19. kesäkuuta 2016

Herkulliset kylmäsavulohi-täytteiset voisarvet


Minulla on jo pitkään ollut tarkoituksena testata Tarun taikakakut-blogissa näkemiäni herkullisen oloisia sarvia. Itse asiassa hävettää myöntää, mutta minulla meni 1,5 vuotta että sain aikaiseksi näitä kokeilla, vaikkakin nämä ovat kyllä useasti mielessäni pyörineetkin...
Onneksi testasin nyt, sillä nämä olivat ihania!
Taru oli tehnyt näitä lämminsavulohi-täytteellä ja tuon ohjeen näet täältä (klik).
Itse innostuin kokeilemaan näitä kylmäsavulohitäytteellä, sillä Everything from the grill-blogin kirjoittaja toi minulle tekemäänsä ihanan makuista kylmäsavulohta. Tuota lohta maistellessani inspiraatio iski ja päätin kokeilla tehdä lohesta myös täytettä voisarviin.
Kiitos siis lohesta Everything from the grilliin ja ideasta Tarun taikakakkuihin! :)


Sarvia varten voit käyttää joko valmiita muotteja tai sitten tehdä kuten minä ja käyttää foliosta rullattuja torvia. Ohje muotteihin löytyy täältä (klik).
Mikäli et innostu sarvista, kannattaa muistaa, että täyte soveltuu myös muihin herkkuihin kuten esimerkiksi ruissipseihin...

Kylmäsavulohisarvet (12 kpl isoja sarvia)

  4 voitaikinalevyä kevyesti kaulittuna 
ja jaettuna kolmeen osaan pituussuunnassa
 
Kääri voitaikinasuikaleet muottien ympärille siten, että aloitat muotin alaosasta ja huolehdit, että uusi kerros tulee aina hieman edellisen päälle, jottei sarviin jää reikiä. 
 Voitele sarvet ennen paistoa kananmunalla tai maidolla ja ripottele päälle juustoraastetta tai unikon siemeniä. 
Paista kauniin ruskeiksi 225 asteessa noin 13-15 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen täyttämistä.

 
Kylmäsavulohitäyte
 
n. 200 g laadukasta kylmäsavulohta
1/2 pieni punasipuli
 200 g ruohosipulituorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
0,75 dl ruohosipulia silputtuna
 
Pienennä lohi oikein pieniksi paloiksi ja tee sipulista puukolla pientä silppua.
Notkista tuorejuusto ja sekoita siihen sitruunamehu, lohi, punasipuli sekä ruohosipulisilppu.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa tai sitruunamehua.
Laita täyte pursotinpussiin ja pursota jäähtyneet sarvet täyteen täytettä.
Nauti!
 

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä! Nuo sarvet onkin monipuolisia niin kuin myös nuo täytteet ;D Ruissipsit on mun heikkous, niitä rouskuttaa huomaamattaan aina ihan liian monta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, ideastakin :D Sama vika ruissipsien suhteen :D

      Poista
  2. Herkullisen näköisiä, en ole ennen nähnyt tommosia,
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  3. Hei
    Tein tänään tällä sun ohjeella näitä tötteröitä. Ensinäkin tuo foliomuottienteko-ohje oli niin surkea, että mahdotonta ymmärtää mitä siinä tarkoitetaan... Ne meni pilalle, mutta sain siedettävät muoti aikaan. Tuo 4 levyä (jokainen kolmeen osaan) ei riittänyt yhteen sarveen. Noh niin ja täytekin oli sellasta liisteriä että ei mitään rajaa. Toivottavasti ovat hyviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Vera.
      Onpa harmi, että foliomuottien teko-ohje on ollut epäselvä, vaikka yritin valokuvillakin sitä selkiyttää. Minulla riitti yhteen sarveen aina yksi suikale lehtitaikinaa. Mietinkin, että onkohan muottisi voinut olla liian paksu. Huomasithan, että taikinaa ei tarvitse kiertää aivan koko tötterön pituudelta? Montako taikinasuikaletta sinulla meni aina yhteen sarveen?
      Tuosta täytteestä täytyy kyllä sanoa, että en ymmärrä kuinka siitä on voinut tulla liisteristä. Tuorejuusto sekoitetaan ensin lusikalla notkeaksi ja sen jälkeen siihen lisätään muut täyteaineet. Leikkasitko lohen ja sekoititko täytteen käsin?
      Toivottavasti maku oli edes sitä, mitä odotit. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...