Viimeistä kertaa; Saa mennä poika

Tämä ei nyt liity millään tavalla leipomiseen tai muuhun sellaiseen, 

mutta tämä on minulle tärkeä asia ja haluan jakaa sen teidän lukijoiden kanssa.

Saatoimme eilen saksanpaimenkoiramme Maxin viimeiselle matkalleen. Päätös oli vaikea ja raskas, eikä sitä todellakaan tehty hetkessä tai kevein mielin. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin siihen, ettei tuo hienoakin hienompi koira ansaitse kipuja ja kärsimystä, vaan on meidän tehtävämme tehdä se viimeinen palvelus ja päästää hänet pois.

Olimme Maxin vierellä loppuun asti, silitin sitä ja puhuin sille, kunnes eläinlääkäri sanoi; Sydän on lakannut lyömästä.

"Jos tulisin joskus sairaaksi, väsyneeksi ja heikoksi,

jos kipu untani häiritsisi, 

tee se silloin ystäväni.

Älä anna surunkaan estää.

Yritä minun vuokseni kestää

ystävyytemme raskain koetus,

jäähän meille rakkaus ja luottamus,

joka kesti monta yhteistä vuotta.

Miksi pelkäämme tulevaa suotta?

Kärsimystä et minulle halua, autathan pääsemään tuskasta.

Ymmärrän syvän surusi,

tuntuu lopulliselta lähtöni.

Älä silti ole lohduton,

menen sinne, missä hyvä on.

Pysythän luonani, vieressäin,

loppuun asti lähelläin.

Se teko on oikean ystävän,

rakastavan ja ymmärtävän."

  

 En menettänyt eilen vain koiraa, vaan perheenjäsenen ja ystävän. 

Tuo koira eli kanssani elämäni vaikeimmat ajat, kun menetin pappani ja muutamaa vuotta myöhemmin myös isäni. Tuolloin tuntui kuin se olisi ymmärtänyt, tiennyt. Se tuli viereen kun itkin, työnsi päänsä syliini ja katsoi minua hiljaa silmiin, kuin sanoen; tiedän että sinulla on paha olla, olen tässä.

Ja jos olin sairaana ja vuoteen pohjalla koko päivän, ei tuo koira hievahtanutkaan sänkyni viereltä, vaan pysyi siinä vartioimassa iltaan asti.

Tuo koira oli palveluskoira henkeen ja vereen ja olen varma, että se olisi tarpeen vaatiessa vaikka uhrannut henkensä puolestani.

Nyt tuo ystävä on poissa. Ja vaikka olen tiennyt tämän päivän tulevan, ei se vähennä tuskaa. Kyyneleet ovat valuneet pitkin poskiani koko ajan, kun olen kirjoittanut tätä tekstiä.

Ei työnnä poika enää lämmintä päätään syliini lohduttaakseen,

ei katso enää lempeät ja viisaat silmät minua,

ei leiki enää tuo lempeä ja kiltti jätti hellästi itseään paljon pienemmän Lucan kanssa.

Tuntuu koti niin tyhjältä.

RIP Aireddan Torres "Maxi" 

31.10.2006-5.8.2015

Olit aina niin läsnä ja paljon enemmän kuin koira.

En olisi voinut toivoa parempaa koiraa - parempaa YSTÄVÄÄ. 

Kiitos Maxi kaikesta, toivottavasti sinun on nyt hyvä olla <3

 Jätit tassunjälkesi sydämiimme ja kaipaamme sinua ikuisesti!

Kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovat perheystävämme Mika Kaikkosen ottamia, kiitos hänelle upeista kuvista !