5. toukokuuta 2015

Aivan ihana valkosuklaa-marjajuustokakku


 Nyt nasahti kerrasta napakymppi! Tämä kakku osui siis niin täydellisesti meikäläisen makunystyröihin, että harvoin ihastun näin kovasti... 
Tai no hyvä on, myönnettäköön, yksi virhe kakusta löytyy, nimittäin pohjan olisin halunnut digestive-kekseistä dominoiden sijaan. Se onkin sitten ainut asia, mitä kakussa muuttaisin, sillä tämä kakku oli täyttä timanttia! Mielestäni kakku hyppäsi heittämällä parhaiden maistamieni juustokakkujen kastiin.
Nyt ehkä hieman pelottaa tämä vuolas kehuminen, sillä eihän kaikilla ole sama makumieltymys kuin minulla, mutta ainakin meikäläiseen kakku osui ja upposi ja paljon keräsi kakku kehuja myös syntymäpäivävierailta.


Tämä kakku meinasi muuten jäädä kokonaan tekemättä, sillä kun juhlia edeltävänä iltana leivoin tarjottavia, meni minulla melko myöhään. Totesinkin jo miehelleni, että eihän tarvitse enää juustokakkua, johon mieheni vastasi, että hyvä se kyllä olisi olla :)
Niinpä aloin väsätä vielä juustista. No ainoat keksit joita siinä vaiheessa pystyin käyttämään, olivat kaapissa olevat dominot (olisin halunnut vaaleita keksejä, kuten digestivejä) ja niillä oli mentävä.
Täytteeseen aioin ensin lisätä jotakin pureskeltavaa ja suutuntumaa tuovaa, mutta jätin sen sitten ja ei sinne mitään olisikaan tarvinnut lisätä, sillä mustikasta tuli kuitenkin vähän suutuntumaa.
Kakun sisinosa maistui vaniljaiselle ja mustikkaiselle, mansikka kuitenkin aavistuksen taittaen tuota mustikan makua. Ulompi kerros maistui ihanan samettiselle ja täyteläisen valkosuklaiselle.
Yhdessä nuo kaksi kaksi kerrosta muodostivat täydellisen kombon!


Kakku on koottu siten, että ensin hyydytin tuon sisemmän marjatäytteen keksipohjan päälle pienemmän irtopohjavuoan reunojen avulla ja kun se oli hyytynyt useamman tunnin ajan, tein isomman vuoan avulla valkosuklaa täytteen. Halutessasi voit tietenkin tehdä nuo kerrokset myös päällekkäisinä kerroksina, suoraa samaan vuokaan, mutta mielestäni kakku on näyttävämpi tällä tavalla tehtynä.
Kakusta saakin jo pelkkien tuoreiden marjojen avulla näyttävän kakun vaikkapa ylioppilas/valmistujaisjuhliin.
Niin ja mainitsinko jo että kakku oli aivan ihanaa! :D


Valkosuklaa-marjajuustokakku

Pohja

n. 200 g keksejä (itse käytin yhden pötkön dominoita)
50 g voita

Vuoraa halkaisijaltaan n. 23-24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Murskaa keksit. Sulata voi mikrossa ja sekoita siihen keksimurska. 
Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Vedä lusikalla irtopohjavuoan reunaa pitkin siten, että ihan vuoan reunalle ei jää juurikaan keksipohjaa.
Irrota tämän jälkeen irtopohjavuoan reunus ja asettele keksipohjan päälle pienempi halkaisijaltaan n. 19-20 cm irtopohjavuoan reunus.

Marjatäyte (sisempi kerros)

150 g mustikoita
100 g mansikoita
0,5 dl tomusokeria
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g mascarponea
3 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä

Laita livatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä noin viideksi minuutiksi.
Soseuta marjat sauvasekoittimella ja lisää tomusokeri, sekoita sauvasekoittimella.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi toisessa astiassa. Notkista mascarpone ja lisää se vaniljavaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatelehdet pariin ruokalusikalliseen kuumaa vettä. Kaada liivateliuos marjasekokseen ja sekoita sauvasekoittimella.
Kaada marjaseos muutamassa pienessä erässä vaniljavaahtoon, samalla sekaisin vatkaten.
Kaada täytevaahto keksipohjan päälle pieneen irtopohjavuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään muutaman tunnin ajaksi.

Kun kakku on hyytynyt, irrota irtopohjavuoan reunus varovasti ja aseta nyt isompi irtopohjavuoan reunus vuoan ympärille.
Valmista valkosuklaatäyte.

Valkosuklaatäyte (päällimmäinen/ulompi kerros)

100 g valkosuklaata
125 g mascarponea
2,5 dl vispikermaa
2 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä noin viideksi minuutiksi.
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa.
Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi.
Notkista mascarpone ja sekoita sulatettu valkosuklaa mascarponeen.
Lisää valkosuklaa-mascarpone kermavaahtoon ja sekoita tasaiseksi.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatelehdet kuumaan veteen. 
Kaada liivateliuos täytevaahtoon ja sekoita sekaisin.
Kaada täyte irtopohjavuokaan marjakerroksen päälle ja levitä tasaiseksi. Auta lusikan varrella täytettä menemään myös marjatäytteen ja irtopohjavuoan reunojen väliin. Voit lopuksi varovasti vetää lusikan varrella reunaa pitkin, jotta täytettä on varmasti joka paikassa.
Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi.
Koristele tuoreilla marjoilla.


52 kommenttia:

  1. Aivan täydellisen näköinen kakkupala, ihana! :) Ja todella herkullisen kuulloinen! Uskoisin, että tuo mascarpone on varmaan yksi kakun herkullisuuden salaisuuksista. Mascarpone tuo kakkuihin ihanaa pehmeyttä ja mukavaa rasvaisuutta ja pyöristää ja korostaa makuja samaan aikaan. Uskon sinua Maiju, kakku oli varmaan tosi ihanaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Uskoisin itsekkin tuon mascarponen olevan osasyyllinen kakun herkullisuuteen. Se on yksi monia suosikkejani leivonnassa, eikä varmaan tee pahaa yhdellekkään leivonnaiselle :)

      Poista
  2. Ompas tosiaankin ihanan näköinen, raikas kakku! Upea! Veikkaisin, että maku olisi minunkin mieleen. Joten kopsaan ohjeen talteen, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori ja ole hyvä ohjeesta! Kannattaa todellakin kokeilla, uskon sinun pitävän tästä :)

      Poista
  3. Aivan mielettömän upea kakku! Samaa mieltä Suklaapossun kanssa... kakkupala on täydellinen! Aioin aivan varmasti testata tätä kakkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Kannattaakin testata, tämä oli ah niiin hyvää :)

      Poista
  4. Satunnainen vierailija11. toukokuuta 2015 klo 12.12

    Testattu on ja erittäin hyväksi todettu ;). Oliko sinulla marjat jäisiä, kun survoit ne tuohon marjatatäytteeseen? Siihen olisi minun pitänyt lisätä yksi liivate lisää, mutta just ja just pysyi koossa. Mutta aivan ihanan makuinen oli, kitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että tulit kommentoimaan ja ihana kuulla, että tekin piditte kakusta :) Käytin kakkuun tuoreita mansikoita ja pakasteesta sulatettuja mustikoita. Harmi, että teillä kakku jäi hieman liian löysäksi. Voisikohan syy sitten olla siinä, että jos marjat olivat vielä jäisiä, sulivat ne vielä sen verran, että aiheuttivat vettymistä... Hyvä kuitenkin, että pysyi koossa ja että maku oli ihana! :)

      Poista
    2. Satunnainen vierailija22. heinäkuuta 2015 klo 8.01

      Teinpä tätä kummitytön rippijuhliin gluteeniittomalla keksipohjalla ja oli hyvää. Täytteeseen lisäsin yhden liivatteen, koska taas tein pakastemarjoista. Kakku kesti hyvin kahvipöydässä pidemmänkin aikaan. Kiitos vielä kerran, tämä jää vakkariohjeeksi. Tein sisemmän kakun jo aikaisemmin pakkaseen ja laitoin jäisenä keksipohjan päälle. Hyvin toimi. Oikein näyttävä herkku kesäjuhliin.

      Poista
    3. Satunnainen vierailija2. kesäkuuta 2016 klo 13.11

      Teinpä taas tätä herkkua ja ihan ehdoton ykkönen oli kähvipöydässä. Pohjalla oli perus digestive, mutta muuten ohjeen mukainen.

      Poista
    4. Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että ohje on pysynyt teillä käytössä ja saanut edelleen hyvän vastaanoton. Pitäisi itsekkin tehdä nyt kesällä taas tätä :P

      Poista
  5. Hei
    Kiitos upeista kuvista ja ohjeista :)
    Tarkoitus olisi testata tätä makoisan oloista ohjetta. Mietin, lähteekö sisemmän kerroksen väri "leviämään" säilytyksessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! :) Kannattaa ilman muuta testata kakkua, sillä se oli aivan ihanaa ja olen saanut hyvää palautetta myös muilta kakkua testanneilta. Olen tehnyt kakkua vasta tuon yhden kerran, eikä kakku silloin kovin pitkään ehtinyt meillä vanhenemaan, joten varmaa tietoa minulla ei ole... En kuitenkaan usko värin leviävän päivän-parin säilytyksessä, sillä kerrokset ovat kuitenkin hyytyneitä massoja. Toki pidemmässä säilytyksessä väri voi pikkuhiljaa alkaa levitä...

      Poista
  6. Moikka! Kysyisin hieman hölmön kysymyksen, mutta kun en ymmärrä että miten nuo kakun "kerrokset" on tehty. Tai siis kun ensiksi tehdään iso keksipohja ja kun sen päälle asetellaan tuo pienempi irtopohjavuoka, niin laitetaanko sitä mitenkään kiinni siihen keksipohjaan? Ja jos ei niin miten juustokakkumassa ei lähde valumaan reunojen alta :D Kiitos ja anteeksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ei ole ollenkaan hölmö kysymys, suotta pyytelet anteeksi :) Tuota pienempää irtopohjavuokaa ei laiteta mitenkään kiinni, vaan se vain nostetaan keksipohjan päälle. Täyte on kuitenkin sen verran jämäkkä, ettei lähde sieltä pienistä mahdollisista koloista valumaan karkuun... Jos vuoan ja keksipohjan väliin jää jostakin syystä paljon tilaa (vuoka esim. vääntynyt) voit käyttää apuna reunakalvoja tai leivinpaperia. Asettele vuoan sisäpuolelle kalvo/leivinpaperia ja paina alaspäin, kunnes on pohjaa vasten... En tiedä saiko tuosta mitään selvää... Mutta itselläni tosiaan riittää pelkkä vuoan reunus, eikä täyte karkaa mihinkään...

      Poista
  7. Hei! Mitä luulet ? Hyytyisikö valkosuklaatäyte pelkän suklaan voimalla? Oot laittanut tuohon lisäksi 2 liivatelehteä. Tein ohjeen mukaan ja oli järisyttävän hyvää, mutta tuo seikka jäi vaivaamaan :) ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos mukavasta kommentistasi Merja! :) Ihana kuulla, että teilläkin tykättiin kakusta ja että pidät blogistani! :)
      Mietin itse asiassa kakkua tehdessä samaa asiaa, kuin sinäkin, sillä valkosuklaamousse-kakuntäytteessä ( http://pienetherkkusuut.blogspot.fi/2014/11/mansikka-ja-valkosuklaamousset-kakun.html ) hyydyttäjänä toimii yksistään suklaa ja se riittää ihan hyvin. Uskon, että periaatteessa tuo suklaa yksin riittää kyllä hyydyttämään kakun, mutta ainakin yksi asia muuttuisi, eli tuo täytteen koostumus. Ennen liivatelehtien lisäämistä täytemassa on paksumpaa ja jämäkämpää ja vaikeammin levitettävissä, mutta kun liivateliuos lisätään, muuttuu täyte notkeammaksi ja sileämmäksi ja levittyy myös paljon helpommin. Näin ollen en ehkä tuota liivateasiaa muuttaisi, koska sisempäänkin täytteeseen kuitenkin tulee liivatetta. (Kakusta ei näin ollen saa liivatteetonta kuitenkaan). Mikäli kuitenkin innostut kokeilemaan asiaa, olisi mukava kuulla kuinka onnistui :)

      Poista
  8. Tuo on hyvä pointti :) en tullut ajatelleeksi asiaa.. Ehkä myöhemmin kokeilenkin ;)

    VastaaPoista
  9. Hei! Millä lämmöllä sulatat valkosuklaan? Jäähdytätkö liivateliuosta ensin ettei kerma juoksetu? Onko massa sulla tosiaan noin silkkinen, kun kaadat sen vuokaan? :o mulla ei ja syitä keksin seuraavat:
    Mulla joko paloi valkosuklaa tai laitoin liivatteet liian kuumana? Seos oli rakeinen ja ruma :( makuun ei vaikuttanut.. Keksitkö jtn muuta mikä olisi voinut mennä pieleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Harmi, että täytteestä tuli sinulla rakeinen, minulla se tosiaan on joka kerta ollut tuollainen sileä ja olen tätä useammankin kerran jo tehnyt... Kysäisen vielä muutamaa asiaa... Käytitkö vispikermaa vai tavallista kuohukermaa? Entä oliko mascarpone-valkosuklaaseos sileää ennen kermavaahtoon lisäämistä? Mikäli ei, vika on ollut jo tässä vaiheessa, jos taas oli, on jotakin sattunut tämän vaiheen jälkeen... Itse sulatan valkosuklaan mikrossa mikron puoliteholla. Sulatan suklaata aina muutamia sekuntteja kerrallaan, sekoitan ja jatkan taas sulatusta. Kun suklaa on lähes sulanut, hämmentelen sitä sitten sen verran, että sulaa loppuun. Valkosuklaa kannattaa paloitella pieniksi paloiksi ennen sulatusta ja olla tosi varovainen ettei suklaata polta sulattaessa. Tämä täyte on tosiaan onnistunut minulla aina hyvin, eikä ole mennyt rakeiseksi, mutta joskus aiemmin olen kakkuja tehdessä saanut valkosuklaatäytteen rakeiseksi.
      Yleensä syynä jokin seuraavista/näin tekemällä onnistuu; mascarpone kannattaa ottaa heti alussa huoneenlämpöön, jotta se ehtii lämmetä hieman. Mascarpone kannattaa myöskin sekoittaa vaikka lusikalla notkeaksi ennen suklaan lisäämistä ja varmistaa samalla, että kaikki mahdollinen neste mascarponeastiassa sekoittuu mascarponeen, sillä valkosuklaa saattaa reagoida myös tuon nesteen kanssa ja mennä rakeiseksi. Valkosuklaan annetaan jäähtyä jonkin aikaa sulatuksen jälkeen, ennen kuin se sekoitetaan mascarponeen (valkosuklaa reagoi tosi herkästi liian suuriin lämpötilavaihteluihin). Itse sulatan valkosuklaan jo alussa ja se sitten jäähtyy sen aikaa kun mittaan ja vatkailen kermaa. Mascarpone-suklaaseoksen pitäisi olla silkkisen sileää kun olet sen hyvin sekoittanut ja toiminut kuten edellä. Vasta tämän jälkeen seos lisätään kermavaahtoon. Huom! Kermavaahtoon kannattaa käyttää vispikermaa, joka kestää lämpimiä nesteitä yms. tavallista kermaa paremmin. Lisäksi kermaa ei saa vatkata liian kovaksi ennen mascarpone-suklaaseoksen lisäämistä. Kun olet lisännyt mascarponeseoksen kermavaahtoon, vatkaa hiljaisimmalla teholla täyte sekaisin ja lisää sitten KERRALLA (ei siis ohuena nauhana) jo vähän jäähtynyt liivateliuos täytteen sekaan ja vatkaa sekaisin.
      Tässäpä nämä mitä minä keksin mahdollisiksi syiksi, tosiaan jos tuo mascarpone-suklaaseos on ollut sileää, vika tullut vasta sen jälkeen ja jos se on ollut rakeinen, on syy ollut valkosuklaassa... Toivottavasti tästä oli apua ja uskallat kokeilla kakkua uudelleenkin :)

      Poista
  10. Moikka!
    Täytyy sen verran kysäistä ku ei käy missään ilmi että,otatko dominoista täytteen kuitenkin pois ennen murskaamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en ota täytettä pois, murskaan täytteineen päivineen :)

      Poista
  11. Kiitos perusteellisesta vastauksesta! :) käytin vispikermaa ja tajusin just, kun mainitsit huoneenlämpöisen mascarponen... Mulla se taisi olla kylmää.. Ei huolta, kokeilen uudestaan! Pyrin aina liikaa täydellisyyteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs kestä, hyvä jos oli apua :) Toivottavasti onnistuu ensi kerralla, täydellisyyteenhän kannattaakin pyrkiä ;D

      Poista
    2. Nyt tuli yhtä sileä täyte kuin sinulla! Noudatin edellä antamiasi ohjeita ja onnistuin! Kauan meni, että tuli yritettyä uudestaan. Tämä on kyllä niin hyvää :)

      Poista
  12. Moikkis! Osaatko arvioida kuinka monelle hengelle tästä riittää? Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pahoitteluni, että vastaukseni on kestänyt :( Luulisin, että juhlissa tästä riittää n. 20-25 hengelle, mikäli on muutakin tarjottavaa, mutta mikäli tämä on ainoana tarjolla, menee se varmaan 12-15 hengelle... On kuitenkin hyvän kokoinen kakku, mutta myös tosi herkullinen, joten... :)

      Poista
  13. Tää oli aivan parasta!!! :D Tästä tulee niiin mun vakiokakku kaikkiin juhliin! :D Ja illanistujaisiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :) Tämä oli kyllä yksi minunkin ehdottomista suosikeista! :P Pitäisi tehdä taas joku kerta...

      Poista
  14. Moikka! Upean näköinen kakku, ehdottomasti kokeiltava! Kysyisinkin, että onko täytteen mittasuhteet samat, jos tekee kerrokset erikseen eli tuleeko molemmista kerroksista yhtä korkeat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos kommentistasi ja pahoittelut siitä, että kommenttisi on hautautunut niin hyvin, etten ole sitä aiemmin huomannut... Taidan olla auttamattomasti myöhässä vastauksineni, mutta valkosuklaakerroksesta tulee hieman matalampi kuin marjatäytteestä. :)

      Poista
  15. Hei, ajattelin kokeilla tätä valmistujaisiin. Onko sinulla jotain yksinkertaisia vinkkejä koristeluun, kun talvella ei oikein tuoreita marjoja saa :) Ihana blogi ja herkullisen näköinen resepti, toivottavasti onnistuu yhtä hyvin kuin sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Voit koristella kakun esimerkiksi tuoreilla ruusuilla (huom. pyöräytä kelmua ruusun varren ja tyven ympäri) tai macaron-leivoksilla. Myös pakastemarjat käyvät, mutta silloin kannattaa koristelu tehdä juuri ennen tarjoilua. Sokerimassakukkia voit käyttää myös, mutta silloin kannattaa voidella kukkien alapinnat sulatetulla suklaalla tai asettaa kukat suklaarouheen päälle, jotteivat ne ole suoraan kosketuksissa kakun pintaan (alkavat sulaa muuten). Eiköhän kakkusi onnistu hyvin :)

      Poista
  16. Käytin näitä täytteitä täytekakussa, viime elokuussa kun vietimme pojan kolmivuotissynttäreitä. Joulunpyhinä yksi sukulainen, joka ei yleensä pidä niin kakuista, kehui täytekakkua parhaaksi mitä on koskaan syönyt! Joten kiitos hyvästä reseptistä! Tulin tänne ideoita ja inspiraatiota tuleville yksivuotiskekkereille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos ihanasta kommentistasi! :) Mukava kuulla, että täytteet ovat olleet teilläkin tykättyjä. Ihastuin itsekkin näihin makuihin sen verran, että olen myös käyttänyt näitä täytteenä kakussa...
      Toivottavasti löysit inspiraatiota myös tuleviin juhliin. :)

      Poista
  17. Heippa! Ja kiitos tyylikkäästä, kauniista ja ennen kaikkea maistuvasta ohjeesta. �� Nyt olisi tarkoitus tehdä kyseinen kakku juhliin, johon syöjiä on tulossa n. 25. Ajattelin joko kakun olevan halkaisijaltaan 26(vai jopa 28?)cm. Paljonko tuon pienemmän halkaisija tulisi silloin olla? Ja monenko kertaisena ohje tulisi silloin toteuttaa? Kiitos sinulle paljon ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos ihanasta kommentistasi! Oli mukava lukea, että olette tykänneet kakusta. Toivottavasti vastaukseni ei tule liian myöhään... Mikäli teet kakun 28 cm vuokaan, suosittelen sisemmäksi vuoaksi noin 24 cm vuokaa ja 26 cm vuokaan 22 cm vuokaa. En ole tehnyt kakkua eri kokoiseen vuokaan, joten en ole ihan varma täytemääristä, mutta suosittelisin tekemään niin, että teet sisemmän kakun 1,5 kertaisena ja valkosuklaatäytteen 2 kertaisena. Mikäli valkosuklaatäytettä tuntuu sitten olevan liikaa (en kylläkään usko), niin loputhan voi tehdä annosmaljoiksi :D Mikäli kokeilet kakkua isoon vuokaan, olisi kiva kuulla, kuinka nuo määrät onnistuivat. Mukavia juhlia teille, mikäli ne eivät ole jo olleet!

      Poista
  18. Vau, todella upean näköinen kakku! Ja herkullinen resepti, tein tätä kakkua meille viikonloppuherkuksi. Itse en saanut päällimmäistä kerrosta ihan noin kauniin tasaiseksi kuin sinä, mutta ensi kerralla täytyy kokeilla jättää kerma hieman löysemmäksi, josko se auttaisi =) Tätä tulee tehtyä ehdottomasti uudelleen! Linkitin reseptisi blogiini, toivottavasti se on ok =)
    http://keltainenkakku.blogspot.fi/2016/04/valkosuklaa-mustikkajuustokakku.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Tämä on minustakin aivan ihanan makuinen kakku, kiva että teilläkin tykättiin... :) Linkitys ilman muuta ok :)

      Poista
  19. Näyttää aivan upealle, nam!

    VastaaPoista
  20. Mitä luulet, voiko kakun pakastaa? Ajattelin tehdä kakun poikani 18 v. syntymäpäiville ja olisi hyvä, jos voisin tehdä jotakin etukäteen valmiiksi. Kiitos vielä upeasta reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, yleensä juustokakut kestävät pakastuksen hyvin, joten uskoisin, että voit aivan hyvin pakastaa kakun :) Mukavia juhlia!

      Poista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Hei, mitä luulet, voisiko valkosuklaan korvata maitosuklaalla tai tummalla suklaalla? Olisiko suhteet edelleen samat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, voihan sen korvata, mutta silloin suosittelen vaihtamaan marjat vadelmaan. Tällöin makumaailma olisi mielestäni tasapainoisempi, eikä tumman suklaan maku jyrää marjojen yli. Suhteet/määrät olisivat kyllä edelleen samat. Toki voit halutessasi kokeilla myös noiden marjojen kanssa. Olisi kiva kuulla, mitä tykkäsit, jos kokeilet :)

      Poista
    2. Moi! Meillä osa porukasta laktoosittomia, joten tein suklaaosuuden Brunbergin laktoosittomaan maitosuklaaseen ja marjoiksi käytin vadelmaa ja mustikkaa. Pohjan tein glut.kekseistä, niin sopi myös keliaakikolle. Kakku onnistui erittäin hyvin ja keräsi paljon kehuja, kiitos siis mahtavasta reseptistä! :) Täytyy joskus kyllä omaan käyttöön kokeilla tätä ihan alkuperäistäkin reseptiä ;)

      Poista
    3. Ihana, että kakku onnistui noin hyvin ja että tykkäsitte kakusta. Alkuperäinen ohje on tosiaan mielestäni aivan täys 10, mutta taidanpa minäkin kokeilla vielä tuota vadelma-suklaa versiota :) Kiitos kun kävit vielä kommentoimassa <3

      Poista
  23. Vau, miten täydellinen kakkupala <3

    VastaaPoista
  24. Hei, mainitsit, että olet käyttänyt näitä täytteitä myös täytekakun välissä. Jos tekee kakkupohjan 26cm vuokaan, riittävätkö täytteet näillä määrillä vai kasvatanko määriä? Jos kasvatan niin paljonko? 1,5 ja 2x?

    VastaaPoista
  25. Upean näköinen kakku! Onnistuukohan maidottomana? Millä mascarponen voisi korvata? Mietin kävisikö maidoton tuorejuustovalmiste.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...