13. toukokuuta 2017

Herkullinen Oreo-mansikkatäyte kakun väliin


Pari viikkoa sitten juhlimme tyttäreni 11-v syntymäpäiviä ja kokeilin tällä kertaa kakkuun hieman erilaista mansikkatäytettä. Tein Oreo-moussen, johon lisäsin runsaasti tuoreita mansikan palasia. Täytettä tehdessäni mietin, että tuleekohan tästä yhtään mitään, mutta samalla ajattelin, että onpahan sitten ainakin testattu ja mielestä pois. 


Kun kakku sitten juhlissa leikattiin ja pääsimme vieraiden kanssa maistelemaan kakkua, niin yllätyin siitä kuinka hyvin tuo suklainen oreo-keksi sopi yhteen tuoreiden mansikoiden kanssa.
Täyte maistui yhtä aikaa vaniljaiselta, suklaiselta ja mansikkaiselta. 
Keksin palaset olivat pehmenneet sopivasti täytteessä ja toivat kivan vastakohdan makeille mansikan paloille. Oikeasti loistava yhdistelmä!
Kun pian myös vieraat alkoivat kehua täytettä, olin enemmän kuin tyytyväinen siihen, että uskaltauduin kokeilemaan, vaikka minulla olikin epäilyni täytteen onnistumisesta. 

Valitettavasti en ehtinyt ottaa palakuvaa, mutta nappasin kuitenkin kakusta kuvan ensimmäisten palojen leikkaamisen jälkeen, joten alla olevasta kuvasta näette täytteen hauskan värityksen.


Oreo-mansikkatäyte
(riittää n. 22-23 cm kakun kahteen väliin)

2,5 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (Flora Vanilla)
250 g mascarponea
75-100 g oreita pieneksi paloiteltuna
n. 400 g mansikoita paloiteltuna

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä.
Notkista mascarponea lusikalla sekoittamalla.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää mascarpone, vatkaa sekaisin.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata liivatelehdet kuumaan veteen.
Kaada liivateliuos vanilja-mascarponevaahtoon ja sekoita hyvin.
Lisää oreot, vatkaa sekaisin ja kääntele lopuksi mukaan vielä mansikan palat.

Täytä kakku ja nosta jääkaappiin hyytymään useamman tunnin ajaksi, mielellään yön yli.
Huom! Täyte tarvitsee reunat ympärilleen hyytymisen ajaksi, joten täytä kakku esim. vuokaan.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä, pitää testata josku! Harmi kun just ostin äitienpäiväkakun ainekset ni enää ei siihen kerkeä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa kyllä ilman muuta testata, tämä oli herkullista :P

      Poista
  2. Siis täähän on nerokasta! Ihan varmasti ihanan makuista! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanelitytön kakkuparatiisi <3 Tämä oli kyllä ihanaa :P

      Poista
  3. Sinun kakut ovat aina niin kauniita ja esteettisiä :) Tykkään ja kuulostaa sekä näyttää toki todella herkuilta! Mansikka + Oreo NAM!

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Anni! :) <3 Kauniita ovat kyllä sinunkin leipomukset! Niin ja tämä oli kyllä tosi herkullista :P

    VastaaPoista
  5. Mikähän päällinen tässä kakussa on?

    VastaaPoista
  6. Mikähän päällinen tässä kakussa on?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...