alla vielä kuvia eritavalla koristelemistani baileys-kakuista


Tässä kakussa lisänä oli vielä suklaakastikkeesta tehty suklaakiille ja 
näissä kakuissa oli myös tumma keksipohja.


Tummasuklaa-merisuolapähkinöillä, valkosuklaapähkinöillä, suklaalastuilla sekä sulatetulla suklaalla koristeltu baileyskakku ilman suklaareunusta.

1 kommentti:

  1. Moikka!

    Miten teit tuon suklaakastikekiilteen? :) Kakku olisi menossa testaukseen ensi viikolla syntymäpäiväjuhliin, ja koristelu oli kivan näköinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...