18. joulukuuta 2014

Vadelma-Pistaasipähkinäkakku (laktoositon)


Tässä ihanassa kakussa yhdistyy raikas, kirpeä vadelma, tumma suklaisen makuinen pohja sekä suolaiset pistaasipähkinät. Ajatus kakkuun lähti kun tein tuota ihanaa vadelmatäytettä hääkakkuihin ja mieleeni tuli, kuinka hyvin se passaisi tumman suklaapohjan sekä pistaasipähkinöiden kanssa yhteen. Mutta ennen kuin jatkamme pidemmälle, täytyy tunnustaa, että harkitsin pitkään julkaisenko tätä kakkua vielä. Syy tähän epäröintiin ei todellakaan ollut kakun maussa, eikä koostumuksessa, vaan mittasuhteissa. Kuten kuvista näkyy, pohja on hieman liian paksu verrattuna täytteeseen. Alunperin tarkoitus oli, että pohjaa sekä täytettä tulisi suhteessa 50/50, mutta toisin kävi. Pohja kohosi enemmän kuin olin ajatellut ja täyteaineita minulla oli vain tuohon täytemäärään. Vaikka tuota pohjaa on reilusti, maku kakussa oli aivan ihana ja todella hyvin tasapainossa.
Mietin ja mietin, täytyykö tätä ohjetta vielä hioa ennen kuin sen uskallan julkaista, mutta sitten tajusin, että eihän tässä oikeastaan tarvitse kuin ohjeistaa olemaan minua järkevämpi, eli paistamaan ja kokoamaan kakun hieman isompaan reunavuokaan ja tuplaamaan täytteen määrän. Eli jos kakun koko kasvaa, pohja ohenee ja kun täytteen määrä tuplataan, riittää se hyvin myös isompaan kakkuun. Kakun voi tehdä myös pyöreään irtopohjavuokaan, mutta silloin kannattaa käyttää isompaa vuokaa, jottei kakusta tule ihan liian korkea. Vaihtoehtoisesti kakun voi tehdä myös pienempään pyöreään vuokaan ja jakaa sekä pohjan että täytteen puoliksi. Itse käytin 17 cm x 25 cm vuokaa.
Tätä vadelmatäytettä käytän myös kakkujen täytteenä ja se on täysin laktoositon, mutta halutessasi voit vaihtaa siihen laktoosia sisältävät tuotteet. Ohjeeseen olen valmiiksi tuplannut tuon täytteen määrän ja se riittää näin ollen myös täytekakun kahteen väliin.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että tämä kakku on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ja maut sopivat ihanasti yhteen tuosta pohjan paksuudesta huolimatta!


Vadelma-Pistaasipähkinäkakku

Pohja

  100g huoneenlämpöistä voita (laktoositonta)
  2dl sokeria
2 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
  0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
  ripaus suolaa
1 dl   kevytmaitoa (laktoositonta)
75-100 g paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuori ja rouhi pistaasipähkinät karkeasti. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa voi-sokeri-muna-vaahtoon, aloittaen jauhoista. Kääntele lopuksi taikinaan vielä pistaasipähkinärouhe. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan/reunukseen. Paista 200 asteessa 14-20 minuuttia, riippuen irtoreunuksesi koosta. Pohja saa jäädä aavistuksen kosteaksi. Anna jäähtyä. 

Vadelmatäyte

500 g pakastevadelmaa (tai 2 dl valmista bonnen vadelmasosetta)
200 g laktoositonta vaniljatuorejuustoa
2 dl laktoositonta vaniljajogurttia
2 tl vaniljasokeria
4 dl laktoositonta vispikermaa
1 dl tomusokeria
6 liivatelehteä
0,5 dl keitettyä vettä

Kaada pakastevadelmat teräskattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Keitä miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia välillä sekoitellen. Kaada vadelmat siivilään ja puserra lusikan avulla vadelmista sosetta siivilän läpi kulhoon. Valmista sosetta pitäisi tulla n. 2-2,5 dl. Anna jäähtyä.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Notkista tuorejuusto ja sekoita siihen jogurtti sekä vaniljasokeri. Lisää vielä jäähtynyt vadelmasose.
Vatkaa vispikerma sekä tomusokeri löysähköksi vaahdoksi, lisää siihen jogurtti-tuorejuusto-vadelmaseos ja vatkaa sekaisin. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan veteen. Kaada liivateliuos vadelmatäytteeseen ja sekoita hyvin sekaisin. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan. Koristele pistaasipähkinärouheella.



4 kommenttia:

  1. Onnistuukohan tuo pohja pelkästää perunajauhoilla? Ois gluteenitonki sit samalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, perunajauhoissa ei ole vehnäjauhojen sisältämää sitkoa, joka muodostaa kuohkeutta ja parantaa leipoutuvuutta, mutta uskon kyllä, että tässä pohjassa voit vaihtaa vehnäjauhot perunajauhoihin, käyttäen muuntosuhdetta 1 dl vehnäjauhoja= 2/3 dl perunajauhoja. Perunajauhoja tulisi siis silloin taikinaan yhteensä 2 dl ja vehnäjauhoja ei tietysti ollenkaan.
      Varmaksi en kuitenkaan uskalla sanoa, sillä en ole kokeillut ohjetta noin, mutta epäilisin kyllä toimivan hyvin, ainoastaan erolla, että pohjasta voi tulla murenevampi. Mikäli kokeilet, olisi kiva kuulla, miten onnistui.

      Poista
    2. Onnistu ihan hyvin, vähän oli ehkä kuivaa ja murenevampaa mut osasyyllinen oli varmastikkin se ku meinas unohtua uuniin :)

      Poista
    3. Hyvä, että onnistui :) Harmi kuitenkin että tuli vähän kuivaa. Sitähän olisi voinut hieman kostuttaa vaikka vaniljamaidolla...

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...