25. lokakuuta 2014

Porkkanamuffinssit


Olen jo pitkään suunnitellut porkkanamuffinssien tekoa, koska pidän porkkanapiirakasta ja paljon. Kostean mehevä ja mausteinen piirakka, sekä ihana suussasulava kuorrute... Nam!
Kun nyt vähän aikaa sitten näin Suklaapossun blogissa helpot ja mehevät porkkanamuffinssit (klik alkuperäiseen reseptiin) , tiesin että niitä piti kokeilla tai ne eivät jättäisi rauhaan. Muutin kuitenkin reseptiä hieman kuorrutteen osalta ja itse taikinaan käytin puolet fariinisokeria ja puolet tavallista sokeria, koska olen piirakassa tottunut fariinisokerin antamaan makuun...
Suklaapossun ohjeita jo aiemmin testanneena tiedän, että reseptit ovat hyviä ja usein myös helppoja. Eikä tämäkään ohje tehnyt poikkeusta...
Muffinssit olivat helppoja tehdä, sillä aineet vain sekoitetaan keskenään ja siitä huolimatta ne ovat herkullisia, ihan kuin pieniä porkkanapiirakoita.
Yön yli jääkaapissa muhittuaan nämä olivat vielä herkullisempia, kuin heti syötynä. Tämähän on hyvä asia juhlia ajatellen, sillä nämä voi tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin ja maku vain paranee. Kuorrutekkin pysyi jääkaapista huolimatta mukavan pehmoisena eikä kovettunut kuten pelkästä voista ja tomusokerista tehty kreemi.


Mehevät porkkanamuffinssit (n.10 kpl)

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 dl öljyä
100 g (=2 dl) porkkanaraastetta
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1/3 tl soodaa
1/3 tl suolaa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa muffinssipellin kolot muffinivuoilla tai käytä tukevia muffinssivuokia, sillä taikina on melko raskasta.
Kuori porkkanat ja raasta ne hienoksi raasteeksi. Sekoita kulhossa öljy, munat ja sokerit sekaisin, lisää porkkanaraaste. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Jaa taikina tasaisesti muffinssivuokiin ja paista uunin keskitasolla n. 20 min. Varmista kypsyys tikulla; mikäli muffinssin keskelle painettu tikku tulee puhtaana ulos, ovat muffinssit kypsiä. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Tuorejuustokreemi

50 g huoneenlämpöistä voita
100 g (2 dl) tomusokeria
100 g maustamatonta tuorejuustoa
(manteli- tai pähkinärouhetta)

Vatkaa voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maustamaton tuorejuusto ja vatkaa sileäksi. Kuorruta jäähtyneet muffinssit ja koristele halutessasi manteli- tai pähkinärouheella.


(Pahoittelen kuvan epätarkkuutta, illalla otetut kuvat vaativat minulta liikaa :)  )

2 kommenttia:

  1. Tosi ihanan näköisiä, tuo rouhe pursotuksen pinnalla on piste i:n päällä! Kiva, että ohjeesta oli iloa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...