Perjantaina oli aivan ihana ilma ja niinpä juosta hilpaisin anoppilaan.
Tein anoppilaan mukaan viemisiksi tätä juustoista poropiirakkaa kylmäsen kylmäsavustetun pororouhepaketin kyljessä olevan ohjeen mukaan.
(Mieheni toi piirakan autolla, en siis juossut piirakka kainalossa/sylissä, vaikka näkyhän se olisi kyllä ollut :) )
Koska ilma oli niin ihana, aurinkoinen ja lämmin, päätin ottaa valokuvat piirakasta ulkona.
Ihana kun kun voi taas alkaa kuvata ulkona!
Ja sitten itse piirakkaan... Eli ohjeen tosiaan otin paketin kyljestä, mutta sen verran jouduin soveltamaan, että tavallisen kerman sijasta käytin juustokermaa, sillä se oli ainut mitä kaapistani löytyi sillä hetkellä... (huomaako joku, mikä kerma on lemppariani? :P )
Piirakasta tuli tästä huolimatta, vai juuri tästä syystä oikein herkullinen, eikä juusto kuitenkaan maistunut mielestäni liikaa.
Pohjan olisin kuitenkin toivonut olevan hieman erilainen ja kypsempi.
Paistoin piirakkaa keskitasolla, mutta sitä olisi kannattanut paistaa alempana, jotta pohja olisi ollut kypsempi ja nostaa vasta paiston lopulla piirakka ylemmäs ottamaan väriä...
Seuraavalla kerralla teen piirakan ehdottomasti yhdellä lempipohjallani, joka on siis sama pohja kuin tässä ihastuttavassa feta-broileri-piirakassa.
Mitkä täytteet teidän mielestänne muuten sopivat poron kanssa yhteen tai mitä täytteitä te käytätte poron kanssa? Sienet varmaan sopivat sipulin lisäksi hyvin, mutta mitä muuta? Olisi ihana saada vinkkejänne, sillä itse en hirveän usein poroa käytä, vaikka se aivan ihana raaka-aine onkin.
Alla ohje siis paketista otetun ohjeen mukaan ja täytteenä ohjeen mukaisesti sipulirouhetta ja paprikaa tuon poron lisäksi.
Juustoinen poropiirakka
Pohja
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
125 g voita (huoneenlämpöisenä)
0,5 dl vettä
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Sekoita vehnäjauhoihin suola ja kaada ne paloitellun voin päälle.
Nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti sekaisin.
Levitä taikina voidellun halkaisijaltaan n. 24 cm piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Pistele pohjaan haarukalla reikiä, peitä pohja leivinpaperilla ja esipaista pohjaa n. 10 minuuttia.
Täyte
120-150 g pororouhetta
0,5-1 punainen paprika
1 dl paahdettua sipulirouhetta
3 munaa
2,5-3 dl ruokakermaa (itse käytin 2,5 dl juustokermaa)
3 dl juustoraastetta
ripaus suolaa, mustapippuria ja 1 tl oreganoa
Kun pohja on paistumassa paloittele paprika ja kuullota muutaman minuutin ajan pannulla. Kuullottamisen voit jättää väliin, jos pidät rapeammista paprikan palasista piirakassa.
Ota esipaistettu pohja uunista, poista leivinpaperi päältä ja ripottele pohjan päälle pororouhe, paprika sekä sipulirouhe.
Vatkaa munien rakenne rikki, lisää kerma ja mausteet, sekoita sekaisin. Lisää lopuksi vielä juustoraaste ja kaada seos piirakan päälle.
Paista uunissa 20-30 minuuttia, kunnes piirakka on kauniin ruskea.
Mä olen vuosia tehnyt poropiirakkaa Kinuskikissan ohjeella. Ohje on ollut niin tykätty etten ole sitä muuttanut. Siinä poron kaverina on mm. smetana, sipuli, kinkku, persilja ja leipäjuusto. Pohjakin siinä on tosi hyvä, rukiinen ja juustoinen. Ihanaa namia :) Hyvältä kuulostaa kyllä tuo sinunkin tekemä piirakka! Sen sun pohjan puolesta liputan minäkin! Niin ihana pohja se oli! :D
VastaaPoistahttp://taikakakut.blogspot.fi/2013/12/poro-kinkkupiirakka.html
Kiitos Taru! Kävinkin heti vilkaisemassa tuota piirakkaasi ja nam kun näytti hyvältä! Taidan kokeilla seuraavan kerran noilla täytteillä (ja pohjalla) :) Ei olisi kyllä tullut mieleen laittaa kinkkua tai leipäjuustoa sekaan sinne, mutta ne varmasti sopivat sinne hyvin. Kiitos vinkistä ja linkistä :)
VastaaPoistaNami, tosi herkullisen näköistä :P Porosta tulee kyllä tosi hyviä piirakoita ja muita suolaisia juttuja. Sipulirouhe kuullostaa ihanalta lisältä ja juusto tekee kaikesta niin hyvää. Voi ei, just söin ja nyt tuli nälkä ;)
VastaaPoistaKiitos Suklaapossu! Samaa mieltä, porosta tulee kyllä hyviä suolaisia tarjottavia. Pororouhe on sopivan suolaistakin jo valmiiksi, joten tuo hyvin makua. Sipulirouhe on myös yksi lemppariaineistani :)
PoistaAivan ihana ohje! Varmasti oikein maistuvaa!
PoistaKiitos Sinikka! Maistuvaa oli kyllä, nopeasti katosi anoppilan pöydästä... :) Palasen sain kotiin vielä esikoiselle tuotua, mutta lisää olisi kuulemma pitänyt olla :D
Poista