Tiedättekö sen tunteen, kun tajuaa, ettei sille päivää olisi kannattanut aloittaa leipomista ollenkaan?
Kaikki menee pieleen, eikä mikään vain onnistu..
No tämän kakun kanssa tuntui juuri tuolta. Eli ei se aina putkeen mene meilläkään...
Tämän kakun kanssa tuntui menevän kaikki pieleen jo heti siitä hetkestä lähtien, kun avasin kananmunarasian. Lähes kolmas osa munista rikki! No, eipä siinä mitään, kyllähän siitä vielä yhteen kakkuun munia riittää...
Pohjan leipominen menikin sitten ihan ok ja ilman kommelluksia, mutta annas olla tämän jälkeen...
Sain kääretorttupohjan uunista ulos ja aloin leikata tunnelikakkua varten osia ja vieläkin kaikki hyvin.
Aloin tehdä täytettä ja ajattelin, että tein tarpeeksi täytettä. No arvatkaa mitä - en tehnyt. Tunnelista täyttyi vain 2/3... Hetken päätäni raavittua aloin leikata seinämiä matalammaksi, täytteen tasalle (eihän se omalle porukalle ole niin nöpö nuukaa kakun korkeuden kanssa...). Voila ja taas homma toimii. Ei ihan...
Kun kakku oli hyytynyt jääkaapissa ja aloin tehdä valkosuklaakuorrutusta, sain jollakin ihmeellä pilattua valkosuklaan. Valkosuklaasta tuli ryynimäistä ja siitä erottui rasva!? No onneksi kaapissa oli vielä toinen paketti valkosuklaata ja päätin tehdä kuorrutteesta valkosuklaa-mascarponekuorrutteen.
Aloin levittää kuorrutetta kakun pinnalle ja se jämähti välittömästi kakun pintaa koskiessaan siten, että levittäminen oli tosi vaikeaa ja pinnasta oli lähes mahdotonta saada tasaista. Päätin, että olkoon, maku ratkaisee.
Seuraavaksi suklaareunuksen vuoro. Ajattelin, että koska reunakalvoni oli loppu, niin tottahan tuo leivinpaperi ajaa saman asian. No ei ajanut :D Oli huomattavasti löysempää ja pehmeämpää..
Yritin nostaa reunusta kakun ympärille, mutta koska se ei pysynyt jämäkkänä, osui se kakun reunaan ja tarttui siihen kiinni - vieläpä ihan liian ylös, sillä reunuksen alareunan ja kakun alusen väliin jäi vielä parin sentin rako... Eipä auttanut kuin repiä irti ja yrittää sihdata paremmin kohdalleen...
Hiemanhan tuo reuna repeili, mutta sain kuin sain sen paikoilleen.
Niin ja koska leivinpaperi ei pysynyt jämäkkänä, niin ei suklaareunasta tullut suoraa ja sileää, vaan tuollainen aaltoileva, niin kuin kuvasta näkyy. Niin ja näkyyhän tuolla kolojakin...
Mutta joka tapauksessa, tämä kakku on nyt siis paras
mahdollinen lopputulos, jonka sain tuosta katastrofistani aikaiseksi ja
suht hyvin sain virheeni peitettyä. Reunan voisi jopa luulla olevan
tarkoituksella aaltoileva, eikö? :D
Niin no entäs se kakun maku sitten... No ihan en täysin tyytyväinen ollut, sillä hieman enemmän olisi kinder bueno saanut täytteessä maistua. Muuten kyllä hyvä ja sopusoinnussa oleva kakku, joten loppu hyvin kaikki hyvin. :D
Ja hei, joku viisas joskus sanoi, että katastrofi on uusi mahdollisuus...
Ei siis hätää, vaikka aina ei menisikään kaikki ihan putkeen keittiössä...
Tämän kakkupalan myötä oikein ihanaa pääsiäisen odotusta kaikille lukijoilleni!