12. lokakuuta 2015

Kiireisen emännän pelastukset; omenakakku, mutakakku, pizza ym...


Kuten varmaan olette huomanneet ja lukeneet, niin blogissani on ollut normaalia hiljaisempaa viime aikaisista kiireistäni johtuen.
En oikeasti ole kerennyt leipomaan ja pakkanenkin on tyhjentynyt vierasvaroista... 
Kun Blogiringin kautta sain sitten mahdollisuuden päästä testaamaan vaivattomia ja nopeita Kungsörnenin leivontatuotteita, tartuin tilaisuuteen innolla!

 
Sattuikin sitten niin, että samoihin aikoihin, kun tuotteet saapuivat meille, pieni poikani sairastui kuumeeseen.
Ajattelin, että käytänpä kotona olon hyödyksi ja leivon jotain ja samalla piristän poikaani ottamalla hänet mukaan leipomaan.
Mutta, mutta... Koska en päässyt kauppaan kuumepotilaan kanssa, ei ollut kaapissa paljon mistä leipoa. Aloinkin sitten tutkia noita Kungsörenin tuotepaketteja ja kappas kappas, niissähän oli kaikki tarvittavat aineet mukana, rasvaa ja vettä lukuunottamatta.
Ei siis muuta kuin testaamaan. Ensimmäiseksi testiin pääsi omenakakku, sillä meillä löytyi anopin antamia omenoitakin vielä ja ajattelin pilkkoa niitä kakun päälle.
Voi, kuinka ilo syttyi poikani kasvoille, kun sanoin että tulehan äidille leipuriapulaiseksi :)


Poikani saikin vaativan tehtävän kaataa kuiva-aineet kulhoon ja sekoittaa taikinan kun äiti kippasi siihen vettä sekä sulatettua voita joukkoon.



Jo heti paketin aukaistuani huomasin, että ainekset tuoksuivat tosi hyvälle, ihan omenalle ja kanelille. Vielä enemmän yllätyin iloisesti, kun poikani kippasi aineet kulhoon ja huomasin seassa oikeita omenanpaloja ja vieläpä ihan reilusti. Pikainen silmäys pakkaukseen kertoikin, että omenaa oli 12,5 %. En siis olisi edes tarvinut anopin omenoita, mutta paloittelin pari omenaa pinnalle kuitenkin...


Jo taikina maistui hyvälle ja hetken kuluttua uunistakin tuli ihana kanelinen omenan tuoksu. Kotiin tullut vanhempi poikanikin huusi heti ovelta, että "Täällä tuoksuu joku hyvä!"


Enkä kyllä voi haukkua itse kakkuakaan. Mehevä, pehmeä ja hyvän makuinen. Itse asiassa mietin kakkua maistellessani, että tätä pohjaa voisi hyvin käyttää vaikka kakkupohjana, halkaista pohjan ja täyttää sekä kuorruttaa vaniljaisella tuorejuustokuorrutuksella... :P



Pari päivää omenakakun testauksen jälkeen pääsi testiin mutakakku. 
Tyttäreni on innokas leipuri ja halusi leipoa jotakin ystävillemme, jotka olivat tulossa kylään.
Annoin tytölle mutakakku-paketin kouraan ja lupasin leipoa :)



Taas maisteltiin jo taikinaakin, mutta itse kakku katosi sen verran nopeasti parempiin suihin, etten edes kerennyt ottaa siitä kuvaa... ;D
Täytyy sanoa, että niin koostumus kuin makukin olivat hyviä ja kakku sai paljon kehuja vierailta.


Kolmas tuote, jota ehdimme vielä viikonloppuna testata, oli pizzapohja.
Pohjakaan ei tuottanut pettymystä. 
Hyvän makuinen, pizzerioiden pohjaa muistuttava ohut rapeahko pohja.
 Ei siis moitittavaa. :)


Loppuun vielä sen verran, että vaikka olen itsekkin ollut hieman skeptinen valmispakkauksia kohtaan, niin nämä tuotteet yllättivät minut positiivisesti. 
Mikäli siis lapsesi haluaa leipoa, olet itse kiireinen tai tarvitset johonkin mukaan otettavaksi leivonta-aineksia, niin kannattaa ilman muuta testata näitä Kungsörnenin leivontatuotteita.
Nämä ovat myös hyviä "varapakkauksia" kaappiin, sillä näistä löytyy kaikki leivonnaiseen tarvittavat ainekset, lukuunottamatta vettä sekä rasvaa (jotka yleensä kyllä löytyvätkin joka kodista). Näiden kanssa ei siis käy niin, että kun alat leipoa huomaatkin munien, hiivan, leivinjauheen tai jonkin muun aineksen olevan loppu. Kaikki tarvittava on mukana, jopa porkkanakakun sekä suklaatortun kuorruteainekset. :)


  Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!


Yhteistyössä 

Yhteistyössä

 &

 Kungsörnen

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Nämä Kungsörnen tuotteet yllättivät minutkin. Ne olivat todellakin hyvän makuisia ja niin helppoja valmistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Samaa mieltä kanssasi, helppoja hyviä :P Ja ihania kuvia blogissasi!

      Poista
  2. Näyttipäs tosi herkulliselta! Täytyy varmaan kurvata kaupan kautta kotiin ja antaa lasten leipoa illalla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Herkkua kyllä olikin, kurvaile ilman muuta kaupan kautta kotiin. Nämä oli niin helppoja, että hyvin jaksaa työ- tai koulupäivänkin jälkeen vielä leipoa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...