13. huhtikuuta 2015

Kakku vauvakutsuille


Voi että minä sitten tykkään koristella vauva-aiheisia kakkuja! 
Kuten jo aiemmin olen maininnutkin, niin ristiäiskakuissa on jotenkin aina se oma tunnelmansa ja niin on vauvakakuissa muutenkin.
Tämä kakku ei kuitenkaan mennyt ristiäisiin, vaan ilahduttamaan tulevaa äitiä, jonka kunniaksi oli järjestetty baby showerit, eli vauvakutsut.
Vauvakutsut ovat muuten ihana tapa hemmoitella tulevaa äitiä ja ainakaan minua ei haittaa yhtään että nuo kyseiset juhlat ovat rantaututuneet tänne meillekkin... :)


Kakkuun sain muuten melko vapaat kädet, mutta kakun päälle toivottiin vauva pyllöttämään joko kukan päälle tai kehtoon samoin kuin tässä julian ristiäiskakussa.
Päädyin tuohon kukkaan ja koska vauva ei ole ihan vielä täällä, halusin tehdä vauvan kukan sisään, ikään kuin odottamaan kukkaan puhkeamista :)


Lisäksi, koska tulevan vauvan sukupuoli oli tiedossa ja julkistettu, niin toivottiin kakkuun myös tyttömäisiä värejä.


Kakussa sisällä vaalea kakkupohja sekä mansikkamousse kummassakin välissä.
Kakun päällinen sokerimassan ja vaahtokarkin makuisen kaulintamassan sekoitusta, koristeet muuten sokerimassasta, mutta vauva marsipaanista.


Toivottavasti kakku oli tulevalle äidille mieleinen ja juhlat mieleenpainuvat.


2 kommenttia:

  1. Onpa herkkä kakku ♥
    Toi vauva on muuten ihan mahdotonta tehdä sokerimassasta... marsipaani on kovempaa ja rasvaisempaa niin se ei mene irrotettaessa piloille niin helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!
      Enpä ole vauvaa sokerimassasta kokeillutkaan, mutta uskon kyllä olevan melko mahdotonta... Joudun marsipaanivauvaakin käyttämään hetken pakastimessa ennen irroitusta, kun on muuten liian pehmeä... Yritin yksi päivä tehdä sokerimassasta lumihiutaleita silikonimuotilla, mutta murtuivat ja repeilivät, ei onnistunut sokerimassasta, vaikka pakkauksessa niin lukikin :(

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...