24. heinäkuuta 2016

Kaunis ja monipuolinen Praha


Instagramissa minua seuraavat tietävätkin jo, että kävimme pari viikkoa sitten lomamatkalla Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Tarkoitukseni oli kirjoittaa reissukuulumiset heti paluumme jälkeen loppu viikolla, mutta kauniit ilmat ja kiireet muuttivat suunnitelmia. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Eikö? :)


Kuten aiemminkin, myös tässä matkailupostauksessani on paljon kuvia.
Olen nimittäin itse sitä mieltä, että kuvat kertovat paljon enemmän kuin sanat ja niiden avulla saa paremmin käsityksen tunnelmasta joka kyseisessä paikassa vallitsee. Valitettavasti tunnelmaa ei kuitenkaan koskaan saa vangittua kameralla täysin, mutta parhaani yritän...


Ennen matkaa olin kuullut paljon hyvää Prahasta ja odotukset olivatkin jonkin verran koholla, kun saavuimme Prahaan. Odotin mielenkiinnolla, kuinka Praha lopulta täyttäisi ne -  ja täyttihän se. Hintataso oli ehkä se, mikä poikkesi odotuksista, sillä luulin Prahaa vieläkin edullisemmaksi kuin mitä se oli. Myönnettäköön toki, että olimme liikkeellä sesonkiaikana ja että kyllä Praha oli edullinen, mutta tarkkana sai olla mitä osti ja mistä, jottei joutunut maksamaan turhan kovia hintoja.
Esimerkiksi juomien (vesi, olut, siideri) hinta vaihteli todella kovasti kauppojen sekä ravintoloiden välillä. Halvimmillaan juomat (esim. olut/siideri) sai ravintolastakin 29 korunalla, eli reilulla eurolla, mutta kalleimmillaan niistä maksoimme 4 euroa. Useissa paikoissa oli myös hassusti siten, että vesi oli samanhintainen tai jopa kalliimpi kuin olut tai siideri.
Ruoan hinta vaihteli samalla tavalla.  Ainut syötävä, jonka hinta oli aika lailla vakio joka paikassa oli alla olevassa kuvassa näkyvä herkku, jota myytiin lähes kaikkialla n. 4 euron hintaan.
Pulla/munkkitaikinaa paistettiin vartaiden ympärillä, jonka jälkeen pullatötteröt täytettiin valinnan mukaan esimerkiksi joko mansikoilla + jäätelöllä tai kermavaahdolla.


Hintatasoa tärkeämpää minulle on kuitenkin aina kaupungin tunnelma sekä ulkomuoto ja noissa(kaan) ei Prahassa ollut moitittavaa.


Praha oli todella kaunis kaupunki, joka antoi kyllä kovan taistelun Roomaakin vastaan, sillä vaikka Rooma vei muutamia vuosia sitten sydämeni, niin kyllä Prahakin sieltä palasen sai nakerrettua.


Kävellessämme ympäri Prahaa kohosi silmiemme edessä vähän väliä jokin upea massiivisen kokoinen rakennus, joka oli koristeltu uskomattoman yksityiskohtaisesti ja kauniisti. 
Nuo rakennukset herättivät väkisinkin kunnioitusta sekä ihastusta.


Yksi näistä upeista rakennuksista oli Prahan vanhankaupungin keskusaukiolla sijaitseva raatihuone, jonka seinässä komeilee yksi Prahan kuuluisimmista nähtävyyksistä, astronominen kello.
Satojen muiden turistien tapaan meidänkin piti tietysti jäädä katsomaan kuinka nuo kuuluisat 12 apostolia ilmestyvät sekä kuolemaa symboloiva luuranko soittaa kelloa ajan vääjäämättömän loppumisen merkiksi. Kellotaulun näytelmä kertoo tylysti, kuinka yksi tunti on jälleen kulunut ihmisen elämästä. Toisaalta taas kello ehkä muistuttaa elämään täysillä, sillä jokainen kulunut tunti on menetetty ikuisesti ja vähempänä elämästämme.

Vuorokauden ajan lisäksi kello näyttää muunmuassa myös vuodenajan ja kuukauden, eläinradan merkit sekä auringon ja kuun aseman. 


Kellon esitystä katsellessa voi muuten nautiskella viilennykseksi esimerkiksi tälläista mansikkadrinkkiä ;)


Astronomisen kellon lisäksi vanhan kaupungin aukiolla oli myös muuta nähtävää, kuten esimerkiksi katutaiteilijoita ja esityksiä. Yllä näkyvä esitys oli mielestäni virkistävän erilainen, vaikka toki tiedän, että joku tukihan tuolla vaatteiden sisässä on oltava, eikä alempi mies oikeasti kannattele ylempää miestä noin. Siitä huolimatta useat ihmiset kerääntyivät ihmettelmään kuinka tuo on mahdollista.


Aukiolta matkaamme jatkaessamme näimme erilaisia erikoisliikkeitä, kuten tämän yllä olevan ihanan näköisen karkkikaupan sekä alla olevan joululiikkeen. Oli muuten mielenkiintoista kävellä +35 asteen lämmössä ja törmätä joulukauppaan, kun ei ihan ollut joulu sillä hetkellä mielessä. :D
Kauppa oli kuitenkin avoinna.


Astronomisen kellon jälkeen tutustuimme toiseen Prahan kuuluisaan nähtävyyteen 
- Kaarlensiltaan, joka yhdistää toisiinsa Prahan pienen puolen sekä vanhan kaupungin.


Kaarlensillan molemmissa päissä kohoavat tornit, joiden  kaarien alta sillalle kuljetaan.
Päivisin silta oli täynnä turisteja, mutta illalla silta oli huomattavasti rauhallisempi sekä kauniimpi.



Kaarlensillan kuuluisin patsas taitaa olla kuvassa näkyvä Pyhän Johanneksen patsas, joka kertoo Johanneksen tarinaa. Uskotaan, että mikäli kosket patsasta, se tuo sinulle onnea. Patsaan oikean puolen kullatun kuvion koskettelun pitäisi puolestaan taata, että palaat vielä Prahaan ja vasemman puolen kultakoiran koskettamisen sen, että salaisuutesi eivät koskaan paljastu.


Kovasti oli koiraa silitelty, kuten koko patsasta :)



Kaarlensiltaa eteenpäin kohti Prahan pientä puolta kävellessämme näimme vasemmalla puolellamme pienen ikuisen tulen, joka on pidetty hengissä jo vuosisatoja Neitsyt Marian kunniaksi.
Legendan mukaan tulen on alun perin sytyttänyt talossa asunut tyttö, jonka käden Neitsyt Maria hoiti kuntoon. Kiitollisuuden osoituksena tyttö sytytti tulen, jota jokainen talon asukas on siitä lähtien pitänyt yllä. Tällä hetkellä talossa toimii ilmeisesti hotelli, mutta tuli palaa edelleen omalla paikallaan pienellä parvekkeella.


Sillan oikealla puolella puolestaan näkyi ihana pieni kanaali, jossa pienet veneet risteilivät.


Toisenlaista perspektiiviä Prahaan lähdimme hakemaan nousemalla ylös Prahan linnan alueelle ja kohti Vituksen katedraalia. Jokunen  porras oli kiipemistä kukkulalle, josta avautuivat komeat näkymät Prahan ylle.


Portaiden kiipeämisen jälkeen olikin mukava löytää paikka, joka tarjosi hieman suojaa ja varjoa auringon paahdetta vastaan.


Tasanteelta avautui melko mukavat näkymät :)



Hetken huilin jälkeen jatkoimme matkaa kohti Vituksen katedraalia, joka oli uskomattoman ylvään ja hienon näköinen ulkoakin päin. Sisään emme tällä kertaa menneet, mutta kuulemani mukaan se olisi ollut upea. Ehkä sitten ensi kerralla... ;)


Jotain tämän upean katedraalin koosta kertoo se, että sitä oli lähes mahdoton saada mahtumaan kameran kuvaan, minkä lisäksi katedraalin näki lähes mistä päin Prahaa vain. Ehottomasti yksi upeimpia ja vaikuttavimpia rakennuksia, jonka olen nähnyt!




Siinä sitä oli miettiminen, kuinka nuo kaikki koristeet on tehty vuosisatoja sitten...


Koko lomamme ajan Prahassa oli todella lämmin, mutta onneksi viilennystä tarjosi muun muassa Starbucksin frappuccinot :P


Tuon ihanan kylmän juoman saattoi pysähtyä juomaan esimerkiksi kivoilla teksteillä koristeluilla penkeillä...





Prahassa on ymmärtääkseni markkinat kolme kertaa viikossa ja yhdet niistä olisivat sattuneet lomamme ajankohdalle, mutta valitettavasti etsinnöistä huolimatta emme markkinoita löytäneet. 


Pienen markkinakadun kuitenkin löysimme noita Prahan kapeita kujia kulkiessamme..


Markkinakadulla myytiin muun muassa edullisia hedelmiä,


matkamuistoja, leluja sekä käsitöitä.




Illan pimetessä Praha näytti uuden puolen itsestään. Kaupungin näyttävät vanhat rakennukset olivat valaistu upeasti ja turistimassat olivat harvenneet, vaikka toki turisteja näin sesonkiaikana riitti illallakin. 


Kävellessäni Kaarlensillan mukulakivistä pintaa illalla, kun ainut mitä korviini kuului oli iloinen puheen sorina sekä katumuusikoiden soitto, oli tunnelma lähes taianomainen.
Pystyin lähes näkemään kuinka ihmiset ovat vuosisatoja sitten kulkeneet tuota siltaa kävellen sekä hevosvankkureilla. En usko, että paljon lähemmäs tuota tunnelmaa on mahdolista päästä muualla. 



Tunnelmansa lisäksi öinen Praha on upean näköinen!



Niin upea kuin Prahan vanha kaupunki onkin, niin yhtä upea on myös Petrinin kukkula, johon pääsimmekin sopivasti pakoon hellettä sekä ihmisvilinää.


Kukkulan laelle voi kiivetä itse tai sinne voi matkustaa mukavasti vaunulla, niin kuin me teimme.
Vaunuun käy vielä sama lippu kuin raitiovaunuihinkin, joten helteessä olisi ollut sulaa hulluutta kiivetä ylös. Alaskin pääsisi vaunulla, mutta me kävelimme alas nauttien samalla kukkulan upeista näkymistä.


Suosittelen ehdottomasti käymään tuolla kukkulalla, itse ihastuin niin näkymiin kuin polkuihin, joita kukkulalla risteili...





Praha on mielenkiintoinen kaupunki - kaupunki, jossa yhdistyvät sulassa sovussa niin
shoppailu, vehreys, suurkaupungin syke kuin uusi ja vanhakin.


Kaupunki on täynnä kauniita vanhoja rakennuksia, joiden seassa on uusia moderneja rakennuksia sekä suuria ostoskeskuksia. 



Voisinkin sanoa, että Praha tarjoaa oikeastaan lähes jokaiselle jotakin, ainoana miinuksenaan rannan puute.

11 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja täydelliseen aikaan! Olemme lähdössä miehen kanssa prahaan ensi kuussa ja etsiskelinkin kivoja matkavinkkejä! Odotan reissua jo kovasti. Varsinkin näiden kuvien jälkeen! :D toivottavasti säät suosii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kakkumonsteri! Mahtavaa, että tästä postauksesta oli hyötyä :) Ja oi, ihanaa, teillä on vielä kaikki lomaihanuus edessä! Suosittelen ehdottomasti käymään siellä Petrinin kukkulalla sekä vituksen katedraalilla, minkä lisäksi kannattaa kokea myös öinen Praha. Ihanaa lomaa, toivottavasti säät tosiaan suosii ja olisi kiva kuulla teidänkin reissukokemuksista :)
      Niin ja kaakao kermavaahdolla-blogissa on myös juttuja Prahasta ;)

      Poista
    2. Niin ja piti vielä tulla mainitsemaan, että olen kuullut kehuja myös Prahan eläintarhasta, jossa me emme valitettavasti ehtineet käydä. Jos kiinnostaa, niin kannattaa käydä kurkkaamassa sekin...

      Poista
  2. Tosi kiva matkapostaus. :) Itse suunnitellut myös reissua tuonne, vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! Praha on mielenkiintoinen, kannattaa käydä tsekkaamassa :)

      Poista
  3. Kiitos, tosi kiva postaus sekä kuvien että tarinoiden puolesta :). Vietimme jokunen vuosi sitten kesäviikon Prahassa, ja hyvin samanlaisia tuntemuksia kaupunki herätti minussa. Kerrassaan hieno kaupunki! Jos seuraavaa lomakohdetta mietitte, niin voi lämpimästi suositella Krakovaa! Se on mielestäni kuin Praha minikoossa eli kaunis ja tunnelmallinen kaupunki. Aurinkoisia heinäkuun päiviä toivottaa Erja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erja! :) Kiva kuulla, että sinun tuntemukset ovat olleet saman tyylisiä :) Ja kiitos matkavinkistä, pitääpä tutustua Krakovaan, en ole sitä aiemmin kohteeksi ajatellutkaan. Haaveilen tällä hetkellä pääseväni joskus Kroatiaan sekä Santorinille, ei sinulla niistä olisi kokemuksia/kerrottavaa? :)

      Poista
  4. Ahhh...♥ rakastan matkapostauksia!! Pääsee samalla itsekin mielikuvitusmatkalle.
    Praha on ollut itselläkin jo kauan niiden kohteiden joukossa joissa joskus haluaisi vierailla. Kaikilta siellä käyneiltä olen kuullut aika samanlaista tarinaa että kaupunki on ehdottomasti vierailemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin minäkin Nanne! <3 Minusta on ihana selata ihania valokuvia, jotka herättävät ajatukset sekä tunteet ja lukea ihmisten kokemuksia eri kohteista. Parhaimmillaan niistä löytää paikan, johon itsekkin haluaa, pääsee ja ihastuu :)
      Minäkin olin kuullut ennen reissua paljon hyvää Prahasta ja vaikka pelkäsin kovien odotusten latistavan tuntemuksia, ei näin käynyt. Kannattaa kyllä vierailla, kohde on halpa ja lähellä :)

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tätä matkapostausta ja piipahtaa tutuissa maisemissa uudelleen. Itse lomailin Prahassa viime marraskuussa ja kovin samoissa paikoissa ollaan kierrelty :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta Anni! Oliko Praha kovin erilainen marraskuussa? Oliko kylmä/talvinen/harmaa?
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...