25. toukokuuta 2016

Sitruuna-Lakritsi juustokakku


Oletko vielä kokeillut lakritsia leivonnassa? Mikäli et, niin tässä olisi ohje, josta on hyvä aloittaa!
Juustokakku, jossa  yhdistyvät lakritsi ja sitruuna - tuo lyömätön yhdistelmä, joka täydentää toistensa makuja. 
Tässä kakussa raikas sitruunatäyte keventää lakritsitäytteen intensiivistä makua, tarjoten virkistävän pirteän makuelämyksen.


Idea tähän kakkuun syntyi, kun pääsin Blogiringin kautta maistelemaan ja testailemaan Pandan tänä keväänä lanseeraamaa Lakritsifudgea.
Tuo lakritsifudge on koostumukseltaan pehmeää ja kermaista, ja maultaan sopivan lakritsaista. Maku ei ole liian voimakas pienempäänkään suuhun ja itse asiassa meillä innostuttiin maistelemaan näitä jo paljaaltaan siinä määrin, että säikähdin ettei niitä riitä leivontaan ollenkaan. :D
Sen lisäksi, että Pandan lakritsifudge soveltuu loistavasti leivontaan, voi sitä siis herkutella myös ihan paljaaltaan. Lakritsifudgea myydään kaupan karkkihyllyillä, pakattuina sopivan kokoisiin herkuttelupaloihin. Yksittäispakkauksien suuri etu on mielestäni se, että fudgea voi ottaa aina kerralla tarvittavan määrän, eikä avattuun pakkaukseen jää kuivumaan/kovettumaan ylijäänyttä fudgea.
Mikäli innostuit lakritsifudgen käytöstä leivonnassa, voit kurkata lisää blogirinkiläisten lakritsifudge-reseptejä täältä (klik).



Sitten kakun teko-ohjeisiin ja reseptiin...
Kakku on koottu samoin, kuin ihana valkosuklaa-marjajuustokakku,
eli ensin hyydytin tuon sisemmän lakritsitäytteen keksipohjan päälle pienemmän irtopohjavuoan reunojen avulla ja kun se oli hyytynyt muutaman tunnin ajan, tein isomman vuoan avulla sitruunatäytteen. Halutessasi voit tietenkin tehdä nuo kerrokset myös päällekkäisinä kerroksina, suoraan samaan vuokaan.



Pohja

n. 200 g keksejä (itse käytin digestiveä)
50 g voita

Vuoraa halkaisijaltaan n. 23-24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Murskaa keksit. Sulata voi mikrossa ja sekoita siihen keksimurska. 
Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Vedä lusikalla irtopohjavuoan reunaa pitkin siten, että ihan vuoan reunalle ei jää juurikaan keksipohjaa.
Irrota tämän jälkeen irtopohjavuoan reunus ja asettele keksipohjan päälle pienempi halkaisijaltaan n. 19-20 cm irtopohjavuoan reunus. 

Lakritsitäyte

3 dl vispikermaa
5 kpl (á 28 g) Panda Liquorice Fudgea
125 g mascarponea
2,5 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä

Poista lakritsifudgejen käärepaperit ja mittaa kerma teräskattilaan. Paloittele fudget kattilaan kerman joukkoon ja kuumenna (älä keitä) keskilämmöllä kokoajan sekoitellen, kunnes fudget sulavat kerman joukkoon. 
Nosta kattila pois levyltä ja anna jäähtyä. Nosta vielä loppujäähdytykseen jääkaappiin usean tunnin ajaksi (mielellään yön yli).

Kun fudgekerma on kunnolla jäähtynyt, laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä vähintään 5 minuutiksi.  
Notkista mascarpone lusikalla ja ota fudgekerma jääkaapista.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää mascarpone vaahtoon. 
 Vatkaa hyvin sekaisin.
 Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata kuumaan veteen. 
Lisää liivateliuos täytevaahtoon ja vatkaa hyvin sekaisin.

Kaada täytevaahto keksipohjan päälle pieneen irtopohjavuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään muutaman tunnin ajaksi.
Kun kakku on hyytynyt, irrota irtopohjavuoan reunus varovasti ja aseta isompi irtopohjavuoan reunus vuoan ympärille.
Valmista sitruunatäyte. 


Sitruunatäyte

3 dl vispikermaa
125 g mascarponea
3 rkl lemon curdia
2,5 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua + 1 rkl vettä

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä vähintään 5 minuutiksi.
Sekoita mascarpone sekä lemon curd keskenään. 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää mascarponeseos vaahtoon.
Vatkaa hyvin sekaisin.
Kuumenna sitruunamehu ja vesi, purista ylimääräinen vesi liivatelehdistä ja sulata ne sitruunamehu-veteen. 
Kaada liivateliuos täytevaahtoon ja sekoita täyte sekaisin.
Kaada täyte irtopohjavuokaan lakritsikerroksen päälle ja levitä tasaiseksi. Auta esimerkiksi lusikan varrella täytettä menemään myös lakritsitäytteen ja irtopohjavuoan reunojen väliin. Voit lopuksi varovasti vetää lusikan varrella reunaa pitkin, jotta täytettä on varmasti joka paikassa.
Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi.



Yhteistyössä


Yhteistyössä

&

Kuvahaun tulos haulle panda makeiset

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. hei, tämä näyttää kauniille ja on varmasti herkullista :) kuinka monelle hengelle tämä kakku riittää? Pitäis tehdä 35hengen kahvitilaisuuteen kakku, joka on ainut tarjottava purtava. Kuinkamonta kakkua luulet, että tarvitsen jos teen tällä ohjeella? tai jos teen 26cm vuokaa, niin mitä luulet, riittääkö puolitoista kertaa isompana ohje?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...