17. syyskuuta 2015

Kakkuja ja kuulumisia


Moi! 
Instagramissa minua seuraavat tietävätkin jo, että olen aloittanut kätilöopinnot tänä syksynä ja voin kertoa, että kiirettä on pitänyt! 
Tässä on yritetty pitää paketti kasassa uudenlaisen arjen, 4 lapsen, 2 koiran, leipomisen sekä opiskelujen kanssa ja valitettavasti se on näkynyt hiljaiselona täällä blogin puolella.


Kakkuja sekä koristeita on kuitenkin kiireestä huolimatta tullut jonkin verran tehtyä, mutta nyt saa kakkuset jäädä hetkeksi taka-alalle, jotta aika riittää muuhunkin.
Nämä kaikki tämän postauksen kakut ovat menneet ristiäisiin ja nuo ruusut valmistujaisiin.
 


Kaikissa kakuissa on vaalea pohja sekä valkosuklaa- ja mansikkamoussetäytteet.
Kakut kuorrutettu vaahtokarkin makuisen kaulintamassan sekä sokerimassan sekoituksella ja koristeet ovat marsipaania/sokerimassaa.


Valitettavasti tämä blogin hiljaiselo jatkuu vielä ainakin viikon ajan, sillä lähden tämän kaiken kiireen keskeltä rentoutumaan rantalomalle Kreetalle. =)
Koko kesän olen potenut matkakuumetta huonojen kesäsäiden lietsoen kuumetta entisestään ja nyt se vihdoin sitten toteutuu. Ihana viikon loma Kreikan kauniilla saarella huippuseurassa.
Jospa sieltä saisi varastoitua energiaa niin paljon, että jaksaisi koko pitkän syksyn sekä talven...
 

 Oikein ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Oi miten mahtavaa! Onnea opintoihin :) Ja ihanaa lomaa! Ja ihania kakkuja sekä koristeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annis! Loma oli kyllä ihana ja onnea totisesti tarvitaan opintoihin! :)

      Poista
  2. Aivan ihania kakkuja! Etenkin tuo venekakku! :)

    VastaaPoista
  3. Mukava kuulla, että elämääsi tulee uusia haasteita ja innostuksen aiheita :) Rentouttavaa lomaa ja tsemppiä opiskeluun! Toivottavasti jossain vaiheessa jatkossakin näemme herkullisia ja inspiroivia leipomuksiasi blogissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leipoo sukkasillaan! :) Loma oli kyllä ihanan rentouttava ja opiskeluun kyllä tarvitsenkin kaiken mahdollisen tsempin, on siinä nimittäin urakkaa kerrakseen... Kiirettä tosiaan pitää opintojen kanssa, mutta eiköhän sitä välillä leipomaankin kerkeä :D Ihana kuulla, että pidät leipomuksistani :)

      Poista
  4. Kätilöopinnot kuulostavat hyviltä! :) Jaksamista arkeen ja mukavaa matkaa Maiju! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Kätilön ammatti onkin ollut jo vuosia haaveenani ja nyt olen sitten matkalla tuohon ammattiin, mutta ei ole matka lyhyt eikä helppo... Kiitos tsempistä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...