24. helmikuuta 2014

Dallaspullat


 Nämä dallaspullat olivat niin hyviä ja meheviä, että ohje piti jakaa tännekkin. 

puolikas pullataikina (ohje otettu myllyn paras jauhopussin kyljestä)

2,5 dl maitoa
25 g hiivaa ( tai 1 pss kuivahiivaa )
½ tl suolaa
1 dl sokeria
½ rkl kardemummaa
1 kananmuna
n. 7,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja  (laitoin ehkä reilu 6 dl)
n. 75 g  voita tai margariinia

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon (kuivahiiva sekoitetaan jauhoihin). Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää vehnäjauhot vähitellen. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään ja vedottomaan paikkaan. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

Taikinan kohotessa valmista täyte;

125 g voita
200g vaniljarahkaa
0,5 dl sokeria
1 pss vaniljakastikeaineksia

Sulata voi ja sekoita kaikki ainekset sekaisin.


Kauli kohonnut pullataikina suorakaiteen malliseksi levyksi ja levitä n. 2/3 osaa täytteestä levylle. Kääri levy rullalle ja leikkaa levystä n 1,5-2 cm paksuisia paloja. Nosta palat leikkuupinta ylöspäin joko uunilevylle tai pullavuokiin ja anna kohota jonkin aikaa. Voitele pullat munalla ja jaa loput jäljelle jääneestä täytteestä pullien päälle. Paista 225 asteessa 8-10 minuuttia.


.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...