30. syyskuuta 2014

Tiramisu-kääretorttu


Syyskuun alussa ihmettelin, kun seuraamiini blogeihin ilmestyi mitä erilaisempia kääretorttuja... Pian syykin tähän selvisi; Nami-hiiren perinteinen leipomuskilpailu . Kävin ihastelemassa kilpailutuotoksia ja ajatuksen muhittua päässäni, halusin itsekkin osallistua tuohon leikkimieliseen leipomuskilpailuun.
Tiesin jo oikeastaan reilu viikko sitten, että haluan tehdä tiramisu-kääretortun, mutta viime tippaan osallistuminen meni, sillä kilpailuun osallistumisaika päättyy tänään.
Valitettavasti, kuten yleensäkkin juuri silloin kun haluaisit onnistua, kaikki ei mene putkeen... Koskaan ennen en ole kääretorttua käärinyt rullalle jäähtymään, mutta nyt halusin onnistua tuotoksessa ja tein näin. No kaikki meni hyvin, kunnes rulla piti avata. Pinta oli tarttunut jostain kohdin kiinni leivinliinaan ja repesi parista kohtaa. =( En tiennyt itkeäkö vai nauraa, juuri nyt tämän piti epäonnistua... No ehkä sen saisi piiloon koristelulla... Illalla kun selitin tapahtunutta miehelleni ja hän maistoi torttua, pelasti mieheni kommentti illan; olihan tuo kuitenkin ihan hyvää (hänhän ei herkästi leipomuksia kehu, vaan sanoo yleensä tykkäisin enemmän jos...) . Lapsille tämä upposi hyvin ja jokainen lapsi pyysi ensimmäisen palan syötyään lisää, vaikkakin kääretortussa oli tumma ja vahvahko maku.
Parhaimmillaan kääretorttu oli yön yli muhittuaan, jolloin maut olivat tasaantuneet ja torttu oli pehmeä sekä maukas. Vaikka torttu oli jääkaapissa ilman suojaa, oli se pysynyt kosteana ja pehmeänä.


Tiramisu on pehmeä italialainen jälkiruoka, johon käytetään muun muassa kahvia, savoiardi-keksejä, kananmunia sekä mascarpone-juustoa. Yleensä tiramisuun käytetään myös jotakin alkoholia, kuten esimerkiksi mantelilikööriä. Lopuksi valmiin tiramisun pinnalle sihdataan vielä kaakaojauhetta.
Kääretorttuhan puolestaan on täytetty ja rullalle kieritetty leivonnainen. Tiramisu-kääretortusta tuli siis löytyä kahvia, mascarponea ja savoiardi-keksejä, minkä lisäksi sen tietysti täytyi olla rullalla. Kostutin savoiardi-keksit maitokahvilla (johon oli tarkoitus lorauttaa myös kermalikööriä, mutta tämä unohtui), jotta ne pehmenevät ja saavat kahvin makua. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole tarpeen sillä kun leikkasin tortusta heti yhden maistiaisen, sopi rapea rouskuva keksi siihen yllättävän hyvin. Perinteisesti tiramisu kuitenkin on pehmeä herkku, joten sen takia tuo kostutus periaatteessa kuuluu tähän torttuun. Keksit kannattaa kuitenkin kieräyttää todella nopeasti maitokahvissa, jotta ne eivät ime itseensä liikaa nestettä.


Tämä tiramisu-kääretorttu ei ollut yhtään liian makea ja se maistui suklaiselle, kermaiselle ja hennon kahviselle. Jos haluat torttuun myös alkoholia, lisää sitä kostutusliemiin pari ruokalusikallista. Ainahan reseptejä voi parannella ja hioa, mihin ei tätä kilpailua varten minulla ollut enää aikaa, mutta eipä tämä hirveästi parantelua kaipaakkaan. Ulkonäkö olisi tietysti saanut olla huolitellumpi ja savoiardi-keksejä olla vielä hieman enemmän täytteessä (alla olevassa kuvassa näkyykin tyhjä kohta, johon keksi olisi vielä sopinut...), mutta pääosin olin tyytyväinen kääretorttuun. Eihän se kolo komeassa haittaa ja makuhan ratkaisee, vai mitä? =) Kovasti olisi mieleni tehnyt koristella tortun päällinen vielä suklaalastuilla, mutta halusin, että jo päällisestä tulee mieleen tiramisu, joten simppelillä koristelulla mentiin.


 Tiramisu-kääretorttu

Kääretorttupohja

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,25 tl suolaa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mittaa sokeria lukuunottamatta kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne sekaisin. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat sekä sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kun vaahto on valmista, pitäisi vaahdolla piirretyn kahdeksikon pysyä hetken aikaa vaahdon pinnalla näkyvissä. Siivilöi kuivat aineet pienissä erissä vaahdon sekaan, sekoittaen/nostellen ne varovasti vaahtoon (käytä tähän esimerkiksi nuolijaa tai lastaa, älä vatkainta). Kaada taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle ja kallistele peltiä, kunnes taikina on levinnyt tasaisesti pellille. Paista uunissa 6-8 minuuttia. Anna valmiin levyn jäähtyä kunnolla. Halutessasi voit kääriä levyn rullalle jäähtymään.

Tiramisu-täyte

2,5 dl vispikermaa
250 g mascarpone-juustoa
2 rkl tomusokeria
3 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
5 savoiardi-keksiä
1,5-2 dl maitokahvia (esim. frezza tai nescafen ice coffeeta)
(halutessasi 3-4 rkl likööriä)

Notkista mascarpone sekoittamalla siihen vaniljasokeri. Mittaa syvälle lautaselle 0,5-1 dl maitokahvia (tässä kostutetaan keksit). Vatkaa vispikerma ja tomusokeri löysähköksi vaahdoksi, sekoita joukkoon mascarpone ja lopuksi vielä vaniljakreemijauhe. 
Kostuta jäähtynyt kääretorttupohja maitokahvilla (1 dl) pullasutia apuna käyttäen ja levitä mascarpone-vaahto pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Jätä kuitenkin vaahtoa päällisen koristelua varten jonkin verran. Leikkaa savoiardi-keksit pituussuunnassa puoliksi ja käytä ne nopeasti lautasella olevassa maitokahvissa. Asettele keksit vierekkäin koko kääretortun leveydeltä kolmeen eri riviin, jättäen rivien väliin ainakin pari-kolme senttiä tilaa. Kääri torttu rullalle ja anna jähmettyä jääkaapissa jonkin aikaa. Kuorruta kääretorttu jäljelle jääneellä mascarpone-vaahdolla ja siivilöi päälle vielä tummaa kaakaojauhetta. Anna makujen tasaantua ainakin muutaman tunnin ajan ennen tarjoilua.




12 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen! Kiva idea laittaa noita keksejä tuonne kääretortun sisään! Kohtaamasi vaikeudet eivät näy lopputuloksessa. Onnea kisaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Onnea myös sinulle kisaan, rommikakku näytti suussasulavalta... Kiva kuulla, ettei lopputuloksesta nää kaikkea mitä sattui... Kermavaahdolla saa peitettyä virheet hyvin :) Keksit sopivat mielestäni hyvin kääretortun sisään. Noin kostutettuna ne toivat vain makua, eivät suutuntumaa, mutta johonkin toiseen versioon myös kovat keksipalaset sopisivat varmasti tosi hyvin. Hmm.... :)

      Poista
  2. Kaunis kiitokseni kiinnostuksestasi kääretorttujen kisailua kohtaan, Maiju!
    Peukutusta!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Mira! Onnea kisaan sinullekkin, kisakääriksesi vaikutti todella mielenkiintoiselta. Uusi tuttavuus minulle olisi jo pelkkä struudeli...

      Poista
  4. Upealta näyttää kääretorttusi pienistä vaikeuksista huolimatta! Ne vaikeudet eivät todellakaan näy tortussa! Minustakin hyvä idea laittaa nuo savoiardi-keksit tuonne sisään! Onnea kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli! Pavlovarullasi vasta herkulliselta näyttikin... Onnea kisaan myös sinulle!

      Poista
  5. Tämä täyte oli ihan superherkullista! Käytin sitä myös omaan tiramisu-kääretorttuuni ja ihastutin heti työkaverini näihin makuihin! ☺
    Kiitos ohjeesta, tätä tehdään kyllä toistekin!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! Ihana kuulla, että pidit täytteestä :) Kävinkin kurkkaamassa kääristäsi ja se näytti ihanalta! Oleppas hyvä ohjeesta, vuoroin vieraissa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...