11. toukokuuta 2017

Juhlapöydän kuningatar - Vadelma-valkosuklaajuustokakku


Parin vuoden ajan yksi blogini suosituimmista ohjeista on ollut aivan ihana valkosuklaa-marjajuustokakku, jota meidänkin perheessä on nautittu useampaan kertaan. Lisäksi olen käyttänyt noita ihania täytteitä myös täytekakuissa ja joka kerta ne ovat saaneet todella hyvän vastaanoton. 
Niinpä kun minulta pyydettiin reseptejä kotiblogit-lehteen, oli helppo valita, minkä ohjeen sinne antaisin. 
Vaihdoin kuitenkin täyteen marjat vadelmaan ja tälläkin kerralla kakusta tuli suussa sulavan herkullista. Nuo sisemmän täytteen vadelmat toivat mukavaa kirpsakkuutta kakkuun ja uloin valkosuklaakerros toimi loistavasti yhteen sen kanssa.


Tein kakun tälläkin kerralla samalla tavalla sisä- ja ulkokerroksittain, sillä minusta kakusta tulee tällä tavalla näyttävämpi kuin perinteisesti kerroksittain kasaamalla, vaikka kauniitahan nekin kakut ovat. Käytin myös samaa liivatemäärää, kuin aiemminkin ja minulla nuo liivatemäärät olivat tälläkin kertaa sopivat. Joillakin on kuitenkin ollut hieman vaikeuksia saada sisemmästä kerroksesta tarpeeksi jämäkkää, mikä voi johtua esimerkiksi vaniljakastikkeen liian vähäisestä vaahtoutumisesta. Mikäli siis yhtään epäilet vaahdon olevan liian löysää tai haluat pelata varman päälle, niin lisäämällä yhden liivatelehden tuohon marjatäytteeseen saat siitä hieman jämäkämmän.




Tämä superherkullinen kirpeän vadelman ja makean valkosuklaan yhdistävä kakku on todellinen juhlapöydän kuningatar ja sopii ihanasti esimerkiksi äitienpäiväksi tai muihin kevään juhliin.




Ihastuttava Vadelma-valkosuklaajuustokakku

Pohja

n. 200 g keksejä (esim. digestivejä)
50 g voita

Vuoraa halkaisijaltaan n. 23-24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Murskaa keksit. Sulata voi mikrossa ja sekoita siihen keksimurska. 
Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Vedä lusikalla irtopohjavuoan reunaa pitkin siten, että ihan vuoan reunalle ei jää juurikaan keksipohjaa.
Irrota tämän jälkeen irtopohjavuoan reunus ja asettele keksipohjan päälle pienempi halkaisijaltaan n. 19-20 cm irtopohjavuoan reunus.

Marjatäyte (sisempi kerros)

200 g vadelmaa
50 g mansikoita
4 rkl tomusokeria
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
125 g mascarponea
3 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä

Laita livatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä noin viideksi minuutiksi.
Soseuta marjat sauvasekoittimella ja lisää tomusokeri, sekoita sauvasekoittimella.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi toisessa astiassa. Notkista mascarpone ja lisää se vaniljavaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatelehdet pariin ruokalusikalliseen kuumaa vettä. Kaada liivateliuos marjaseokseen ja sekoita sauvasekoittimella.
Kaada marjaseos muutamassa pienessä erässä vaniljavaahtoon, samalla sekaisin vatkaten.
Kaada täytevaahto keksipohjan päälle pieneen irtopohjavuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään muutaman tunnin ajaksi.

Kun kakku on hyytynyt, irrota irtopohjavuoan reunus varovasti ja aseta nyt isompi irtopohjavuoan reunus vuoan ympärille.
Valmista valkosuklaatäyte.


Valkosuklaatäyte (päällimmäinen/ulompi kerros)

100 g valkosuklaata
125 g mascarponea
2,5 dl vispikermaa
2 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä noin viideksi minuutiksi.
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa.
Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi.
Notkista mascarpone ja sekoita sulatettu valkosuklaa mascarponeen.
Lisää valkosuklaa-mascarpone kermavaahtoon ja sekoita tasaiseksi.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatelehdet kuumaan veteen. 
Kaada liivateliuos täytevaahtoon ja sekoita sekaisin.
Kaada täyte irtopohjavuokaan marjakerroksen päälle ja levitä tasaiseksi. Auta lusikan varrella täytettä menemään myös marjatäytteen ja irtopohjavuoan reunojen väliin. Voit lopuksi varovasti vetää lusikan varrella reunaa pitkin, jotta täytettä on varmasti joka paikassa.
Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi.
Koristele tuoreilla marjoilla.

23 kommenttia:

  1. Kaunis kakku! Ihana yhdistelmä makuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaura! <3 Nuo maut sopivat kyllä täydellisesti toisiinsa! :P

      Poista
  2. Voi että osaa olla kaunis kakku ja tuo makukombo on varmasti täydellinen :) Hyvää äitienpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinun kakkusi ovat myös aina todella kauniita <3 Täydellinen tämä makumaailma kyllä oli :P Niin ja kiitos samoin, hyvää äitienpäivää! <3

      Poista
  3. Aivan ihanan näköinen kakku, ja kuullostaakin todella herkulliselta :P Kuvatkin ovat niin hienot! :) Hyvää äitienpäivää Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Suklaapossu <3 Tämä oli kyllä todella herkullista :P

      Poista
    2. Kiitos Maiju ohjeesta! Tein tytön synttäreille kakun, jossa oli tytön toiveesta nämä mousset. Tuo vadelmamousse oli aivan ihanaa :P Laitan ohjeen blogiin lähiaikoina :)

      Poista
  4. Hei! Mitä tuo muru kakun päällä on, ihanan näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo vihertävä muru on rouhittua pistaasipähkinää ja punainen koristeraetta :) Pistaasirouhe on mielestäni kaunista ja jotenkin herkän näköistä <3

      Poista
  5. Moikka,
    Onko isoa irtopohjavuokaa pakko ottaa irti lainkaan? Ja asetella pienemmän vain sen sisälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Itse en ainakaan saanut aukaistua ja irroitettua pienempää vuokaa ison vuoan ollessa paikalla, mutta mikäli se onnistuu, ei isompaa vuokaa tietenkää tarvitse irroittaa. :)

      Poista
  6. Kokeilin ja top 10:n meidän huushollissa tämä taisi hypätä heti, herkkua :). Osaatko sanoa kestääkö tämä kakku pakastamista ja jos kestää niin kauan vie sulaa? Voisi tehdä kotona ja viedä mökille pakkaseen eritysvierasvaraksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihana, että teilläkin tykättiin kakusta :) Kakku kestää kyllä pakastamisen, mutta tarkkaa sulamisaikaa en valitettavasti osaa sanoa, useampi tunti luulisin. Itse sulatan juustokakkuja yön yli jääkaapissa, eli otan illalla kakun jääkaappiin ja aamulla kakku on sulanut. Toivottavasti tästä oli apua :)

      Poista
  7. Hei! Laitatko marjatäytteeseen yleensä 250 vai 125 g mascarponea? Tässä vadelmaversiossa ja sitten siinä toisessa mustikkaversiossa on eri määrät. Kiitos vastauksesta! Aivan ihanan näköinen kakku:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi ja hyvä kysymys :) Jos minulla on muutakin mihin käytän mascarponea, niin laitan tuon 250g, mutta jos teen vain yhden kakun (niin kuin usein on), käytän tuon 125 g. Halusin järkeistää tätä ohjetta, koska on harmillista jättää puoli pakettia mascarponea jäkaappiin, mikäli ei sitten muutenkin leivo paljon. Olen kokeillut kakkua molemmilla tavoilla usein ja todennut, että eroa ei juurikaan huomaa. Näin ollen laitoin tähän ohjeeseen 125 g, jotta kakun voisi tehdä yhdellä mascarponepurkilla ja turhalta hävikiltä säästyttäisiin. :)

      Poista
  8. Kaunis kakku herkullisella makuyhdistelmällä! Meillä juhannuksena tulossa n.18 vierasta ja ajattelin tämän leipoa. Riittääkö resepti tälläisenä vai pitääkö kertoa jollain (monen hlö kakku tämä on)? ps. toivottavasti kommentti ei tule montaa kertaa, oli yhteysongelmaa...

    VastaaPoista
  9. Oheista ohjetta noudattaen tuli kyllä valitettavasti surkein kakku minkä olen koskaan tehnyt. Pohja jää liian murenevaksi, keskustan marjatäyteessä ei ole tarpeeksi kirpeyttä ja jää liian löysäksi vaikka lisäsin liivateteen määrää ja päällinen on tunkkaisen makuinen.

    VastaaPoista
  10. Hei, Pakko kokeilla tätä kakkua! Oletko käyttänyt kakussa tuoreita vai pakastettuja vadelmia/muita marjoja?

    VastaaPoista
  11. Hei! Ajattelin tehdä tätä marjatäytettä täytekakun väliin. Osaatko sanoa kärsiikö täyte jos sen laittaa kostutetun kakkupohjan päälle?

    VastaaPoista
  12. Kaltaiselle kotileipurille vinkiksi: a) Pohjaan kannattaa laittaa 75 g voita tai margariinia (50 g aivan liian vähän). b) Valkosuklaamoussessa on iso virhe! Aina valkosuklaa viimeisenä täytteeseen, muuten täytteestä tulee kokkareinen ja vetinen.

    Noudatan aina ohjeita, koska pienten lasten kanssa improvisointi ei aina onnistu. Tällä kertaa ohjeen noudattaminenkaan ei onnistunut, koska siinä oli noin suuri virhe. Eka kakku meni roskiin :(, toinen oman päättelyn ja tuttujen ohjeiden lukemisen jälkeen onnistui mahtavasti. :) Suosittelisin bloggaajaa kuitenkin lämpimästi korjaamaan ohjeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen kotileipuri tässä. Huomio voin määrästä ihan sama, itse myös lisännyt sen 75g. Tuo valkosuklaamoussen ohje kuitenkin täysin toimiva. Itse tehnyt sen näin useasti ja aina onnistunut. Vastaavaa aine järjestystä myös joissain muissa resepteissä ja niissä myös toiminut paitsi silloin, jos sulan suklaan ja muiden aineiden välinen lämpötilaero on ollut yhdistäessä liian suuri (kokkareita, kun mm. suklaa jähmettyy ennen kun kunnolla sekaisin) tai liivate neste tulikuumaa lisätessä (kermavaahto lässähtää ja tulee vetistä). Onnistuessaan kyllä herkullista joten voin suositella :)

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kakku näyttää ihanalta! Kokeilen reseptiä. Kuinka monelle tuosta kakusta riittää?

    2. elokuuta 2018 klo 11.53

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...