7. tammikuuta 2015

Maukas Tomaatti-Fetapiirakka


Pelkäätkö, että suolaisen piirakkasi pohja jää raa`aksi vaikka pinta näyttäisi jo palavan? Lue eteenpäin sillä tämän piirakan kanssa niin ei käy....
Olin varannut Uutta Vuotta varten tuc-suolakeksejä sekä erilaisia tuorejuustoja, mutta koska muistini on niin hyvä, unohdin laittaa ne tarjolle. No eipä hätää, sillä myöhemmin muistin kuitenkin nähneeni loppukesästä tai syksyllä lehdessä suolaisen piirakan, johon tuli juuri suolakekseistä tehty pohja. Siihen saisin siis kätevästi hukattua suolakeksit sekä tuorejuustot ja kokeiltua samalla jotakin uutta. Kaivelin sitten laatikoita ja sieltähän se Yhteishyvän elokuun ruoka-lehti löytyikin. Lehden olin taltioinut juuri tuon erilaisen ja mielenkiintoisen piirakkapohjan takia. Pohjaan tulee vain kolmea eri ainetta ja se on tosi helppo tehdä, mutta siitä huolimatta ihanan makuinen ja tosi hyvin piirakkaan sopiva. Pohjassa maistui mielestäni selvästi nuo suolakeksit, mutta mieheni, joka ei tiennyt mistä pohja on tehty, ei arvannut mitä pohjaan oli käytetty. Pohjan ohje on otettu suoraa lehdestä, mutta täytettä muutin hieman enemmän omien mieltymysteni mukaiseksi. Täytteestä sekä koko piirakasta tulikin ihanan makuinen ja siinä maistui maukas mehevä tomaatti, yrtit, pehmeä fetajuusto, valkosipuli sekä mustapippuri, joka muuten kruunasi piirakan.


Ainut miinus meidän piirakassa oli ehkä hieman liiankin mureneva pohja, kuten kuvista näkyy. Uskoisin syyn tähän olevan siinä, että koska monitoimileikkurini oli pesussa, murskasin suolakesit kaulimella pussin päältä. Tämän takia murskasta ei tietenkään tullut aivan hienoa jauhoa, vaan siihen jäi isohkoja murusia. No eipä tuo kyllä muuten mitään haitannut, mutta murusia tuli hieman enemmän siivottavaksi... Ensi kerralla käyttäisin kuitenkin varmuuden vuoksi tehosekoitinta/leikkuria.
Tuo pohja on muuten loistava siitäkin syystä, että sille riittää lyhyempikin paistoaika, eikä se jää raa`aksi, sillä tähän ei periaatteessa tehdä mitään taikinaa, jonka pitäisi kypsyä.


Tomaatti-Fetapiirakka 
(n. 24 cm vuokaan)

Pohja 

75 g voita/margariinia
100 g suolakeksejä
1 dl vehnäjauhoja

Sulata rasva. Jauha suolakeksit sekä jauhot esimerkiksi monitoimikoneessa, lisää rasva ja aja tasaiseksi. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle sekö reunoille.

Täyte

200 g valkosipulituorejuustoa
1 kananmuna
2 dl emmental juustoraastetta
1/2-1 tl pizzamaustetta
75 g fetajuustokuutioita
250 g miniluumutomaatteja
pinnalle rouhittua mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Notkista tuorejuusto ja sekoita siihen kananmuna, pizzamauste sekä juustoraaste. Nostele juustoseos pohjan päälle ja levitä se varovasti kostutetun lusikan avulla. Ripottele fetajuustokuutiot piirakan päälle, viipaloi tomaatit ja levitä nekin piirakan päälle. Rouhi piirakan pinnalle mustapippuria ja paista piirakkaa uunissa  noin 30 minuutia. Irroita jäähtynyt piirakka varovasti vuoasta ja ripottele pinnalle vielä vähän pizzamaustetta.

5. tammikuuta 2015

Yksi parhaista juustokakuista; Pätkiskakku (myös liivatteeton versio)


On oikeastaan ihme, miksei tätä kakkua ole löytynyt aiemmin blogistani, sillä se on yksi ehdottomista suosikeistani. Itse asiassa tämä on kakku, joka sai minut kokeilemaan ja ihastumaan juustokakkuihin. Tämän kakun jälkeen olin myyty, eikä paluuta ollut. Onneksi =)
 Kakku on helppo ja nopea tehdä, mutta silti äärettömän herkullinen. Tämä on kakku joka kerää aina kehuja ja jonka reseptiä pyydetään lähes jokaisessa tilaisuudessa jossa sitä on tarjottu (ellei sitä ole jo aiemmin annettu). Kakku on ihanan raikas ja minttuinen, eikä yhtään liian makea. Digestive-pohja puolestaan tuo mukavan ja hieman suolaisen vaihtelun kakkuun.
Olen tehnyt tätä kakkua usealla eri tavalla, vaihdellen niin keksejä kuin tuorejuustojakin, mutta tämä on mielestäni paras versio. Kannattaa kuitenkin testata kakkua myös esimerkiksi minttudomino-kekseillä, mutta mielestäni perusversiossa ei kannata vaihtaa mascarponea mihinkään tuorejuustoon. Toki voitte käyttää maustamatonta tai vaniljatuorejuustoa, mutta itse maistan tuon tuorejuuston hieman pistävänä kakusta läpi. Mascarpone on mielestäni tähän se oikea juusto. Alkuperäisen reseptin olen ottanut joskus aikoinaan chocomumin blogista.
Lopussa on tästä kakusta vielä tänään testattu liivatteeton versio, josta nämä tekstin kuvatkin ovat.

 
Pätkisjuustokakku

Pohja

200 g digestive-keksejä (tai vaihtoehtoisesti minttu-dominoita)
50-75 g voita 

 Murskaa keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Painele keksimurska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (itse käytän flora vanillaa)
250 g mascarponea
1 pss (n. 150 g) pätkiksiä
3 liivatelehteä
3 rkl kuumaa kahvia

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Rouhi/pyöräytä tehosekoittimella pätkikset murusiksi. Notkista mascarpone ja sekoita siihen pätkismurut. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, lisää pätkismascarpone ja vatkaa tasaiseksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumaan kahviin. Kaada liivateliuos täytevaahtoon ja vatkaa sekaisin. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan.


LIIVATTEETON PÄTKISKAKKU

Pohja

200 g digestive-keksejä (tai vaihtoehtoisesti minttu-dominoita)
50-75 g voita 

 Murskaa keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Painele keksimurska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte

2,5 dl vispikermaa
1,5 tl vaniljasokeria
200 g vaniljatuorejuustoa
1 pss (n. 150 g) pätkiksiä

Sulata pätkikset varovasti mikrossa (ei tule ihan juoksevaa, enemmänkin tahmeaa massaa). Vatkaa vispikerma ja vaniljasokeri vaahdoksi, lisää notkistettu vaniljatuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Kaada sulatetut pätkikset vaahtoon ja vatkaa hyvin sekaisin. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan.

3. tammikuuta 2015

Vuonna 2014 löytyneiden herkkujen Top 10 ja Synttäriarvonta !


Vuosi 2014 oli vuosi, joka toi mukanaan paljon. Yksi noista asioista oli tämä blogi. Vuosi sitten tammikuun puolessa välissä aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Alkuun blogin kirjoittaminen oli kylläkin hauskaa, mutta hieman haastavaa, minä kun en ole mikään tekniikan tai valokuvauksen ihmelapsi. Pikkuhiljaa aloin päästä jyvälle asioista ja nyt noita vanhoja reseptejä katsellessani huomasin kuinka paljon olen vuoden aikana oppinut ja kehittynyt, vaikka paljon on vielä oppimistakin.
Tähän postaukseen olen koonnut vuoden 2014 aikana löytyneet uudet lempparireseptini (ei suosikkijärjestyksessä)  ja ette muuten arvaa kuinka vaikea oli valita kymmenen omaa lempparia. Oli melko monen kohdalla pähkäily että tämäkin oli kyllä niin hyvää... Toivottavasti resepteistä on ollut tai tulee olemaan teillekkin iloa. (Klikkaamalla kuvaa pääset reseptiin)
Lopussa on vielä synttäriarvonta, johon pääset osallistumaan kommentoimalla tähän tekstiin joko antaen ruusuja tai risuja tai antaen kehitysehdotuksia. Haluaisin siis tietää, mistä olette pitäneet tai ette ole pitäneet blogissani ja mitä yleensä etsitte/toivotte leivontablogeista. Arvonta suoritetaan 15.1.2015 ja siihen mennessä tulleet kommentit osallistuvat arvontaan.

Täyden kympin snickers kuppikakut

tayden-kympin-snickers-kuppikakut

Ihanat suolapähkinä-valkosuklaakeksit

ihanat-suolapahkina-valkosuklaakeksit

Pähkinäsuklaapiirakka

pähkinäsuklaapiirakka
 
Pehmeän täyteläinen baileysjuustokakku

pehmean-taytelainen-baileys-juustokakku
 
Herkullisen mehevä omenapiirakka

herkullisen-meheva-omenapiirakka
 
Poropiiraset

poropiiraset

Kesäinen mansikka trifle

kesäinen mansikka-trifle

Raikas Mango-passionhedelmäjuustokakku

Raikas mango-passionhedelmäjuustokakku

Minttusuklaa-juustokakku

Minttusuklaa-juustokakku
 Mokkainen Daim-yllätys

Mokkainen daim-yllätys

Synttäriarvonnan palkinto


Palkintoon kuuluu Iloleipureiden donitsivuoka, marimekon servettejä,  erilaisia muffinssivuokia sekä tietysti herkkusuille minttusuklaata. Onnea arvontaan kaikille!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...