6. toukokuuta 2016

Paras kakku on mansikkakakku!


Nautimme tätä ihanaa kakkua jo lähes kaksi viikkoa sitten, 
mutta kiireiden takia se on jäänyt päivittämättä tänne blogiin.
Kyllä täytyy taas kerran todeta, että mansikkakakku on se paras kakku!
Toki on paljon ihania kakkuja ja kakun täytteitä, mutta joka kevät kun ulkomaisetkin mansikat alkavat maistua mansikalle tulee todettua, että ei ole mansikkakakun voittanutta.
Ihana raikas mansikkamousse ja tuoreita mansikan paloja vaalean kakkupohjan kaverina.. 
Voiko olla parempaa? No ei voi! 


 Tämä mansikkatäyte on paras mansikkatäyte, jota olen maistanut ja se kerää joka kerta paljon kehuja herkuttelijoilta. Täyte on mansikkainen, raikas ja juuri sopivan makea.
Täyte löytyy jo lähes sellaisenaan blogista, mutta pienempänä, joten laitan ohjeen vielä tähän siten, että siitä tulee tarpeeksi isommankin täytekakun molempiin väleihin...

Ihana mansikkatäyte kakkuun
(täytekakun molempiin väleihin)

400 g mansikoita
  1 dl tomusokeria
  5 liivatelehteä 
0,5 dl kiehuvan kuumaa vettä
  4 dl vispikermaa
250-400 g tuoreita mansikoita paloiteltuna 
 
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä. 
Soseuta mansikat (400g) sauvasekoittimella, lisää tomusokeri ja sekoita (surata sauvasekoittimella vielä muutaman kerran). 
Vatkaa kerma vaahdoksi. 
 Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois, sulata liivatelehdet kuumaan veteen ja kaada liivateliuos mansikkasurvokseen. Sekoita hyvin sekaisin (surauttele taas sauvasekoittimella sekaisin). Lisää mansikkaseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa hyvin sekaisin.
Kaada puolet täytteestä vuokaan (huom! täyte vaatii reunat hyytymisen ajaksi) kakkupohjan ensimmäisen kerroksen päälle ja ripottele päälle puolet tuoreista mansikoista. Asettele kakkupohjan toinen kerros täytteen päälle ja toista edellinen vaihe.
Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan, mieluiten kuitenkin yön yli.


Ihanaa tulevaa äitienpäivää kaikille! <3

6 kommenttia:

  1. Kaunis ja herkullisen kuulloinen kakku! :) onko sulla tossa päällä valkosuklaata? Säilyykö se kauan hyvänä kerman päällä, ettei ala sulaa? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä, päällinen on kuorrutettu valkosuklaalastuilla. Valkosuklaa säilyy hyvin kerman päällä, ei ala sulaa.

      Poista
  2. Niin upea kakku! Ja varmasti hyvänmakuinen!

    VastaaPoista
  3. Hei. Blogissasi on aivan mahtavia reseptejä:) Tarviiko mielestäsi kakkua kostuttaa vai onko mansikka täyte tarpeeksi *muheva* ( teen aina sienikakkupohjan itse) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Kostutan kyllä kakkua aina vähän, vaikkakin vain vähän, sillä liian kosteasta en tykkää. Tuo kostutustarve riippuu paljon siitä, kuinka kuiva itse pohja on, mutta uskoisin, että sienikakkupohjaa pitää hieman kostuttaa myös.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...