16. huhtikuuta 2015

Helpot cocktailpalat vapuksi; savupalvirullat


Yksi tämän hetken suosituimpia tekstejä blogissani on helppoakin helpommat coctailpalat ; lohi-rieskarullat. 
Nämä cockatailpalat ovat hienoinen muunnos noista ja vähintäänkin yhtä herkullisia.
Nämä ovatkin ihanan helppoja ja nopeita tehdä vaikka nyt vappuna tarjottavaksi. Itse asiassa nämä ovat niin helppoja, että meidän 8-vuotias tyttömme teki näitä itse meille tarjottavaksi :)


 Rieskarullat ovat siitäkin ihania, että niitä voi helposti muokata täysin oman makunsa mukaiseksi.
Tuorejuustona voi käyttää omaa lempituorejuustoa ja täytteenä esimerkiksi lohta, savupalvia, suolalihaa tai poroa. Jotain vihreää kannattaa kuitenkin pitää mukana, sillä se tuo raikkautta, suutuntumaa ja mehevyyttä rullaan. Pekällä lohella täytetty rulla voi olla melko kuivan tuntuinen...


Savupalvirullat ( 32-48 kpl )
  
4 rullarieskalevyä
n. 100-150 g valkosipulituorejuustoa
n. 200 g savusaunapalvia
salaatinlehtiä 
 
Levitä tuorejuustoa rieskalevyjen pinnalle koko levyn alueelle. 

  

 Levitä tämän jälkeen salaatinlehtiä rieskalevylle siten, että niitä on levyn alareunasta n. 2/3 levyn korkeuteen.

 
Levitä salaatinlehtien päälle vielä savupalvisiivuja ja rullaa levy tiukasti pitkältä sivulta, kääretortun tapaan.

 
Leikkaa yksi rieskarulla aina 8-14 palaan, haluamasti paksuuden mukaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...