4. heinäkuuta 2016

Ihana mustikkapiirakkajäätelö + Arvonta


Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa kesäloma, kuin herkuttelemalla itse tehdyllä jäätelöllä?
Ei varmaan mikään, sillä ainakin meidän perheessä jäätelöt kuuluvat ehdottomasti kesään!
Tämän kyseisen jäätelöreseptin bongasin Emma Iivanaisen ihanasta Emman kakut, leivokset ja jäätelöt kirjasta, jonka sain arvosteltavaksi.
Jäätelön ihana ulkonäkö, sekä herkulliselta kuulostava nimi; mustikkapiirakkajäätelö saivat veden kielelle ja päätös ensimmäisenä kokeiltavasta reseptistä oli valmis. 
Kirjassa luvattiin, että jäätelön pinnalle ripoteltava paistettu muruseos tekisi tästä mustikkajäätelöstä kuin mustikkapiirakkaa ja sitä se tosiaan tekikin. Jäätelö maistui ihanalle, eikä kondensoidusta maidosta huolimatta ollut yhtään liian makeaa, vaan juuri sopivaa niin aikuisten kuin lastenkin makuun... :P
Kaiken lisäksi tämä ihana itse tehty jäätelö valmistuu helposti ja ilman jäätelökonetta tai välisekoitteluja.


Mustikkapiirakkajäätelö

Muruseos

25 g voita
1/4 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Jäätelö

5 dl vispikermaa (itse käytin kuohukermaa)
200 g kondensoitua maitoa
1 tl vaniljasokeria
200 g mustikoita (tuoreita tai pakastettuja)

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Sekoita muruseoksen ainekset keskenään ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista muruja uunin keskitasossa noin 10 minuuttia, kunnes ne ovat rapeita. Anna jäähtyä.

Soseuta mustikat ja vatkaa kerma + vaniljasokeri vaahdoksi. Kääntele kondensoitu maito sekä mustikkasose kermavaahdon joukkoon.
Kaada jäätelö vuokaan ( itse käytin 1,2 litran vuokaa) ja ripottele muruseos jäätelön pinnalle.
Pakasta vähintään 4 tuntia.


Lopuksi vielä tuo otsikossa mainittu arvonta...
Eli ilokseni voin ilmoittaa, että nyt teillä kaikilla ihanilla blogini vierailijoilla on mahdollisuus voittaa itsellenne tuo 
Emman kakut, leivokset ja jäätelöt kirja, josta löytyy helppojen ja nopeiden reseptien lisäksi myös hyviä vinkkejä leivontaan.


Kirjan alussa Emma kertoo upeiden kakkujen tekemisen lisäksi nauttivansa resepteistä, joista syntyy herkullisia leivonnaisia ilman suurempaa kikkailua, mutta joissa on kuitenkin jokin pieni juju, joka nostaa lopputuloksen arjen yläpuolelle.
Tässä kirjassa on juuri sellaisia reseptejä. Yksinkertaisia, mutta erityisiä.
Samaistun muuten täysin Emman yllä mainittuun ajatukseen, sillä itse saatan myös käyttää tuntikausia kakunkoristeiden tekemiseen sekä kakkujen koristeluun, mutta leipoessani jotakin muuta kuin kakkuja, haluan homman tapahtuvan nopeasti ja helposti :D Varsinkin nyt, kun tämä kevät ja alkukesä ovat olleet kiireisiä, haluan leipomuksien valmistuvan näppärästi...
En maltakkaan odottaa, että pääsen testaamaan seuraavaa kirjan herkullista reseptiä, vai miltä kuulostaisi

Cookies`n Cream- jäätelökakku



Minttusuklaa-fudgepalat


Mansikkajuustokakku-jäätelöpuikot


Jauhoton suklaakakku


tai Vadelma-suklaa juustokakku


Niin ja tosiaan...
Arvontaan voitte osallistua tästä hetkestä aina ensi viikon maanantaihin, eli 11.7 klo 23.59 asti.
Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen ja mikäli onnettaren suosikki on tykännyt myös Pienet herkkusuut facebook-sivuilla tästä postauksesta, lähtee mukaan vielä pieni yllätys.
Kannattaa tykätä siis myös siellä!
Voittaja julkaistaan ensi viikon lopulla, jolloin käynnistyy Emman toisen upean kirjan - Emman makeat piirakat - arvonta.

Onnea kaikille arvontaan!
 

47 kommenttia:

  1. Ei vitsit mitä ohjeita tuossa kirjassa! ♥ Tuo jauhoton suklaakakku pisti heti silmään, *slurps*
    Ja tämä mustikkajädekin on pakko testata. Nyt kun eletään vielä mustikkasadon kulta-aikaa. Muutamat litrat on jo lähimetsistä tullut poimittua.
    Eli ehdottomasti mukana arvonnassa! :)
    P.S. Laitoin juuri jääkaappiin hyytymään sun ohjeella tehdyn raparperi-vaniljakakun. Innolla odotan että huomenna pääsee maistelemaan.... ;)

    VastaaPoista
  2. Nam mitä jäätelöä! :D Kyllä kelpais...
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  3. Ihanuuksia, kesäherkkuja :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Herkkureseptejä.Mukana arvonnassa.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Oi, nam. Herkullisia kuvia. Mukana fb-tykkääjänä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Mukaan maistuvaan arvontaan. Oon fb-tykkäilijä ��
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  7. Heti viikonloppuna täytyy kyllä tämä jätskiohje testata, sen verran herkullisen oloinen jätski kyseessä! :)
    Kirjakin olisi ihana saada reseptikirjakokoelman joukkoon!

    VastaaPoista
  8. Pakko kokeilla tuota jäätelöreseptiä, ihan vesi herahtaa kielelle! ❤ piti käydä myös tykkäämässä fb:ssä ❤ nella.malin@hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Ihanan houkuttelevia reseptejä. Herkkuja!
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihana kirja! Mukana arvonnassa!
    t. Tiina miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  11. Vau, mukana arvonnassa! jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukaan arvontaan, kirja kiinnostaa kovasti. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Oi, miten ihanan näköistä ja herkullisen kuuloista jäätelöä. Tässä yhdistyvät kyllä hienosti kaksi suurta lempparia - mustikkapiirakka ja jäätelö, tämä menee hyvinkin pian kokeiluun :) Tuota kondensoitua maitoa mietin, en ole sitä tainnut koskaan käyttää, onko se valmista sellaisenaan käyttää vai tuleeko sille tehdä ensin jotain? :D
    Mukana ihastuttavan kirjan arvonnassa ja Facebookistakin olen tykkäillyt ;)
    Kiitokset ihanasta blogistasi, useampi reseptisi ollut kokeilussa ja kaikki onnistuneet hienosti selkeiden ohjeidesi ansiosta. Korvapuustitkin mm. Onnistuvat nykyään loistavasti ja ovat saaneet kehuja kun olen tehnyt ohjeellasi ;)
    Salla-Maria

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Oi, miten ihanan näköistä ja herkullisen kuuloista jäätelöä. Tässä yhdistyvät kyllä hienosti kaksi suurta lempparia - mustikkapiirakka ja jäätelö, tämä menee hyvinkin pian kokeiluun :) Tuota kondensoitua maitoa mietin, en ole sitä tainnut koskaan käyttää, onko se valmista sellaisenaan käyttää vai tuleeko sille tehdä ensin jotain? :D
    Mukana ihastuttavan kirjan arvonnassa ja Facebookistakin olen tykkäillyt ;)
    Kiitokset ihanasta blogistasi, useampi reseptisi ollut kokeilussa ja kaikki onnistuneet hienosti selkeiden ohjeidesi ansiosta :)
    Salla-Maria

    VastaaPoista
  16. Ai että miten hyvännäköisiä reseptejä. :) Mukana arvonnassa!
    -Sara

    VastaaPoista
  17. Vaikuttaa hyvältä kirjalta tällaiselle herkkusuulle. outijulia( at )gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ihania reseptejä. :) Mukaan arvontaan!

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  19. Jäätelö näyttää herkulliselta ja kirjakin kelpaisi! :)

    VastaaPoista
  20. Herkullisen oloinen kirja, mukana ollaan :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Ehdottomasti mukaan! Ihana palkinto!

    VastaaPoista
  22. Herkullista. Mukana arvonnassa. Tykkäsin myös fb:ssa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa :)
    Anne
    anne5@netti.fi

    VastaaPoista
  24. Kirja olis kiva :)

    sannasorvo(ä)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Vaikuttaa upealta kirjalta niin visuaalisesti kuin sisällöllisestikin :) Mukana kivvassa arvonnassa!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  27. Todellakin mukana arvonnassa! Erittäin herkullisen oloinen kirja :)

    VastaaPoista
  28. Ihanan näköisiä reseptejä! Mukana ollaan :)
    ellipsi97@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa :)

    taikawiitta@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Ihanan näköinen kirja! Innolla mukana arvonnassa, Facebookissa tykkäilen nimelläni Elise H..
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ihana kirja, mukana! miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Oi miten herkullisen näköinen kirja! Ehdottomasti olen mukana :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana ehdottomasti!:) annica.weissman@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukaan! Ihana kirja.
    Tominna@windowslive.com

    VastaaPoista
  35. Mitä ihania herkkuja, tahtoisi kokeilla. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihana jätskiohje! Mukana arvonnassa! :) ihanaa kesää! <3

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa! <3
    nevalalisa@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Arvonnassa mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Nyt näyttää ja kuulostaa niin täydelliseltä jäätelöltä, ettei tosikaan! ♥

    Ja mukana arvonnassa :) cinnamoriam @ hotmail.com

    VastaaPoista
  40. OO vau! Varmasti aivan täydellinen kirja. Mukana ollaan!

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  42. Nam, kuinka hyvältä kuulostaa ja näyttää. Sinun resepteillä oon ennenkin onnistunut. Mukana! ansniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Airiina
    Mukaan arvontaan, ihanat leivonnaiset kiinnostaa, hyvää kesää kaikille.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  44. Kuulostaa herkulliselle, mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kuulostaa herkulliselle, mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Upeita ohjeita, kiinnostava kirja. Mukana arvonnassa.

    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...