Nämä donitsit ovat uskomattoman helppoja tehdä ja aivan uskomattoman herkullisia!
Ohjeen löysin noin vuosi sitten Suklaapossun ihanasta blogista täältä
ja teinkin näitä silloin ensimmäisen kerran vähän ennen vappua ja heti vapuksi uudestaan.
Nyt tein näitä siis kolmatta kertaa. Tämä on muuten niitä harvoja reseptejä, joihin ei edes tee mieli kajota, sillä tämä resepti on täydellinen. Kiitos Suklaapossulle!
Hehkutin näitä valmiiksi vieraille jo
ennen näiden valmistumista, enkä turhaan, sillä nämä olivat juuri niin
herkullisia kuin muistinkin. Ihanan pehmeitä ja maukkaita. Itse asiassa paljon kaupan donitsipallojen makuisia, mutta pehmeämpiä ja maukkaampia :)
Itse
tein näitä niin donitsipellillä, muffinssipellillä kuin
minimuffinssipellilläkin, joten jos sinulla jokin noista löytyy, niin
näiden teko onnistuu kyllä.
Sen lisäksi, että nämä ovat niin helppoja
ja nopeita tehdä, että ne voi tehdä melkein vieraiden odotellessa, niin
maun lisäksi parasta näissä on se, että nämä valmistuvat uunissa.
Ei siis kuuman rasvan kanssa läträystä, eikä rasvan käryä asunnossa, vaan ainoastaan herkullisia donitseja pienellä vaivalla.
Kannattaa ilman muuta kokeilla vaikka vapuksi!
Helpot ja herkulliset uunissa tehtävät donitsit
(n. 12 kpl normaali muffinssipellillä tehtyä, n. 30 kpl minimuffinssipellillä tai n. 16 kpl donitsipellillä)
Donitsitaikina
0,5 dl öljyä
1,25 dl piimää
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
Lisäksi
n. 75 g voita
1 dl sokeria + 1 tl kanelia
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja öljyä käyttämäsi muffinssi/donitsipelti kevyesti.
Sekoita öljy, piimä, muna, kardemumma ja sokeri kulhossa sekaisin.
Mittaa ja yhdistä kuivat aineet keskenään. Siivilöi nesteiden päälle ja sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.
Lusikoi taikina pursotuspussiin ja pursota taikinaa muffinssipellin koloihin vähän reilu puoliväliin asti tai donitsipellille vähän alle puoli väliin asti.
Paista heti uunin keskitasossa n. 6-10 minuuttia, riippuen uunin tehokkuudesta sekä donitsien koosta.
Seuraa donitseja ja varo paistamasta liikaa.
Kun donitsit ovat valmiita, ota ne uunista ja anna jäähtyä hetken aikaa.
Sulata voi yhdelle syvälle lautaselle. Mittaa sokeri ja kaneli toiselle lautaselle ja sekoita ne keskenään.
Pyöräytä donitseja ensin nopeasti voissa (tai voitele pullasudilla, jolloin voita tulee hieman vähemmän donitsiin) ja hetken vetäytymisen jälkeen vielä kaneli-sokeriseoksessa.
Nauti! :)
Näitä on ehdottomasti testattava. Mulla on tuossa hyllyssä seissyt turhanpanttina jo hetken aikaa parikin erilaista donitsipeltiä, mutta nyt ne pääsevät tositoimiin! Ehkä jo huomiseksi näitä väännän.... ☺
VastaaPoistaKannattaa ilman muuta testata ja ottaa donitsipellit käyttöön :) Nämä ovat niin hyviä, helppoja ja nopeita tehdä, että uskon sinunkin ihastuvan :)
PoistaDating for everyone is here: ❤❤❤ Link 1 ❤❤❤
PoistaDirect sexchat: ❤❤❤ Link 2 ❤❤❤
fZ ..
Nämä ovat kyllä niin hyviä! Itsekin juuri tänään suunnittelin tekeväni näitä taas Vapuksi. Nämä ovat just ihana ohje tällaiselle, joka pelkää kuuman öljyn kanssa läträämistä. Mun mielestä myös ovat kuin kaupan donitsit, mutta vain hieman parempia ;)
VastaaPoistaNämä kyllä ovat niiin niiin herkkuja! Minäkään en tuon öljyn kanssa läträämisestä pidä...
PoistaNäyttävätpä somilta :-) taidan kokeilla mutta pienin muutoksin, sillä haluan tehdä vegaanisen version. Munan korvaaminen onnistuu kyllä, mutta mitähän keksisin piimän tilalle? Soijamaidot yms. on kuitenkin makeita ennemmin kuin happamia. Siinäpä mulle pähkinä! Ehtisköhän tuota tehä koe-erän ennen vappua...
VastaaPoistaKiitos Nita! :) Täysin piimää korvaavaa tuotetta ei taida olla, mutta Kamomillan konditoria-sivuilla ( http://www.kamomillankonditoria.com/p/lehmatta-keittiossa.html ) kerrotaan, että soijamaidosta saa soijapiimää lisäämällä sen joukkoon tilkan etikkaa tai sitruunamehua tai sekoittamalla siihen pari lusikallista maustamatonta soijajogurttia. Tuosta etikasta tai sitruunamehustahan tulee kyllä happamuutta. Varmaksi en osaa toimivuutta sanoa. Jos testaat, niin olisi kiva kuulla miten teit ja miten onnistui :)
PoistaNämä ovat niin nopeita tehdä, että eiköhän sitä ehdi testata ennen vappua useaankin kertaan ;)
Kiitos ohjeesta! Meni heti illalla kokeiluun, lautanen tyhjeni sitä mukaa kun sain donitseja valmiiksi. Täytyy hommata iso donitsipelti ja kokeilla näitä myös sillä. Taivaallisia!!!
VastaaPoistaKiitos Sinikka kommentista ja oleppas hyvä ohjeesta. Kiva jos sinäkin ihastuit näihin, ovat kyllä niin minun lemppareita. Meilläkin lautanen tyhjeni melko nopeaa, vaikka tein tuplasatsin :) Ihanan reseptin on Suklaapossu kehitellyt...
PoistaHei jee! Pitää kokeilla tuota "soijapiimää". Tuun sitte kertomaan miten kävi :-) kiitos!
VastaaPoistaHyvä, toivotaan että se toimii :)
PoistaAh ja nam! Nyt löytyi vappuherkku meidän perheeseen :). Rasvamunkkien paistaminen ei nimittäin houkuttele yhtään.
VastaaPoistaSama täällä, rasvassa paistaminen ei ole minunkaan juttu ja nämä ovat uunissa paistamisesta huolimatta aivan ihania!
PoistaHerkullisen näköisiä donitseja olet tehnyt.Montako donitsia tulee tuosta taikinasta kerralla jos paistaa donitsi pellillä?
VastaaPoistaTäytyypä kokeilla ohjetta.
Kiitos! Luulisin donitsipellillä tulevan 14-16 donitsia, sillä kun ensimmäisellä kerralla täytin kolot hieman yli puolen välin, meni kuuteen donitsiin noin puolet taikinasta. Tuolla kerralla donitsit tulivat hieman liikaa yli vuoasta ja kolot umpeutuivat. Toisella kerralla täytin kolot hieman alle puolilleen, eikä taikinasta mennyt puolia. Lopusta taikinasta sain vielä n. 20 minimuffinssia.
PoistaHei, en omista donitsipeltiä eli täytyykö mun tehdä muffinssipellillä vai onnistuisko ihan normi pellillä?
VastaaPoistaHei, suosittelen tekemään muffinssipellillä, sillä taikina on melko löysää ennen paistamista... Muffinssipellillä nämä onnistuu kuitenkin tosi hyvin, joten kannattaa ilman muuta kokeilla siinä.
PoistaOi, testiin menee! :) Onko nuo rinkilädonitsit minkä kokoisia - kuvasta on tosi vaikea arvioida! :D Donitsipeltiä en omista, mutta mietin, jos sellaisen hankin, kumpi on kannattavampi - iso vai pieni? Tosin pienistä donitseista taida tulla muuta, kun kiukkuseksi ;D
VastaaPoistaHmm, mitähän tein väärin? Öljysin muffinssivuoan suihkutettavalla öljyllä, mutta donitsit jäi silti jonkin verran kiinni vuokaan. Koostumus on kyllä ihan täydellinen, mutta maussa on joku outo.. voikohan se olla toi suihkutettava öljy? Help! :D
PoistaHei Ellu ja anteeksi myöhäinen vastaus tuohon aiempaan... Eli rinkilädonitsien halkaisija on n. 7,5-8 cm. Mielestäni nuo ovat juuri sopivan kokoisia... :) Mutta voihan pienempiä syödä sitten useamman :)
PoistaJa sitten tuo seuraava asia.. Hmm... Epäilisin syyksi juuri tuota öljyä. En käytä ikinä itse suihkutettavaa öljyä, vaan kaadan hieman öljyä vuokaan ja levitän sen joko paperilla tai pullasudilla joka paikkaan. Muffinssit ja donitsit ovat aina irronneet hyvin hetken jäähdyttyään. Ihan heti uunista tultua niitä ei kannata alkaa irroitella, vaan antaa hetken aikaa vetäytyä ja jäähtyä. Tuon maun syyksi epäilen myös tuota öljyä, sillä meillä maistui joskus siskoni ravintolasta haetut kermaperunat omituiselle, melkein saippuaiselle ja kun sitten syytä selvittelimme, paljastui syyksi juuri suihkutettava öljy. (En tiedä härskiintyykö ne jotenkin normaalia helpommin) Suosittelen kokeilemaan uutta erää normaalin öljyn kanssa. Onneksi nämä ovat nopeita ja helppoja valmistaa, joten uusi erä on helposti pyöräytetty :) Muuta syytä en tosiaan itse keksi, sillä näitä olen jo useamman kerran tehnyt ja aina ovat onnistuneet loistavasti. Harmi, että sinulla ei nyt mennyt ihan putkeen, toivottavasti ensi kerralla onnistuu :) Oikein mukavaa vappua sinulle ja perheellesi!
Dating for everyone is here: ❤❤❤ Link 1 ❤❤❤
VastaaPoistaDirect sexchat: ❤❤❤ Link 2 ❤❤❤
e4 .