18. huhtikuuta 2016

Mustikka-valkosuklaa täytekakku


Huomasin juuri, että tämä kakkuhan on täysin unohtunut julkaista tänne blogiin!
Eli muutaman viikon takainen esikoiseni syntymäpäiväkakku...
Kuten aiemmin olen maininnutkin, niin kakut ovat meillä nykyään yleensä kermakakkuja sokerimassakakkujen sijaan, sillä nuo lapsoset nykyään kermakakkuja toivovat.
Ja mikäs siinä, parempaahan tällainen maultaan onkin :)
Kermakakustakin saa mielestäni todella kauniin, joten yhtä hyvin se passaa juhlapöytään kuin sokerimassalla kuorrutetut sisaruksensa... Vai mitäs olette mieltä?


Kakun sisältä löytyy valkosuklaamousse sekä mustikkamousse, jotka ovatkin yhdet ehdottomista lemppareistani ja keräävät aina kehuja myös muilta syöjiltä.
Täytteiden ohjeet löytyvät jo lähes samanlaisina blogista, mutta julkaisen ne tässä vielä yhdessä.

Valkosuklaamousse (yhteen väliin)

100 g valkosuklaata
125 g mascarponea
2,5 dl vispikermaa

Sulata valkosuklaa varovasti miedolla lämmöllä mikrossa. Notkista mascarpone lusikalla sekoitellen. Vatkaa kerma vaahdoksi, yhdistä hieman jäähtynyt valkosuklaa notkistettuun mascarponeen ja sekoita kermavaahtoon.


Mustikkamousse (yhteen väliin)

250 g mustikoita
0,5 dl tomusokeria
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  125g mascarponea
3 liivatelehteä
2 rkl keitettyä/kuumaa vettä
 
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä noin viideksi minuutiksi.
Soseuta mustikat sauvasekoittimella, lisää tomusokeri ja sekoita sauvasekoittimella.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi toisessa astiassa. 
 Notkista mascarpone ja lisää se vaniljavaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatelehdet pariin ruokalusikalliseen kuumaa vettä. Kaada liivateliuos marjasekokseen ja sekoita sauvasekoittimella.
Kaada marjaseos muutamassa pienessä erässä vaniljavaahtoon, samalla sekaisin vatkaten.
 
Täytä kakku vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan. 
 
 

14 kommenttia:

  1. Niin kaunis! Todella nätisti aseteltu koristeet pintaan :) Meilläkään ei pidetä sokerimassakakuista. Ei tarvinnut kuin kerran kokeilla ja heti tuli ihmettelyä, mitä oikein olen menny tekemään ;) Sokerimassan sijasta kuorrutankin kakun melko usein valkosuklaamassalla. Makeaahan tuo, mutta paaaaljon parempaa kuin sokerimassa. Kerma on myös hyvänmakuista ja -näköistä kuorrutteena. Kuten tässä sinun kauniissa kakussasikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! :) Tuo valkosuklaamassa on edelleenkin kokeilematta, vaikka se on ollut monesti mielessä. Ehkä minäkin jossakin vaiheessa vielä kokeilen... Kermakakut ovat kyllä ihan parhaita :P

      Poista
  2. Todella kaunis kakku!
    Ja ihanat täytteet!

    VastaaPoista
  3. Oi miten on kaunis kaukku ja herkulliselta vaikuttavat täytteet :) En ole itse kokeillut vielä koskaan mustikkatäytettä, mutta nythän löysin ihan loistavalta kuulostavan ohjeen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo mustikkatäyte on aivan ihanaa, kannattaa ilman muuta kokeilla. Täyte on saanut aina kehuja maustaan ja vielä kun sen yhdistää valkosuklaatäytteeseen - avot! :P Toivottavasti siis testaat ja olisi mukava kuulla, mitä tykkäsit, jos päädyt kokeilemaan...

      Poista
  4. Onpa upea kakku. Kaunis ja sopii juhlaan kuin juhlaan. ��
    Käytätkö kakun päällä pelkkää kermaa vai jotain sekotusta, että se näyttää noin kiinteältä ? Itsellä jotenkin aina lässähtää nimittäin tuo päällinen.

    T, taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! :) Käytän tosiaan kakun päällä pelkkää kermaa. Miksihän päällisesi lässähtää... Mitä kermaa käytät? Itse käytän vispikermaa ja jätän vaahdon pursotettavaa vaahtoa löysemmäksi. Hyvin on kestänyt.

      Poista
  5. Minkä kokoinen kakkuvuoka sulla on tässä ollut? Jos kakun tekee isoon säädettävään neliövuokaan, paljonko täytettä tulee suurentaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Merja! Taisin käyttää halkaisijaltaan noin 22 cm olevaa vuokaa. Mikäli neliövuokasi on reilusti isompi, kuin tuo vuoka, suosittelisin tekemään mustikkatäytteen 1,5 kertaisena ja valkosuklaamoussen 2 kertaisena. (Mustikkamoussea tulee yleensä vähän reilusti)

      Poista
  6. Hei. Ajattelin samaa kokoa, mitä Taru tekee (taikakakut) eli 22x32.. Minulle ei henkilökohtaisesti ole väliä, kuinka paksut täytevälit ovat, mutta kyseessä toiselle tuleva kakku :)

    VastaaPoista
  7. Hei! Suunnittelin tekevani yhteen valiin vadelmamoussen ja toiseen taman mustikkataytteen. Asun ulkomailla ja taalla on vain pensasmustikoita, toivottavasti ei tule kovin mauton.. Mutta kysymys on, etta luuletko valkosuklaamoussen toimivan kakun kuorrutteena? Ajattelin etta se kestaisi paremmin huoneenlammossa kuin kerma

    VastaaPoista
  8. Hei! Varmaan tyhmä kysymys, mutta onko tässä kakussa siis "normaali" sokerikakkupohja? Ja sen välissä on nuo täytteet ja kuorrutettu kermalla? :) Täytteet kuulostavat ihanalta, mutta pohjasta ei ollut tässä ohjeessa mainintaa mikä se mahdollisesti on :)

    VastaaPoista
  9. Voiko tohon mustikkatäytteeseen käyttää pakastemustikoita?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...