2. elokuuta 2016

Marjainen juustokakku kostealla valkosuklaapohjalla


Juhlimme poikani syntymäpäiviä noin viikko sitten ja halusin kokeilla hieman erilaista juustokakkua juhliin. Koska poikani on kesän lapsi, halusin kakusta mahdollisimman kesäisen, ja tässä kakussa todella maistuu kesä.


Aloittaessani kakun suunnittelun mietin, mikä on kesässä parasta ja heti ensimmäisenä mieleeni tuli ihanat tuoreet marjat sekä kermavaahto. Tästä lähti siis kakun idea.
Kakkuun en kuitenkaan halunnut käyttää ihan pelkkää kermavaahtoa ja niin päädyin vaniljaiseen juustokakkutäytteeseen, joka osoittautuikin hyväksi valinnaksi. 
Mietin kuitenkin, että ensi kerralla kakkuun voisi kokeilla myös vaniljakastikeen vaihtamista vispikermaan, jolloin kakusta tulisi vielä hieman raikkaampi, vaikka ei tämä näinkään yhtään liian makea ollut.
Kakun pohjaksi valikoitui ihana pehmeän kostea valkosuklaapohja, jonka löysin Suklaapossun herkullisesta blogista täältä (klik).
Vaniljaisen juustokakkutäyteen sisästä löytyy puolestaan tuoreita marjoja sekä marjaista sosetta.
Kerrassaan herkullinen kakku!


Käytin kakussa mansikkaa, vadelmaa sekä pensasmustikoita, mutta seuraavalla kerralla tekisin soseen kyllä kaikista noista niin kuin tälläkin kerralla, mutta täytteeseen upottaisin suurimmaksi osaksi/kokonaan vadelmia, sillä ne toivat ihanaa kirpeyttä kakkuun. Myös metsämustikat toimisivat varmasti hyvin, mutta valitettavasti pensasmustikka on aika mauton tässä kakussa, eikä sitä kannata käyttää.
Valkosuklaapohjia tulee ohjeella kaksi, mutta ohjeen voi joko puolittaa tai toisen pohjan pakastaa, mikäli kahdelle pohjalle ei ole tarvetta.



Marjainen juustokakku kostealla valkosuklaapohjalla

Valkosuklainen mehevä ja kostea kakkupohja
(Kahteen n. 20 cm vuokaan)
130 g valkosuklaata rouhittuna
75 g voita
2 dl vettä
2 munaa
1.5 dl sokeria
2.25 dl vehnäjauhoja
1/4 tl vaniljajauhetta
1 tl leivinjauhetta
Laita uuni lämpeämään 170 asteeseen. 
Laita voi sekä vesi kattilaan ja kuumenna, kunnes voi sulaa. 
Lisää suklaarouhe ja sekoita, kunnes suklaa sulaa. 
Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Riko munat kulhossa ja vatkaa rivakasti joukkoon kuuma suklaa-voi-vesi-seos. Lisää kuivat aineet. Kaada taikina samantein kahteen voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan ja laita uuniin paistumaan. Paista 170 asteessa n. 13-15 minuuttia, kunnes pohjat tuntuvat keskeltä kevyesti painettu kiinteiltä, mutta pehmeiltä ja/tai kun keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Pohjat eivät saa väriä pintaansa. 
Jäähdytä pohjia muutama minuutti, irrota vuoan reuna ja anna pohjien jäähtyä kokonaan ennen pohjien irroittamista.

Marjasose

50 g vadelmaa
50 g mansikoita
50 g pensasmustikoita
2 rkl tomusokeria
1 liivatelehti
1-2 rkl kuumaa vettä

Laita liivatelehti likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä.
Soseuta marjat sauvasekoittimella, lisää tomusokeri ja sekoita sekoittimella sekaisin.
Purista liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehti kuumaan veteen.
Kaada liivateliuos marjasoseeseen ja sekoita hyvin sekaisin.
Laita marjasose odottamaan täytteen valmistumisen ajaksi.

Vaniljainen juustokakkutäyte

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g mascarponea
3 liivatelehteä
2-3 rkl kuumaa vettä

Lisäksi
tuoreita marjoja

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, notkista mascarpone ja vatkaa mascarpone vaahdon sekaan.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumaan veteen.
Kaada liivateliuos täytevaahtoon ja sekoita hyvin.
Kaada noin puolet täytevaahdosta vuokaan valkosuklaapohjan päälle, ripottele päälle paljon marjoja ja lusikoi marjasosetta marjojen päälle (älä laita aivan reunan viereen). Jätä sosetta vielä kakun päälle spritsattavaksi. 
Lusikoi loput täytevaahdosta varovasti marjojen päälle ja tasoita pinta.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan ja irrota kakku vuoasta.
Pursota kakun päälle vielä marjasosetta ja koristele kakku runsaalla määrällä tuoreita marjoja.


4 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen kakku! Tuoreet marjat kuuluu kyllä ehdottomasti kesään. Mäkin olen tänä kesänä hukuttanut urakalla tuoreita mansikoita, herukoita ja vadelmia kakkujen sisuksiin ja koristeiksi. Niillä saa näyttävänkin kakun aikaan, ja helposti :) Kiva, että pohja maistui teille! Jossain vaiheessa käytin sitä itsekin tosi paljon, kirpeähköjen täytteiden kanssa oli tosi namia. Nyt mulla on "tumman suklaakakkupohjan kausi" menossa, mutta palaan tuohon vaaleaan versioon taas varmaan pian :) Onnittelut pojalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Olen täysin samaa mieltä, marjoilla saa niin maun kuin näönkin puolesta upeita kakkuja aikaan. Harmi, että tuoreita marjoja ei saa läpi vuoden yhtä maukkaina...
      Tykkäsimme kyllä pohjasta, oli mukavaa vaihtelua perinteisiin keksipohjiin ja sopi hyvin marjojen kanssa. :) Kiitos onnitteluista!

      Poista
  2. Mä kans jo "stressasin" että millä sitä talvella oikein koristelee kakut, kun nyt on saanut syötävät kukkaset, marjat jne kaikki suoraan omasta pihasta. Kesä on kyllä sellaista "raikkaiden & kauniiden kakkujen kulta-aikaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kyllä niin ihanaa aikaa!
      Minä lukeudun täysin kesän lapsiin ja rakastan hyönteisiä lukuun ottamatta lähes kaikkea kesässä. Itsellenikin tulee tuottamaan vaikeuksia kakkujen koristelu talvella, sillä kermakakkuja on vaikea koristella näyttäväksi ilman marjoja. Ja voi sinua onnellista, kun olet saanut kaikki herkut vielä omasta pihastasi! No eiköhän me jotain keksitä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...