9. tammikuuta 2015

Suolaiset muffinssit; Feta-kinkku-paprika


Kinkkusuikaleita, fetajuustoa, paprikaa ja aurajuustoa, niistä on nämä muffinssit tehty.
No hyvä on, tuli näihin muutamaa muutakin ainesta =)
Tämä oli ensikohtaamiseni suolaisten muffinssien kanssa, mutta voin kertoa ettei jää viimeiseksi. Sen verran helppoja ja maukkaita nämä olivat. Jotain näiden herkullisuudesta kertoo ehkä se, että 12-vuotias poikani söin näitä kotiin tultuaan 5 kappaletta yhtä soittoa! Kolmannen jälkeen hän sanoi; äiti vielä yksi ja neljännen jälkeen; saako vielä yhden, en voi sille mitään että nämä on niin hyviä =)
Eipä sillä, maistuivat nämä meille muillekkin, mutta kyllä kaksi riitti ainakin minulle. (Yhtä myöhemmin nautittuahan ei lasketa, sillä sen söin erikseen...)

 
Idea näiden muffinsseiden tekoon tuli, kun jääkaapista löytyi paprika, avattu fetapurkki, avattu aurajuustopussi sekä kinkkusuikalepussi. Mietin hetken, mihin välipalaan ne käyttäisin ja sitten mieleeni tuli suolaiset muffinssit. Ei muuta kuin google käyttöön ja heti silmiin osui resepti joka vaikutti hyvältä. Lopulta reseptistä käyttöön jäi valmistustapa sekä perusaineiden määrät. Näitähän voi kukanenkin muokata oman makunsa mukaiseksi.


Näistä muffinsseista tuli pienellä vaivalla ihania, meheviä ja uskomattoman pehmeitä suolaisia välipaloja. Kannattaa kuitenkin varoa vatkaamasta/sekoittamasta taikinaa liikaa, pelkkä lusikalla tasaiseksi sekoittaminen riittää hyvin.


Suolaiset muffinssit (12 kpl)

2 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
0,25-0,5 tl suolaa
125 g leivontamargariinia
125 g kinkkusuikaleita/kuutioita
1/2-1 punainen paprika
100 g fetajuustokuutioita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
50 g aurajuustomurua
pizzamaustetta

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja voitele muffinssipellin kolot huolellisesti. Vaihtoehtoisesti voit käyttää irtomuffinssivuokia. 
Sekoita kananmunat,  kermaviili sekä suola keskenään. Sulata margariini ja lisää se edellisiin. Kuutioi paprika ja lisää paprikakuutiot sekä kinkkusuikaleet ja fetajuusto munaseokseen. 
Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan varovasti sekoittaen.
Jaa taikina muffinssipellille/vuokiin ja ripottele päälle auramuru sekä pizzamaustetta. Paista uunissa 15-20 minuuttia.

14 kommenttia:

  1. Oliko nämä muffinssit meheviä? Olen muutaman kerran nimittäin maistanut suolaisia muffinsseja ja ne ovat olleet melkoisen kuivia känttyjä. Nämä näyttävät ainakin niin pirun herkullisilta!! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kaikkea muuta kuin kuivia känttyjä! Aivan ihanan pehmeitä, meheviä ja maukkaita. Pistin muutaman yöksi pussiin ja ne olivat nyt aamulla vielä eilistäkin kosteampia, eivät siis kuivahda edes yön aikana, kunhan säilyttää pussissa. Kannattaa ilman muuta kokeilla, käsityksesi suolaisista muffinsseista tulee muuttumaan =)

      Poista
  2. Todella mehevän näköisiä pikkusuolaisia :) Minullakin oli aiemmin kokemusta vain kuivista muffineista, mutta sitten kokeilin rahkapohjaista muffiniohjetta ja kyllä tuli meheviä (http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/01/suolaiset-muffinit-fetajuustolla-ja.html). Tässäkin ohjeessa varmaan juuri tuo kermaviili ja fetapalat tuovat lisämehevyyttä. Näitä söisin enemmän kuin mielelläni, slurps ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Nämä olivat kyllä aivan ihanan meheviä, enkä itseasiassa osannut edes pelätä niistä tulevan kuivia, sillä en ollut ennen tällaisia maistanut. Nuo sinunkin muffinssit näyttävät kyllä ihanilta ja olivat taatusti myös herkullisia, voisinpa kokeilla sitäkin ohjetta joku kerta.

      Poista
  3. Nämä menevät kokeiluun - sen verran kotiväkikin kuolasi, kun näytin heille näitä herkullisen näköisiä muffareita. Nam!! Linkitin sinut blogiini - toivottavasti sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla, uskon että pidätte näistä. Kiitos, minut saa ilomielin linkittää.

      Poista
  4. Nämä tuli testattua kalkkunalla ja olivat aivan ihanan makuisia ja helppoja tehdä! Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Taru! Meilläkin näistä tykättiin kovasti. :)

      Poista
  5. Elämäni ensimmäisen kerran kokeilin tehdä suolaisia muffinseja ja netistä löysin tämän ohjeesi.. Tein lapseni syntymäpäiville ja loppuivat kesken kesken juhlien.. Tästä tuli ihan mun lemppari resepti. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat minunkin ensimmäiset suolaiset muffinssit ja meilläkin ihastuttiin näihin kyllä heti :)
      Kiva kuulla, että ohjeesta oli iloa teillekkin :)

      Poista
  6. Tein näitä tänään ja olivat juuri niin meheviä kuin kuvailitkin. Kiitos reseptistä ja linkkaan sut kohta blogiini. Mutta ensin syön näitä vähän lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva, että tykkäsit! Oleppas hyvä, ihana jos reseptistä on iloa muillekkin. Kiitos linkityksestä! :)

      Poista
  7. Sopisikohan näiden päälle jokin tuorejuustokuorrutus? Mitä makua laittaisit? :) Ajattelin, että voisi tulla vähän juhlavamman näköisiä kutsuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea! Olet oikeassa, juhlavampia tulisi :) Uskon, että kuorrutus sopisi hyvin ja itse laittaisin joko valkosipulia tai aurinko kuivattua tomaattia. Voih, nyt pitää varmaan testata noita itsekkin :P Olisi kiva kuulla, jos testaat, että kuinka onnistui ja millä maulla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...