27. toukokuuta 2014

Mascarpone-jäätelökakku vai jäädytetty juustokakku?


No oli tämä kumpi vai, hyvää oli. Kakussa yhdistyy rapea keksipohja, täyteläisen kermainen jäätelö, suolainen kinuskikastike sekä makea pähkinäsuklaa-levite. Kakku on tehty kuten juustokakku, mutta ilman liivatetta ja se on jäädytetty pakkasessa. Kakkuun on myös käytetty glukoosisiirappia, kuten jäätelössä useimmiten. Jäätelökakkua parempi tämä oli ehkä siinä mielessä, että vaikka kakku oli pitkään pöydällä, ei se sulaessaan valunut kuten jäätelö, vaan säilytti ryhtinsä. Kakku kannattaa nostaa pöydälle sulamaan vähintään 30 minuuttia ennen tarjoilua.

Vinkki! Halutessasi voit tehdä kakun juustokakkuna ja hyydyttää sen liivatteilla (uskoisin, että 2 liivatelehteä sulatettuna 2 rkl:seen nestettä riittää)  tai vaihtoehtoisesti käyttää mascarpone-kermavaahdon tilalla valmista vaniljajäätelöä. Notkista jäätelöä hieman, tee kuten ohjeessa täytteen kanssa ja pakasta.

Ohje
 
Valmista ensin kinuski kastike.

Suolainen kinuskikastike

1,5 dl kermaa
1 dl fariinisokeria (ei tiiviisti paineltuna)
 0,5 tl sormisuolaa

Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Keitä hiljalleen välillä sekoitellen n 15 minuutin ajan. Ota kattila levyltä, lisää suola, sekoita ja anna jäähtyä.

 Pohja

150 g keksimurskaa (suosittelen digestiveä)
60 g voita

Vuoraa irtopohjavuoan pohja sekä reunat leivinpaperilla.
Sulata voi mikrossa ja sekoita siihen murskatut keksit. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte

3 dl kermaa
250 g mascarponea
0,5 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
0,75 dl glukoosisiirappia
(suolaista kinuskikastiketta sekä pähkinäsuklaalevitettä)

Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone, sekoita tasaiseksi. Kaada lopuksi joukkoon vielä glukoosisiirappi koko ajan vatkaten. Kaada puolet täytteestä irtopohjavuokaan keksipohjan päälle. Kaada täytteen päälle kinuskikastiketta maun mukaan esimerkiksi spiraalin muotoon (itselläni olisi saanut olla enemmänkin kuin uskalsin laittaa) ja nostele lusikalla nokareita pähkinäsuklaalevitteestä sinne tänne. Kaada loput täytteestä päälle ja peitä vuoka kelmulla. Nosta pakkaseen jäätymään yön yli. Koristele ennen tarjoilua esimerkiksi sulatetulla suklaalla.




4 kommenttia:

  1. Herkullisen kuulloista ja näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää tämä kyllä olikin. Jotenkin pidin siitä, että vuorotellen lusikallisessa sai makeaa ja vähän suolaisempaa. Kinuskia olin harmikseni laittanut liian vähän, sillä kinuskisattumat olivat herkullisia...

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...