30. marraskuuta 2015

Jauheliha-Quesadillat ja raikas kurkkusalaatti + Arvonta


Voi nam, mitä herkkua meillä viikonloppuna nautittiin!
Pääsin nimittäin Blogiringin kautta testaamaan SantaMarian texmex-maailman uusinta tulokasta luomutortillaa sekä luomusalsakastiketta ja -mausteseosta.
Näistä kokkailtiin sitten ihania quesadilloja ja vieläpä luomuversiona.
Olen jotenkin aina ajatellut, että luomutuotteet ovat niin kalliita, ettei niitä ole vara käyttää, mutta nyt näiden tuotteiden innoittamana tutustuin ja perehdyin tarkemminkin luomutuotteisiin.
Yllätyksekseni huomasin, etteivät luomutuotteet olleet juurikaan sen hintavampia kuin tavallisetkaan tuotteet. Toki tämä riippuu tuotteesta sekä ajankohdasta, mutta ainakin minun vertailuissani luomutuotteet olivat keskimäärin vain 10-50 senttiä tavallisia tuotteita arvokkaampia.
Entäs sitten niiden edut?

No, luomutuotannossahan periaatteena on tuottaa tuotteita, joiden valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle, eivätkä ihmisten tai eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille. 
Luomuruoka tuotetaan siis luonnonmukaisilla menetelmillä, ilman keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita.
Tämän lisäksi luomujuuresten, -kasvisten ja -hedelmien ravintoainepitoisuus on korkeamman kuiva-ainepitoisuuden takia hieman tavanomaista suurempi.
Luonnonmukaisesti tuotettujen lehtivihannesten ja juuresten on myös havaittu sisältävän tavallista vähemmän terveydelle haitallista nitraattia.
Eiköhän siinä noita etuja jo ollutkin... 


Sitten takaisin itse Quesadilloihin... 
Yleensä meillä käytetään tortillalevyjä ihan perinteisesti tortilloihin, mutta
viime kerran pizzakokeilujen jälkeen olen innostunut kokeilemaan myös uudenlaisia texmex ruokia.
Tällä kertaa testaukseen pääsi jauhelihaquesadillat, jotka olivatkin aivan ihania!
Itse asiassa niin ihania, etten oikein osaa valita kummat ovat parempia tortillat vai quesadillat...
Quesadillioissa on ihana rapea pinta ja ne on mukava leikata pieniksi tarjoilupaloiksi.
Sopivat muuten loistavasti vaikka pikkujouluihin tai Uuden vuoden juhliin!
Ihanan rapsakkuuden sekä hyvän maun lisäksi nämä ovat helpompia ja vähemmän sotkevia syötäviä kuin tortillat.
Tällä kertaa meillä tehtiin jauhelihaversiota, mutta suosittelen kokeilemaan jauhelihan lisäksi myös kanaversiota :P
Niin ja tuo raikas kurkkusalaatti muuten kruunaa makunautinnon, joten sitäkin kannattaa testata. 


 Jauheliha-Quesadillat (4 kpl)

1 pkt (8 kpl) SantaMaria Organic tortilloita
400 g jauhelihaa
1 pss SantaMaria OrganicTaco Spice Mixiä
 n. 50-100g SantaMarian Organic Taco Saucea (medium)
Punasipulia  
Juustoraastetta
Kirsikkatomaattia
Paprikaa

Valmistele täyteaineet, eli viipaloi kirsikkatomaatit, kuori ja pilko punasipuli ja paloittele paprika.
Paista jauheliha sekä halutessasi punasipuli (voit käyttää punasipulia makusi mukaan myös ilman paistamista). Mausta SantaMaria Taco spice mixillä.
Kuumenna levy medium-lämmölle ja laita paistinpannulle nokare voita/öljyä. 
Levitä koko pannun alueelle. Nosta yksi tortillalevy pannulle ja levitä juustoraastetta koko levylle. Varo kuitenkin ripottelemasta juustoa paistinpannulle. Ripottele juustoraasteen päälle jauhelihaa, paprikaa, tomaattiviipaleita sekä Santa Maria Taco saucea. Vältä liian paksua täytekerrosta. Laita päälle toinen tortillalevy kanneksi.
Paista pannulla kunnes alemman tortillalevyn alapuoli saa väriä ja juusto levyjen välissä sulaa.
Käännä koko quesadilla ympäri ja paista kunnes toinenkin puoli saa väriä. 
Nosta/liu`uta guesadilla pannulta, paloittele puukolla kuuteen osaan ja tarjoile raikkaan kurkkusalaatin kanssa.

Raikas Kurkkusalaatti

100 g ruohosipulituorejuustoa
n. 100-125 g kreikkalaista jogurttia
2 rkl kurkkusalaattia
n. 100-150 g tuorekurkkua
(halutessasi ruohosipulia)

Halkaise kurkku pituussuunnassa puoleksi ja uudestaan puolikas puoleksi.
Leikkaa kurkusta vetinen keskusta pois ja kuutioi kurkku.
Notkista tuorejuusto, lisää siihen kreikkalainen jogurtti ja sekoita hyvin.
Lisää joukkoon kurkkusalaatti sekä kurkkukuutiot (+ halutessasi hienonnettua ruohosipulia) ja sekoita. Nosta jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.


Ja sitten loppuun voin vielä iloisena ilmoittaa, että nyt käynnistyy arvonta, jossa on palkintona SantaMarian tuotepaketti! (Tuotepaketti on arvoltaan 20 euroa.) 

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen.
Mielelläni kuulisin myös, mitä te valmistatte suolaiseksi tarjottavaksi juhliinne...
 Osallistumisaikaa on viikko, eli 6.12.2015 klo 23.59 asti.

Arvonta suoritetaan maanantaina 7.12.2015 ja voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. 
Jätäthän sähköpostiosoitteesi kommentin yhteyteen, jotta saan sinuun yhteyden, mikäli onni potkii :)
Mikäli voittajaan ei saada yhteyttä viikon kuluessa, arvotaan uusi voittaja. 

Onnea kaikille arvontaan!

Yhteistyössä

Yhteistyössä
&

Santa Maria

44 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! :)
    Valmistan yleensä juhliin voileipäkakkuja tai suolaisia piirakoita.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  2. Coctailpiirakoita usein teen ja suolaista piirakkaa 😄 mukana arvonnassa pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. Mukana kuin peräpukama!! :)
    Riippuen vähän kuinka kiire on tarjottavien kanssa. Jos kiire, niin teen yleensä jotakin pikaista voi/lehtitaikinasta. Ja jos ei ole kiire,niin esim. jotain suolaista piirakkaa, voileipäkakkua, pizzaa... Nam nam, nyt tulikin nälkä!!
    nanne1984@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Tortillat suosituimpia. Näitä voisi kyllä kokeilla :) merjap77@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Erilaisia suolasia piirakoita yleensä teen, tai muuta pientä suolasta kuten täytettyjä ruissipsejä, sarvia, pikkupitsoja... mehtamiehenmuusa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa. Lohipiirakkaa, poropiirakkaa, flat breadeja erilaisin levittein mm..

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa.Suolaista piirakkaa,pikkupitsoja...
    lena_girl84@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Savulohitäytteisiä pieniä ruis- tai vehnäkolmioita, joita on helppo syödä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Voileipäkakkua :)
    essiargillander@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Keikausvoileipäkakkua ;)
    maki.minna1@gmail.com
    Jauheliha-Quesadillat olivat muuten tosi hyviä!

    VastaaPoista
  11. Usein teen juhliin lohirullia tai pieniä voileipiä saaristolaisleivistä, joihin erilaisia mousseja ja tietysti juustolautasen oliiveilla ja erilaisilla hilloilla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Kiitos kivoista reseptivinkeistä :) Feta-punasipulipiirakkaa teen usein juhliin, vaihtelua kaipaisin.

    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  13. Juhliin teen yleensä muun muassa minikinkkupiirakoita.

    mijori@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Karjalanpiirakoita, pikkupizzoja, jauhelihapiirakkaa..

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kinkkusarvia ja lohipiirakkaa olen useimmiten valmistanut.
    s.kansakoski(at)luuku.com

    VastaaPoista
  16. Pikkupitsoja, pesto -ja tomaattikierteitä jne. helposti syötäviä herkkuja :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Usein jotain suolaista piirakkaa, esim. kanalla tai kinkulla.
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa! Juhlien suolainen herkku on meillä usein lohi- tai kanapiirakka.
    -Saevel

    VastaaPoista
  19. Karjalanpiirakoita munavoilla tai kinkkupiirakkaa tulee useimmiten tarjottua. Vaihtelu tosiaankin virkistäisi,pitänee kokeilla ylläolevaa juttua.
    seijairmeli.virtanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  20. Viikonlopuksi ollaan tekemässä sipulipiirakkaa ja fetalla maustettuja suolaisia muffineja!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Yleensä teen Graavilohileipiä joko ruispohjalla tai sitten saaristolaisleivällä, ja viimeksi tein kinkkupiiraan sekä kylmäsavulohipiirakan. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Karjalanpiirakoita ja pikkupizzoja
    mukana!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Perinteinen kinkkupiirakka on useimmiten suolaisena tarjottavana.
    liisapa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Pikkusuolaiset ovat aina hyvä tarjottava :) Lisäksi tietysti jotain makeaa!
    jen-ny93@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Kokeilen melkein aina jotakin uutta :) Olen tehnyt mm. karjalan piirakoita suolaisilla täytteillä, voileipäkakkuja, pasteijoita, piirakoita, lämmin voileipäkakku, salaatteja, hampurilaisia, croissantteja ja suolaisia muffineja.

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Pikkuiset piiraat ja pizzat on ikuisia suosikkeja ja maistuu kaikille:) saana.rajala@helsinki.fi

    VastaaPoista
  27. Broikkupiirakkaa! se pitäis kyllä jo vaihtaa koska olen tarjoillut ehkä noin 3 vuotta sitä samaa! Empäs olekkaan törmännyt vihreisiin tuotteisiin!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Kinkku - ja lohipiirakkaa. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Jauheliha-kananmunapasteijoita :)
    kalle.luhtinen@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mulla on vähän paha tapa, etten oikein tarjoa suolaisia. Lähinnä vain itse tehtyjä makeita (kuten kakkuja tai muita leivoksia) ja suolaiset sitten valmiina, esim. poppareita ja sipsejä. Riippuu tietty juhlistakin :)
    Noita quesadilloja pitää päästä kyllä testaamaan, yleensä tehdään vaan nachosalaattia ja siihenkin alkaa vähitellen kaipaamaan vaihtelua. Siispä testiin menee! :)

    3lsukk(ÄT)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Hei, olisi kiva jos poistaisit kommentoijien sähköpostiosoitteet kaikkien näkyvistä sitten kun kisa on ratkennut! Robotit keräävät juuri tämän tyylisiltä sivuilta osoitteita ja sitten alkavat lähettää roskapostia... ja roskapostilistoilta ei niin vain pois pääsekään. Mä en saa nyt enää muokattua tuota vastaustani, jonka jätin aikaisemmin, ja tyhmänä laitoin tuohon vielä ykkösosoitteeni :(
    Muut blogaajat kun järjestävät kilpailuita, niin kysyvät kyllä vastaajalta sähköpostiosoitetta, mutta laittavat sen lomakkeella piiloon muilta käyttäjiltä. Voisit jatkossa miettiä sitä ratkaisua :) Toivottavasti pystyt toteuttamaan toivomukseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, valitettavasti en pysty sähköpostiosoitteita kommenteista poistamaan, ilman että poistaisin itse kommentit. Bloggerissa ei ole tietääkseni mahdollisuutta siihen, että sähköpostiosoite annettaisiin kommentoinnin yhteydessä ilman, että se näkyisi muille. Joillakin eri alustoilla tämä voi olla mahdollista.
      Mikäli pelottaa, että robotit saavat sähköpostiosoitteen kerättyä, kannattaa se kirjoittaa esimerkiksi muodossa nimi.nimi at gmail.com. (huom välilyönti ennen ja jälkeen at-kohtaa)
      Pahoittelen, mikäli tästä koitui sinulle haittaa ja halutessasi voit laittaa minulle sähköpostia, niin poistan kommenttisi.

      Poista
  32. Pestorullia, karjalanpiirakoita, suolaisia piiraita..
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Vegaanisia herkkuja, sopivat nimittäin moneen eri ruokavalioon! :)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  34. Mulle tuottaa aina ongelmia suolaisten leivonnaisten valinta. Olen joskus tehnyt voileipäkakkua, joskus broileripiirasta. Tänä vuonna ajattelin kokeilla joulukuun juhliin itsetehtyjä karjalanpiirakoita -olen niitä tehnyt aiemmin vain kerran, saas nähdä kuinka käy.
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  35. Kinkkupiirakoita :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Riippuu vähän tapahtumasta, mutta pikkupiirakat käyvät yleensä hyvin kaupaksi :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Yleensä erilaisia piirakoita, esim. sieni-pekonipiirakka.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  38. Pikkupizzoja ja tacopiirakkaa tulee usein laitettua =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Viimeksi tein suolaiseksi tarjottavaksi tankoja lehtitaikinasta ja ilmakuivatusta kinkusta. Oli hyviä! :) southafrica @ luukku.com

    VastaaPoista
  40. Coctailpiirakoita, kinkkupiirakkaa.
    T. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Riippuu vähän tilanteesta, ehkä tekisin piirakkaa tai tortilloja. :-)

    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Hei,

    olen jäsen, Torres Danny, virallinen ja laillinen laina lainanantaja, annan vakavia yksilöille, jotka ovat kiinnostuneet varmistamaan lainan, jos kiinnostaa lainoja täyttää lyhyellä alla oleva lomake ja lähettää meille mahdollisimman pian.

    NIMI:
    Ikä:
    sukupuoli:
    Osoite:
    maa:
    yhteyttä puhelinnumero:
    Ammatti:
    LAINAMÄÄRÄ:
    kesto:

    saatuaan edellä olemme sinuun hyvin laskettu ehdot ja kunto tarvittava määrä. Kiitos koska odotan nopeasta vastauksesta asap. Pyydä kaikki Vastaus jotta nyt kuluva email: (torresdannyloancompany@gmail.com)

    Terveisin
    Mr.Torres Danny
    (torresdannyloancompany@gmail.com)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...