28. marraskuuta 2015

Merisuolalla maustetut Brigadeirot, eli suklaatoffeepallot


Tein viime joulun alla ensimmäistä kertaa brigadeiroja, eli Brasilialaisia suklaatoffeepalloja. Ihastuin niihin jo silloin, mutta en jostain syystä ole niitä sen jälkeen tehnyt. Nyt on asia korjattu ja reseptiikkaakin muokattu ihan vähän. 
Pidän tosi paljon suklaasta, jonka seassa on merisuolakiteita. 
En tiedä mikä siinä on, mutta suolakiteet antavat ihanan maun suklaalle, uskokaa pois!
Niinpä siis muutiin reseptiä siltä osin, että perusmassaan ei tule suolaa, vaan suola ripotellaan sormisuolana jäähtymään levitetyn massan päälle. Voi, kuinka ihania näistä tulikaan!
Siskoni, jolle tuo suklaa-suolayhdistelmä ei ollut ennestään tuttu, ihmetteli valintaani lisätä suolakiteitä massaan. Eipä ihmetellyt enää maistamisen jälkeen, sillä hänkin ihastui yhdistelmään. Samoin teki myös mieheni sisko, joten jos yhdistelmä ei ole tuttu, kannattaa ilman muuta kokeilla!



Merisuolalla maustetut Brigadeirot (n.30 kpl)

1 prk kondensoitua maitoa (ei karamellisoitua)
20 g voita
3 rkl tummaa makeuttamatonta kaakaojauhetta
sormisuolaa

Laita kondensoitu maito ja voi kattilaan. Siivilöi joukkoon kaakaojauhe samalla voimakkaasti vispilällä sekoittaen.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen n. 15 minuuttia, kunnes seos on tarpeeksi paksua. Seos on valmista, kun lusikalla siihen vetämäsi jälki jää hetkeksi näkyviin. Seos jähmettyy lisää vielä jäähtyessään.
Kun massa on sopivaa, kaada se leivinpaperilla vuoratulle lautaselle/astialle jäähtymään. 
Kun seos on jäähtynyt jonkin aikaa, ripottele päälle hieman sormin hienonnettua sormisuolaa ja siirrä loppujäähdytykseen jääkaappiin.
Pyörittele jäähtyneestä massasta pieniä palloja ja kierittele niitä sen jälkeen suklaaströsseleissä, kaakaojauheessa tai vaikka pähkinärouheessa. Huomioi kuitenkin, että voimakkaan makuinen kuorrute vie makua itse brigadeirolta. Parhaiten maun toi mielestäni esiin suklaaströsseli.



 Ihanaa viikonloppua ja Joulun odotusta kaikille!

25. marraskuuta 2015

Valkosuklaa Brigadeirot


Heipä hei!
Viime vuona kokeilin ensimmäistä kertaa Brigadeiroja, Brasilialaisia herkkupalloja ja nyt olikin sitten aika kokeilla niistä valkosuklaaversiota...
Instagramissa minua seuraavat ovat näihin jo saattaneet törmätäkkin
(samoin kuin kuvassa taustalla näkyvään joululahjatoiveeseeni, Iittalan Fire kynttilälyhtyyn).
Perinteisiin brigadeiroihin nämä eroavat siten, että näissä on brigadeiroissa käytetty tumma kaakaojauhe vaihdettu valkosuklaaseen.
Eikä varmaan tarvitse edes kertoa, että herkkuja olivat! :P
Siskonikin ehti näitä maistelemaan ja hänkin ihastui näihin kovin. Jopa siinä main, että pyysi näitö joululahjaksikkin... Nähtäväksi sitten jää, onko pukki ollut kuulolla... :D
Rakenteeltaan nämä valkosuklaa brigadeirot muistuttivat hieman omar-karkkeja ja makukin oli samantyylinen valkosuklaalisällä... Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.


Valkosuklaa Brigadeirot (n.30 kpl)

1 prk (n. 400g) kondensoitua maitoa (ei karamellisoitua)
20 g voita
50 g valkosuklaata

Laita kondensoitu maito, voi sekä paloiteltu valkosuklaa kattilaan.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen n. 15 minuuttia, kunnes seos on tarpeeksi paksua. (Varo polttamasta suklaata!) Seos on valmista, kun lusikalla siihen vetämäsi jälki jää hetkeksi näkyviin. Seos jähmettyy lisää vielä jäähtyessään. 
Kun massa on sopivaa, kaada se leivinpaperilla vuoratulle lautaselle jäähtymään ja siirrä loppujäähdytykseen vielä jääkaappiin.
Pyörittele jäähtyneestä massasta pieniä palloja ja kierittele niitä sen jälkeen rouhitussa valkosuklaassa.


19. marraskuuta 2015

White Chocolate Mocha - Valkosuklaa mokka ja leivonnaisia


Eilen oli etäopiskelu-päivä ja tänään myöhäinen kouluaamu, joten minulla oli hetki aikaa ihan itselleni. :) Lapset menivät kouluun ja tarhaan, mies omiin hommiinsa ja minä jäin viettämään nautinnollista aamua koirien kanssa. Sytytin jopa kynttilän tuohon Iitalan ihanaan Fire kynttilälyhtyyn... Luxusta!
Koska en juo ihan tavallista kahvia, päätin kokeilla hieman erillaista suklaakahvia - valkosuklaa kahvia.
Juon useasti kahvilassa chocolate mocha-nimistä suklaakahvia ja nyt ajattelin kokeilla itse tehdä tästä valkosuklaa versiota ja voi pojat kun oli hyvää!
Kaloreita ei tästä juomasta kannata laskeskella, sen verran korkealle lukemat saattavat kiivetä, mutta ainahan sitä silloin tällöin voi palkita itseään. Eikö?
Alla helppo resepti tuohon herkkuun, mikäli teistä joku innostuu sitä kokeilemaan. 


White Chocolate Mocha

2 dl hyvää kahvia
1,25 dl maitoa
n. 50 g valkosuklaata

Koristeluun:

Kermavaahtoa
Valkosuklaa lastuja

Keitä kahvi ja pilko valkosuklaa.
Kuumenna maito kattilassa, mutta älä kuitenkaan keitä!
Lisää paloiteltu valkosuklaa maidon sekaan ja hämmentele, kunnes suklaa sulaa.
Kaada kahvi lempimukiisi, lisää päälle valkosuklaa-maito ja koristele kermavaahdolla sekä rouhitulla valkosuklaalla.


Vaikka blogi on viettänyt hieman hiljaisempaa eloa kiireideni takia, on sitä aina välillä jotakin tullut leivottua ja tässä niistä muutama... 
Ensimmäisenä pienen tytön ristiäiskakku ja toisena mutakakku vadelmamoussella.
Niin ja koulukiireetkin alkavat nyt hieman helpottaa ja pääsen taas hetkeksi keskittymään leivontakokeiluihin sekä bloggailuun. <3 

Ihanaa päivää kaikille!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...