2. maaliskuuta 2016

Rocky Road juustokakku


Kun tässä on nyt tullut leivottua vain kodin ulkopuolelle ja vieraille, niin päätin viime viikonloppuna leipoa jotakin myös kotiin omalle perheelle. Eikä edes tarvinnut kauaa miettiä mitä, sillä jostakin syystä mieleni teki Rocky Road juustokakkua. 
Rocky Road suklaaksihan kutsutaan yleensä suklaata, jonka sekaan on sekoitettu vaahtokarkkeja sekä lisäksi esimerkiksi pähkinöitä.
Niitä löytyy siis tästäkin kakusta. Kakun pohja on tehty suklaatäytekekseistä ja pähkinöistä, täyte taloussuklaasta, mascarponesta ja kermasta ja päällinen on kuorrutettu mini vaahtokarkeilla, valkosuklaanapeilla ja cashew-pähkinöillä. Täytyykö edes sanoa, että tämä oli HYVÄÄ :P 
Vastoin odotuksiani kakku ei ollut yhtään liian makea, vaan kakku oli hyvin tasapainossa suklaisen täytteen ja makeampien lisukkeiden ansiosta.
Valkosuklaanapit ja cashewpähkinät toivat kakkuun mukavia rapeita sattumia ja antoivat samalla myös todella hyvää makua kakkuun. Ilman vaahtokarkkeja olisi kuitenkin ehkä pärjännyt, sillä niitä ei hirveästi maistanut. Ehkä ne kuitenkin hieman toivat makeutta suuhun sattuessaan.
Pidemmittä puheitta alla resepti halukkaille... 


Rocky Road juustokakku

Pohja

1 paketti (185 g) Ballerina mousse-keksejä 
30 g cashew pähkinöitä
50 g voita

Rouhi pähkinät puukolla karkeiksi paloiksi, hienonna keksit täytteineen, sulata voi ja sekoita pohjan ainekset keskenään. 
Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja valmista täyte.

Täyte

4-5 dl vispikermaa
250 g mascarponea
200 g taloussuklaata

Päälle esimerkiksi:
mini vaahtokarkkeja
cashew pähkinöitä rouhittuna
valkosuklaa nappeja tai rouhittua valkosuklaata

Sulata suklaa varovasti mikrossa ja notkista mascarpone valmiiksi lusikalla.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita sulatettu suklaa mascaponen kanssa sekaisin ja lisää kermavaahtoon.
Kaada vaahto irtopohjavuokaan keksipohjan päälle.
Anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan.
Irroita hyytynyt kakku vuoasta ja ripottele päälle reilusti haluamiasi lisukkeita.

5 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, tämä kyllä houkuttelee! <3 Jos kiinnostaa, kannattaa kurkata meidän blogin maaliskuun vaahtokarkki-haaste, tämä herkku sopisi siihen oikein hyvin: http://serkustensuklaaunelma.blogspot.fi/2016/03/maaliskuun-haaste.html
    T: Serkusten suklaaunelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa! :) Kävin kurkkaamassa blogia ja voisinkin tarttua haasteeseen ;)

      Poista
  2. Onpas herkullisen näköinen ja kuuloinen! :D Tein tuossa tammikuussa kolmen suklaan juustokakun johon laitoin täytteeseen mascarponea niin herran pieksut miten pehmeää täytteestä tuli! Ihanaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, herkullista tämä olikin! :P Tuo mascarpone on niin ihana tuote! Toisinaan mietin, että pitäisikö välillä käyttää muutakin, ettei muilla ala tulla mascarpone korvista ulos, mutta aina päädyn sitä kuitenkin käyttämään sen tuoman ihanan samettisuuden takia...

      Poista
  3. Siis, mitä, eikö tähän tarvitse mitään liivatetta?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...