7. marraskuuta 2014

Suklaa-Caramel kuppikakut



Näin yhtenä päivänä kaupan leivontahyllyssä ihanan näköisiä caramel fudge paloja ja nappasin heti pussin mukaani. Kotona sitten mietin, että mitä niistä tekisin ja koska olen nyt innostunut kokeilemaan erilaisia muffinsseja/kuppikakkuja, päädyin melko pian kuppikakkuihin.


Halusin tehdä suklaisia kakkusia, joissa olisi fudge/toffeesattumia siellä täällä. Pussin kyljessä olikin kuva, jossa palaset olivat tasaisesti leivoksen sisällä ja takana luki, että sekoitetaan taikinaan, paistonkestävä, ei sekoitu taikinaan sulaessaan.
No jokin meni jälleen kerran vikaan ja ei ollut toffeepalaset ihanasti ympäriinsä, vaan olivat kaikki painuneet pohjalle. Sekoitin palaset vasta valmiiseen taikinaan, mutta en tiedä olisko ne pitänyt sekoittaa jauhojen kanssa vai oliko taikina jotenkin vääränlaista noille palasille.
Oli harmi että palaset painuivat pohjalle, sillä ne antoivat mukavasti makua ja olisi ollut kiva, että niitä olisi ollut siellä täällä...
Mille nämä kuppikakut sitten muuten maistuivat? Suussasulavilta kuului eräästä suusta :) Pohja oli ihanan pehmeä, mehevä ja suklainen ja päällä oleva vaniljainen kermavaahto sekä rapeat toffeepalat ja suklaa kruunasivat kokonaisuuden. Päällä olevat palaset eivät siis ole vain koristelua, vaan ne myös antavat makua sekä tekstuuria leivokseen. Keksiikö joku vielä ratkaisun, kuinka saada toffeepalaset olemaan vajoamatta pohjalle? Auttaisikohan jos palat ripottelisi vain taikinan päälle vuokiin, eikä sekoittaisi taikinaan...


Suklaa-Caramel kuppikakut (12 kpl)

100 g huoneenlämpöistä voita
  2 dl sokeria
  2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja 
  0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
  2 tl leivinjauhetta
  2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 dl kermaa (käytin vispikermaa) 
1 dl caramel fudge paloja

Kuorrutukseen ja koristeluun
1,5 dl kermaa (+ 2-3 rkl vaniljakreemijauhetta)
tummaa suklaata sulatettuna ja rouhittuna sekä fudgepaloja.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja vuoraa muffinssipellin kolot paperisilla muffinssivuoilla.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen kerman kanssa taikinaan, aloittaen kuivista. Kääntele lopuksi taikinaan vielä fudgepalat. Täytä muffinssivuoat lähes täyteen, jätä hieman kohoamisvaraa.
Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä (kun näyttävät kypsiltä, varmista kypsyys tikulla). Anna jäähtyä hieman ja nosta varovasti esimerkiksi servetin tai paperin päälle jäähtymään (paperi imee ylimääräisen kosteuden paperivuoan pohjasta)
Kun kuppikakut ovat täysin jäähtyneet, vatkaa kerma vaahdoksi, lisäten välillä vaniljakreemijauhetta joukkoon ja pursota valmis vaahto kuppikakkujen päälle. Koristele suklaalla ja fudgepaloilla.


Tässä halkaisukuva kuppikakusta; pehmeää ja mehevää, mutta missä fudgepalat?



5. marraskuuta 2014

Ihanat suolapähkinä-valkosuklaakeksit


Rakastan pähkinöitä, suklaata ja pähkinäsuklaata, joten kun tämä resepti osui silmiini Pirkka ruoka-lehdessä, halusin kokeilla sitä mahdollisimman pian. Tälläkään kertaa tuo pähkinän ja suklaan yhdistelmä ei tuottanut pettymystä vaan toimi loistavasti. Rapeareunainen keksi, hieman sitkeä keskus, makea pehmeä valkosuklaa ja rapea suolainen pähkinä. Tuo suolainen pähkinä istui kokonaisuuteen täydellisesti! Suolaisuus sopi oikeasti loistavasti kekseihin ja aion sitä jatkossakin kyllä käyttää. Suolahan muutenkin korostaa makuja, etenkin tumman suklaan kohdalla ja niin se tekee kyllä makeassa muutenkin, esimerkiksi kinuskissa ripaus suolaa antaa ihanan säväyksen!
En yleensä tee itse keksejä, joten opettelua tuo vielä hieman on ja jäinkin miettimään keksien koostumuksen oikeanlaisuutta. Kuitenkin pari keksejä maistelemaan päässyttä läheistäni vakuuttelli keksien koostumuksen olevan oikeanlainen ja toisaalta jos keksi olisi ollut kauttaaltaan kova/rapea, olisivatko pähkinäsattumat enää tuoneet siihen yhtä mukavaa suutuntumaa ja vaihtelua? No, oli miten oli, keksien maku oli ihana ja keksit tuntuivat maistuvan niin lapsille kuin aikuisillekkin...


Reseptissä sanottiin, että keksejä tulee 32 kappaletta. Minä kuitenkin vielä toistaiseksi kokemattomana keksin tekijänä katselin taikinamäärää ja ajattelin, että eihän tuosta nyt millään tule 32 keksiä. Reseptissä täytyy olla virhe. Niinpä jaoin taikinan ensiksi puoliksi ja sitten puolikkaan 8 osaan (ajattelin testata paistamista ensin puolikkaalla taikinalla, jotta toinen puoli olisi vielä pelastettavissa). No kun keksit olivat hetken paistuneet uunissa, huomasin että eipä ollut reseptissä virhettä ei.... Keksit levisivät leviämistään ja ensimmäisen pellillisen keksit olivatkin jättimäisiä. No eipä se lopulta haitannut, sillä lapset kilpailivat siitä kuka saa jättikeksin :) Toisen puolikkaan taikinasta jaoin sitten kiltisti 16 osaan ohjeen määrän mukaan ja noista kekseistä tuli ihan, no keksin kokoisia. 
Samalla testasin paistotavan vaikutusta kekseihin. Ensimmäisen satsin isoja keksejä paistoin kiertoilmalla ja 12 minuuttia riitti aivan hyvin. Keksit vain olivat tummempia yhdeltä reunalta...
Toisen satsin pienempiä paistoin ylä- ja alalämmöllä, uunin keskitasolla ja keksejä piti paistaa n 15 minuuttia (vaikka olivat pienempiä...) Makuun ja koostumukseen paistotapa ei hirveästi muuten vaikuttanut, mutta isot keksit olivat hieman rapempia kauttaaltaan... Voit siis tehdä reseptillä joko 16 jättikeksiä tai 32 pienempää keksiä tai sitten molempia. Paista keksejä sen mukaan, kumpaa kokoa teet...
Alla olevasta kuvasta näet keksien kokoeroa... Yhdelle pellille mahtuu joko 8 isoa tai 16 pienempää keksiä, ainakin minun uunissani (uunien sisämitathan vaihtelevat hieman), mutta muista jättää väliin kunnon raot, sillä keksit leviävät melkolailla paistuessaan...


Suolapähkinä-valkosuklaakeksit (16-32 kpl)
(resepti lainattu Pirkka Ruoka-lehdestä)

100 g (1,5 dl) suolapähkinöitä
100 g (leivonta)valkosuklaata tai valkosuklaahippuja
125 g voita
 2 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Rouhi pähkinät karkeaksi, 2-4 osaan ja valkosuklaa pieniksi paloiksi (tai käytä valmiita suklaahippuja). Ota pähkinöistä n. 1/3 osa ja valkosuklaasta n. 1/2 osa koristelua varten pieneen kulhoon ja sekoita ne.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita lopuksi mukaan vielä pähkinät ja suklaapalat/hiput. Tee taikinasta tanko ja jaa se 16 tai 32 osaan, riippuen toivomastasi koosta. Nosta taikinanpalat pellille ja painele aiemmin erilleen otettua pähkinä-valkosuklaaseosta keksien pintaan. Paista 175 asteessa 12-15 minuuttia.




1. marraskuuta 2014

Pähkinäinen kuivakakku



Koko syksyn on mieleni tehnyt hasselpähkinäkakkua. Jotenkin syksyn lehdet ja ruskan värit saivat pähkinäkakun pyörimään mielessäni. Vaikka pienet pakkaset ovat jo ehtineet rantautua tänne Oulunkin alueelle, viimeksi muutama päivä sitten juksulenkilläkin tämä kakku alkoi pyöriä mielessäni. Ei siis auttanut kuin alkaa kakun leivontaan... 
Kuten kuivakakut yleensäkkin, tämäkin maistui paremmalle seuraavana päivänä maisteltuna kuin heti leipomisen jälkeen. Vaikka eipä sillä, kummasti tämä katosi jo saman päivän aikana siihen malliin, että seuraavalle päivälle ei isoa palaa jäänytkään... Lastenkin suusta kuului melkoisen monta kertaa; saako vielä yhden palan? Itse en ensimmäisen haukun jälkeen osannut vielä sanoa kakusta mielipidettäni, mutta mieleni teki lisää. Pari haukkua myöhemmin oli mielipiteeni selvä; ihastuin kakun makuun sekä sen kosteaan koostumukseen.


Tämä kakku maistui hasselpähkinälle ja oli ihanan kostea sekä mehevä. Kakku oli hieman perinteistä kuivakakkua kosteampi, mutta kuitenkin selvästi kuivakakkumainen koostumukseltaan. Vaikka kakku oli maukas ja sai kehuja, kaipasin itse siihen vielä jotakin lisää. Mielestäni tämän kakun olisi kruunannut taikinaan lisätty tummasuklaarouhe. Pähkinä ja suklaahan ovat muutenkin ihana yhdistelmä. Uskonkin, että tuolla suklaalisällä tämä kakku olisi saanut sen, mikä siitä mielestäni puuttui... Lisäsinkin suoraan ohjeeseen sulkuihin vielä tuon rouhitun suklaan. Vaikka kakku onkin pähkinäkakku ja siinä selvästi maistui tuo hasselpähkinä, siitä huolimatta tästä tykkäsivät myös sellaiset, jotka eivät yleensä pähkinästä välitä.




Pähkinäinen kuivakakku

175 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl hasselpähkinäjauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta
( 75 g suklaata rouhittuna )

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja voitele sekä korppujauhota valmiiksi suorakaiteen mallinen vuoka (vetoisuus n 1,5 litraa).
Mittaa ja yhdistä kuivat aineet valmiiksi yhteen pieneen kulhoon. Mittaa myös maito valmiiksi ja lisää siihen vaniljauute. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet ja vaniljamaito vuorotellen taikinaan, aloittaen sekä lopettaen kuivilla aineilla. (Mikäli haluat, kääntele lopuksi taikinaan vielä suklaarouhe) Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa 50-55 minuuttia uunin tehokkuudesta riippuen ja varmista kakun kypsyys tikulla. Jos keskelle painettu tikku tulee puhtaana ulos, on kakku kypsää. Laita folio vuoan päälle ja anna kakun vetäytyä hetken aikaa. Kumoa hieman jäähtynyt kakku tarjoilulautaselle ja koristele sulatetulla suklaalla/pähkinäsuklaalevitteellä sekä hasselpähkinärouheella.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...