17. kesäkuuta 2015

Snickers-jäätelökakku


Voi nam, mikä herkku tämä onkaan! Makeaa, mutta ah niin herkullista!
Eikä yhtään vaikeatekoista. Siis oikeasti! Muutama aines vatkaimella sekaisin ja avot. No okei ehkä muutama pieni lisävaihe, mutta helppoa kuitenkin...
 Koostumuskin tässä jäätelössä oli aivan ihanan pehmeä ja täyteläinen.
Itseasiassa kotitekoisen jäätelön tekeminen on todella helppoa, eikä sen tekemiseen tarvitse edes jäätelökonetta. Ja mikä parasta, silloin saa varmasti mieleistänsä jäätelöä. 
Innostuinkin testaamaan heti useampaa makua ja niistä lisää myöhemmin, mutta ensimmäisenä kuitenkin tämä herkullinen Snickers-jäätelökakku.

Tällä ohjeella tulee kaksi pienempää jäätelökakkua tai 1 isompi.
Itse tein kakun puolikkaalla ohjeella Lékuén voileipäkakkuvuokaan, jonka sain aiemmin tänä vuonna testattavaksi Mastermark Brandsilta.
Vuoka toimikin tässä loistavasti, sillä silikonireunus irtosi helposti jäätelökakun ympäriltä ja kakku oli valmiiksi tarjoiluastialla :)
Mikäli sinulla ei ole silikonireunaista vuokaa, voit tehdä jäätelökakun esimerkiksi leipävuokaan, jonka olet vuorannut kelmulla.

Ja muuten...Varautukaa, sillä lähiaikoina voi tulla "jokunen" jäätelöherkku blogiin :D

Snickers-jäätelökakku (2 kpl)

Pohja

2 pakettia (200g) Ballerina mums maitosuklaakeksejä
2 rkl voita

Hienonna keksit ja sulata voi. Sekoita keskenään, jaa puoleksi ja painele kahden vuoan pohjalle.

Jäätelötäyte

6 dl (vispi)kermaa 
1 prk kondensoitua maitoa (ei kinuskiksi keitettyä)
0,5 dl glukoosisiirappia
4 rkl pähkinä-suklaalevitettä

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vähän kerrallaan sekaan kondensoitu maito sekä glukoosisiirappi.
Sekoita lopuksi sekaan vielä pähkinä-suklaalevite.
Kaada jäätelömassa puoleksi kumpaankin vuokaan keksipohjien päälle ja nosta pakkaseen jäätymään useamman tunnin ajaksi (minulla oli yön yli).

Kuorrutus

1 prk karamellisoitua kondensoitua maitoa (eli valmiiksi kinuskiksi keitettyä)
2 dl suolapähkinöitä
200 g taloussuklaata

Sekoita kondensoitu maito/kinuski sekä suolapähkinät keskenään.
Nosta jäätelökakut pakkasesta, irrota vuoasta ja levitä kummankin kakun päälle puolet kinuski-pähkinäseoksesta. Nosta pakastimeen jäätymään ja sulata suklaa mikrossa varovasti.
Levitä sulatettu suklaa puoleksi kummankin kakun päälle ja anna jähmettyä pakkasessa.


Ja loppuun vielä kuva jo puoliksi syödystä kakusta. Itse en malttanut antaa tuon kinuskikerroksen jäätyä ennen kuin jo tein suklaakerroksen ja siksi se oli melko pehmeää kuten kuvasta näkyy...


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No pakkohan se on :D Ja kannattaakin, sillä oli niiin herkkua! Ihanaa juhannusta Nanne!

      Poista
  2. Voi morjes mikä kakku! Niin ihanan näköinen! :D Vaikka olen osto-jätskilakossa niin saakohan itselleen tehdä tälläisen...???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tämä oli Taru niin hyvää! Kannattaa ilman muuta kokeilla, vaikka makeaa tämä kyllä oli... Vaikka on osto-lakossa, niin itsetekoinen jäätelö ei kosketa sitä, joten ei muuta kuin herkuttelemaan ;D

      Poista
  3. Näyttääpä varsin herkulliselta tämä kakku :) Tätä pitänee kyllä testata.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...