6. elokuuta 2015

Viimeistä kertaa; Saa mennä poika


Tämä ei nyt liity millään tavalla leipomiseen tai muuhun sellaiseen, 
mutta tämä on minulle tärkeä asia ja haluan jakaa sen teidän lukijoiden kanssa.


Saatoimme eilen saksanpaimenkoiramme Maxin viimeiselle matkalleen. Päätös oli vaikea ja raskas, eikä sitä todellakaan tehty hetkessä tai kevein mielin. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin siihen, ettei tuo hienoakin hienompi koira ansaitse kipuja ja kärsimystä, vaan on meidän tehtävämme tehdä se viimeinen palvelus ja päästää hänet pois.
Olimme Maxin vierellä loppuun asti, silitin sitä ja puhuin sille, kunnes eläinlääkäri sanoi; Sydän on lakannut lyömästä.


"Jos tulisin joskus sairaaksi, väsyneeksi ja heikoksi,
jos kipu untani häiritsisi, 
tee se silloin ystäväni.
Älä anna surunkaan estää.
Yritä minun vuokseni kestää
ystävyytemme raskain koetus,
jäähän meille rakkaus ja luottamus,
joka kesti monta yhteistä vuotta.
Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
Kärsimystä et minulle halua, autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän."

  
 En menettänyt eilen vain koiraa, vaan perheenjäsenen ja ystävän. 
Tuo koira eli kanssani elämäni vaikeimmat ajat, kun menetin pappani ja muutamaa vuotta myöhemmin myös isäni. Tuolloin tuntui kuin se olisi ymmärtänyt, tiennyt. Se tuli viereen kun itkin, työnsi päänsä syliini ja katsoi minua hiljaa silmiin, kuin sanoen; tiedän että sinulla on paha olla, olen tässä.

Ja jos olin sairaana ja vuoteen pohjalla koko päivän, ei tuo koira hievahtanutkaan sänkyni viereltä, vaan pysyi siinä vartioimassa iltaan asti.

Tuo koira oli palveluskoira henkeen ja vereen ja olen varma, että se olisi tarpeen vaatiessa vaikka uhrannut henkensä puolestani.

Nyt tuo ystävä on poissa. Ja vaikka olen tiennyt tämän päivän tulevan, ei se vähennä tuskaa. Kyyneleet ovat valuneet pitkin poskiani koko ajan, kun olen kirjoittanut tätä tekstiä.

Ei työnnä poika enää lämmintä päätään syliini lohduttaakseen,
ei katso enää lempeät ja viisaat silmät minua,
ei leiki enää tuo lempeä ja kiltti jätti hellästi itseään paljon pienemmän Lucan kanssa.
Tuntuu koti niin tyhjältä.


RIP Aireddan Torres "Maxi" 
31.10.2006-5.8.2015

Olit aina niin läsnä ja paljon enemmän kuin koira.
En olisi voinut toivoa parempaa koiraa - parempaa YSTÄVÄÄ. 
Kiitos Maxi kaikesta, toivottavasti sinun on nyt hyvä olla <3
 Jätit tassunjälkesi sydämiimme ja kaipaamme sinua ikuisesti!




Kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovat perheystävämme Mika Kaikkosen ottamia, kiitos hänelle upeista kuvista !

18 kommenttia:

  1. Tämä hetki tulee koiranomistajalle aina eteen ja aina se on yhtä vaikeaa ja surullista. Onneksi on jäljellä ne mukavat muistot. Otan osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sitä ei koiraa ensimmäistä kertaa ottaessa tajunnutkaan kuinka tärkeä ja rakas siitä tulisi ja kuinka kipeää siitä luopuminen myöhemmin tekisi... Päivääkään en vaihtaisi pois...

      Poista
  2. Voih, jaksamista! Hyvä kuulla, että pääsit olemaan ystäväsi vierellä loppuun asti. Minun 11-vuotias ihana kissani menehtyi keväällä aivan yllättäen, ja suru oli ihan mielettömän suuri. Aika auttaa kuitenkin jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leipoo sukkasillaan. Minulle oli tärkeää olla vierellä loppuun asti, jotta hän kuuli minut kokoajan ja tunsi kosketukseni ja tiesi näin, että kaikki on hyvin ja että olen lähellä...

      Poista
  3. Voi eiii, voimia! Tuli itku. Meidän perheessä ei ole koiraa allergian takia, mutta siskollani on ja vanhimmalla tyttärellä, joka asuu jo omillaan. Miten valtavan rakkaita niistäkin on tullut! Siskoni on menettänyt jo kolme koiraa ( vanhuus) ja aina se sattuu yhtä paljon. Vaikkei ne ole edes omia, utta "sukulaisia" kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita. Kyllä ne nuo koirat jotenkin saavat ujutettua itsensä lähipiirinkin sydämiin, vaikkeivat omia olisikaan... <3

      Poista
  4. Voih. Kovasti voimia! On kyllä todella upeita kuvia. Hyvää matkaa Maxi-herralle. ♥

    VastaaPoista
  5. Itku tuli lukiessaki, voimia ja jaksamista teille <3

    VastaaPoista
  6. ♥ kyyneleiden läpi täällä tätä kirjoitan ♥
    Voimia sinulle ja koko perheelle!!!! Itse jouduin kokemaan tuon saman aika lailla vuosi sitten. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että vaikka nyt ei siltä tunnu, niin kyllä se tuska siitä pikkuhiljaa helpottaa ja jäljelle jää ne ihanat, rakkaat, yhteiset muistot ♥

    Lepää rauhassa Maxi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! <3 Onneksi noita rakkaita muistoja on niiiiin paljon. Päivääkään en vaihtaisi pois, opin ja sain niin paljon tuolta koiralta. Nyt perheeseemme tulikin jo uusi pienokainen paikkaamaan Maxin jättämää suurta aukkoa ja se saa jo iloa sekä hymyä elämäämme, vaikkakaan kukaan ei voi koskaan korvata tuota ykköskoiraani!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...