3. tammikuuta 2015

Vuonna 2014 löytyneiden herkkujen Top 10 ja Synttäriarvonta !


Vuosi 2014 oli vuosi, joka toi mukanaan paljon. Yksi noista asioista oli tämä blogi. Vuosi sitten tammikuun puolessa välissä aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Alkuun blogin kirjoittaminen oli kylläkin hauskaa, mutta hieman haastavaa, minä kun en ole mikään tekniikan tai valokuvauksen ihmelapsi. Pikkuhiljaa aloin päästä jyvälle asioista ja nyt noita vanhoja reseptejä katsellessani huomasin kuinka paljon olen vuoden aikana oppinut ja kehittynyt, vaikka paljon on vielä oppimistakin.
Tähän postaukseen olen koonnut vuoden 2014 aikana löytyneet uudet lempparireseptini (ei suosikkijärjestyksessä)  ja ette muuten arvaa kuinka vaikea oli valita kymmenen omaa lempparia. Oli melko monen kohdalla pähkäily että tämäkin oli kyllä niin hyvää... Toivottavasti resepteistä on ollut tai tulee olemaan teillekkin iloa. (Klikkaamalla kuvaa pääset reseptiin)
Lopussa on vielä synttäriarvonta, johon pääset osallistumaan kommentoimalla tähän tekstiin joko antaen ruusuja tai risuja tai antaen kehitysehdotuksia. Haluaisin siis tietää, mistä olette pitäneet tai ette ole pitäneet blogissani ja mitä yleensä etsitte/toivotte leivontablogeista. Arvonta suoritetaan 15.1.2015 ja siihen mennessä tulleet kommentit osallistuvat arvontaan.

Täyden kympin snickers kuppikakut

tayden-kympin-snickers-kuppikakut

Ihanat suolapähkinä-valkosuklaakeksit

ihanat-suolapahkina-valkosuklaakeksit

Pähkinäsuklaapiirakka

pähkinäsuklaapiirakka
 
Pehmeän täyteläinen baileysjuustokakku

pehmean-taytelainen-baileys-juustokakku
 
Herkullisen mehevä omenapiirakka

herkullisen-meheva-omenapiirakka
 
Poropiiraset

poropiiraset

Kesäinen mansikka trifle

kesäinen mansikka-trifle

Raikas Mango-passionhedelmäjuustokakku

Raikas mango-passionhedelmäjuustokakku

Minttusuklaa-juustokakku

Minttusuklaa-juustokakku
 Mokkainen Daim-yllätys

Mokkainen daim-yllätys

Synttäriarvonnan palkinto


Palkintoon kuuluu Iloleipureiden donitsivuoka, marimekon servettejä,  erilaisia muffinssivuokia sekä tietysti herkkusuille minttusuklaata. Onnea arvontaan kaikille!


40 kommenttia:

  1. Ihan hiljattain tänne blogiisi vasta löysin ja linkitin omaani (toivottavasti on ok). Olen tätä selaillut läpi enkä osaa sanoa mistä en pitäisi. Mukavia , käyttökelpoisia ohjeita , ei liian monimutkaisia. Minä etsin blogeista vinkkejä mitä voisi leipoa vieraille ja myös uutuusideoita. Joskus tekee mieli kokeilla jotain itselle uutta reseptiä.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita. Linkitys on ok, minut saa ilomielin linkittää =) Mukavaa alkanutta vuotta sinullekkin!

      Poista
  2. Pidän blogissasi selkeistä ja raikkaista kuvista, leivontaohjeista varsinkin suklaaleivonnaisten sekä juustokakkujen reseptit ovat mieleeni ;D Jos sinulla on kokemusta gluteenittomista tai täysin jauhottomista leivonnaisista, olisi mukava lukea myös niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli-Noora! Kokemusta gluteenittomista ei kovin ole, mutta eiköhän niitäkin löydy jossakin vaiheessa blogistani...

      Poista
  3. Minä olen lähipäivinä pyörinyt täällä useampaankin kertaan, kun olen suunnitellut tyttäreni synttäreitä ja muutenkin sulla olisi paljon reseptejä joita olisi kiva kokeilla. Täällä on niin paljon ihania ohjeita joten valinta on vaikea! Ainakin haluaisin tehdä tuota pähkinäsuklaapiirakkaa, maapähkinävoikeksejä (maapähkinävoi on jo ostettu! ;)), feta-broilerpiirakkaa yms... aika kun vielä riittäisi! Tykkään sun blogista, leipomukset on hienoja ja kuvatkin on aina ihania :)
    Hyvää uutta vuotta 2015 sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Nuo mainitsemasi herkut ovatkin ihania ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia... :) Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle ja sinun perheellesi!

      Poista
  4. Pidän tosi kauniista kuvista ja hienoista kattauksista, sekä tietenkin tosi hyvistä ja monipuolisista resepteistä. Ihania uusia ideoita olen saanut. Vadelma-pistaasipähkinäkakun olen viimeisimmäksi testannut. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihania juustokakku reseptejä olen löytänyt sinulta,kiitos niistä.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Tykkään käydä täällä herkullisten ohjeittesi takia :) Monet (siis oikeasti lähes tulkoon kaikki!) katsomani ohjeet ovat juuri oman makuni mukaisia, juuri sellaisia mitä itsekin tekisin ja mitä haluaisin syödä (Nuo Snickers-kuppikakutkin on vieläkin kokeilematta, mutta vielä jossain vaiheessa.. ;) ). Eli jatka vain samaa tahtia! Hieno vuosi oli ja toivottavasti seuraava vähintään yhtä herkullinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman, makumme menevät aika hyvin yksiin :) Kiitos sinulle Suklaapossu!

      Poista
  7. Kiitos inspiroivasta blogistasi, ja kivan usein tulee pvityksiä. Etsin blogeista aina uusia ideoita omaan keittiöön kokeiltavaksi, yleensä jos leivon teen laidasta laitaan kaikkea, sinulta oon saanut inspistä mm. hyydykekakkuihin. Mukavaa alkua vuodelle 2015. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa ja maukasta alkanutta vuotta myös sinulle! =)

      Poista
  8. Ihania makeita leivonnaisia on blogisi pullollaan :) Olen vasta ehtinyt testata Mariannekakun, ja se oli aivan ihanaa! Suolaisten leivonnaisten ohjeita etsin blogeista, joten niitäkin käyn täällä kurkkimassa.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    makeaahyvaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Kiva kuulla, että pidit Mariannekakusta =) Mukavaa alkanutta vuotta sinullekkin! Ps. Onneksi olkoon!

      Poista
  9. Eksyin tänne ensimmäistä kertaa ja aika kivoja herkkuja täältä löytyy :)

    VastaaPoista
  10. Kuvat on täällä tosi houkuttelevia ja kertovat sen mitä pitää, samoin ohjeet selkeitä. Voileipäkakuista ja suolaisista olen eniten syttynyt, mutta onhan täällä vaikka mitä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja-Liisa. Suolaisia onkin tulossa nyt hieman enemmän ;)

      Poista
  11. Ihana Maiju <3 Jäin blogiin ensimmäisestä kerrasta koukkuun =)

    VastaaPoista
  12. Blogisi kuvat ja ohjeet ovat selkeitä! <3 Jatka samaan malliin! Kiitos blogistasi!
    johanna.perttu(a)dnainternet.net

    VastaaPoista
  13. Silloin kun on juhlia ja pitäisi keksiä jotakin uutta leivottavaa,tulee selailtua blogeja läpi ja sun blogisi on yksi josta saa kivoja reseptejä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihania reseptejä sinulla. Pitänee itsekin tehdä oma top10. Huomenna on minun blogini 4v synttärit ;) sinulla on paljon ihania ohjeita, jatka samaan malliin. Itse kaipailisin lisää ideoita suolaisia leivonnaisia varten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kakkumonsteri! Kannattaa tehdä tuo Top10 =) Olisi mukava nähdä bloggareiden omia suosikkeja... Suolaisia on tosiaan nyt tulossa hieman aiempaa enemmän.

      Poista
  15. Ihan vasta vähän aikaa sitten löysin tänne blogiisi. Hurjan ihania reseptejä sulla täällä. Sun mariannekakkuohjetta ehdin jo joulukuussa kokeillakin - tosin gluteenittomana. Ja linkkasin kyllä silloin tänne blogiisi. Minä toivon, että jatkat samaan malliin. Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Mukava kuulla, että olet tykännyt ja ehtinyt jo testata ohjettakin =) Mitäs pidit kakusta?

      Poista
  16. Blogistasi löytyy todella herkullisia reseptejä ja kuvat ovat aivan ihania =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Blogisi kuvat ovat niiiin herkullisia että laittavat heti veden kielelle! NAM!
    johanna--r(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Tosi ihana idea tämä uusien herkkujen top 10 -lista! Siitä voikin lähteä testailemaan, monta ohjetta jotka kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tipi! Kannattaa lähtä testailemaan, siellä on herkkuja =)

      Poista
  19. Hei! Olen vasta löytänyt blogisi, mutta todella herkullisia ohjeita täällä näyttää olevan. Itse olen viime aikoina innostunut erilaisista juustokakuista, uusimman postauksesi pätkiskakku täytyy ehdottomasti testata!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Kannattaa kyllä testata pätkiskakku, se on aivan ihanaa! Juustokakut ovat minunkin kestosuosikkeja =)

      Poista
  20. Rakastan juustokakkujen tekoa ja ne taitaa olla myös bravuurini. Oli kiva löytää tästäkin postauksesta uusia variaatioita tuosta herkusta, kun yleensä tulee tehtyä juustokakkuja niillä tutuilla, mutta hyväksi havaituilla resepteillä. Jatka siis samaan malliin!

    Leivontablogeissa esitellyiltä resepteiltä odotan selkeitä, vaiheittain eteneviä työselostuksia. Myös herkulliset kuvat ovat tärkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansa-Maria! Juustokakut ovat minunkin lemppareitani, helppoja tehdä ja herkullisia syödä =) Kannattaa testata noita listan kakkuja, ne ovat kaikki aivan ihanan makuisia!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...