7. helmikuuta 2014

Mokkainen Daim-yllätys


Aina on hyvä syy syödä kakkua. Tämä kakku tuli tehtyä ihan kotiin kahvivieraille pöytään ja kakku katosikin melko nopeasti parempiin suihin, vaikkei vieraita kovin montaa ollutkaan...  Kakun idea lähti siitä, että halusin mokkasuklaisen kakun, jonka sisältä löytyisi daim-yllätys. Idea ei ihan onnistunut, en malttanut odottaa kiisselin jäähtymistä tarpeeksi ja täytteestä tuli tämän takia niin löysää, että daimmurska upposi täytteeseen eikä jäänyt "yllätyskerrokseksi" kakun keskelle. Yhden liivatelehdenkin olisi ehkä saanut enemmän laittaa, että kakku olisi ollut hieman jämäkämpi, mutta maku oli hyvä ja rakenne pumpulin pehmeä. Siksi julkaisen ohjeen sellaisena kuin tein sen, ilman parantelua.

Pohja:

200 g     Digestive keksejä
50-75 g  voita

Täyte:

1,5 dl     kahvia 
3 dl        kevytmaitoa
3 rkl       sokeria
1 tl         vaniljasokeria
2 rkl       perunajauhoja
2 rkl       kaakaojauhetta (perus, ei tummaa)
4            liivatelehteä
2,5 dl     flora vispiä
1 prk      mascarponea
1            Daim-pötkö murskattuna

Murskaa keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. 

Keitä kahvi täytettä varten ( yhteensä 1,5 dl ). Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kattilassa sokeri, vaniljasokeri, perunajauhot sekä kaakaojauhe ja lisää sen jälkeen 1 dl kahvia (säästä 0,5 dl myöhemmäksi) sekä kaikki maidot. Kuumenna ja sekoita kunnes pulpahtaa. Ota kiisseli pois liedeltä ja sekoita joukkoon mascarpone. Anna jäähtyä. 
Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää kiisseliseos joukkoon.
Purista liivatehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata jäljellä olevaan kahviin ( 0,5 dl ). Kaada liivate-kahvi ohuena nauhana kokoajan sekoittaen mokkavaahdon joukkoon.
Kaada puolet mokkavaahdosta keksipohjan päälle ja ripottele Daim-murska tähän väliin. Kaada loput vaahdosta päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi. Paras on, jos maut saavat tasaantua esimerkiksi yön yli.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...