23. maaliskuuta 2016

Kinder Bueno-kakku-katastrofi


Tiedättekö sen tunteen, kun tajuaa, ettei sille päivää olisi kannattanut aloittaa leipomista ollenkaan?
Kaikki menee pieleen, eikä mikään vain onnistu..
No tämän kakun kanssa tuntui juuri tuolta. Eli ei se aina putkeen mene meilläkään...
Tämän kakun kanssa tuntui menevän kaikki pieleen jo heti siitä hetkestä lähtien, kun avasin kananmunarasian. Lähes kolmas osa munista rikki! No, eipä siinä mitään, kyllähän siitä vielä yhteen kakkuun munia riittää...
Pohjan leipominen menikin sitten ihan ok ja ilman kommelluksia, mutta annas olla tämän jälkeen...
Sain kääretorttupohjan uunista ulos ja aloin leikata tunnelikakkua varten osia ja vieläkin kaikki hyvin.
Aloin tehdä täytettä ja ajattelin, että tein tarpeeksi täytettä. No arvatkaa mitä - en tehnyt. Tunnelista täyttyi vain 2/3... Hetken päätäni raavittua aloin leikata seinämiä matalammaksi, täytteen tasalle (eihän se omalle porukalle ole niin nöpö nuukaa kakun korkeuden kanssa...). Voila ja taas homma toimii. Ei ihan...
Kun kakku oli hyytynyt jääkaapissa ja aloin tehdä valkosuklaakuorrutusta, sain jollakin ihmeellä pilattua valkosuklaan. Valkosuklaasta tuli ryynimäistä ja siitä erottui rasva!? No onneksi kaapissa oli vielä toinen paketti valkosuklaata ja päätin tehdä kuorrutteesta valkosuklaa-mascarponekuorrutteen.
Aloin levittää kuorrutetta kakun pinnalle ja se jämähti välittömästi kakun pintaa koskiessaan siten, että levittäminen oli tosi vaikeaa ja pinnasta oli lähes mahdotonta saada tasaista. Päätin, että olkoon, maku ratkaisee.
Seuraavaksi suklaareunuksen vuoro. Ajattelin, että koska reunakalvoni oli loppu, niin tottahan tuo leivinpaperi ajaa saman asian. No ei ajanut :D Oli huomattavasti löysempää ja pehmeämpää..
Yritin nostaa reunusta kakun ympärille, mutta koska se ei pysynyt jämäkkänä, osui se kakun reunaan ja tarttui siihen kiinni - vieläpä ihan liian ylös, sillä reunuksen alareunan ja kakun alusen väliin jäi vielä parin sentin rako... Eipä auttanut kuin repiä irti ja yrittää sihdata paremmin kohdalleen...
Hiemanhan tuo reuna repeili, mutta sain kuin sain sen paikoilleen.
Niin ja koska leivinpaperi ei pysynyt jämäkkänä, niin ei suklaareunasta tullut suoraa ja sileää, vaan tuollainen aaltoileva, niin kuin kuvasta näkyy. Niin ja näkyyhän tuolla kolojakin...
Mutta joka tapauksessa,  tämä kakku on nyt siis paras mahdollinen lopputulos, jonka sain tuosta katastrofistani aikaiseksi ja suht hyvin sain virheeni peitettyä. Reunan voisi jopa luulla olevan tarkoituksella aaltoileva, eikö? :D


Niin no entäs se kakun maku sitten... No ihan en täysin tyytyväinen ollut, sillä hieman enemmän olisi kinder bueno saanut täytteessä maistua. Muuten kyllä hyvä ja sopusoinnussa oleva kakku, joten loppu hyvin kaikki hyvin. :D
Ja hei, joku viisas joskus sanoi, että katastrofi on uusi mahdollisuus... 
Ei siis hätää, vaikka aina ei menisikään kaikki ihan putkeen keittiössä...


Tämän kakkupalan myötä oikein ihanaa pääsiäisen odotusta kaikille lukijoilleni!

17 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen.;P Mutta kakkusi on todella hieno ja reunat ihan täydelliset! Aikoinaan koulussa tehtiin leivoksiin juuri tarkoituksella tuollaiset reunat, jopa vielä enemmän sisääpäin kaatuvat. En ole itse tehnyt tunnelikakkua, pitäisi joskus kokeilla. Hyvää pääsiäistä sinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori! :D Tuskin saisin tarkoituksella tuollaista reunaa enää toista kertaa onnistumaan, jos yrittäisin.:D Tunnelikakku on kivaa vaihtelua ja helppo tehdä, joten kannattaa kyllä kokeilla. Mukavaa pääsiäistä myös sinulle ja perheellesi! :)

      Poista
  2. Lopputulos on kyl ihan täydellinen. Tuo suklaareuna on tuolleen just hyvä! Luulin et on tarkoituksella laineileva. Hyvin taiteellinen ;) jos nyt koittas tehdä samanlaista reunaa niin ei varmasti enää onnistus :D mulla oli tänään suuria vaikeuksia yhen juustokakun kans. Lopputulos ei ollu näin hyvä.. pitää kans laittaa blogiin kuvia joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kakkumonsteri! Ei olisi pitänyt kertoa mitään, niin kaikki olisivat luulleet reunan olleen tarkoituksella tuollainen hieman erilainen :D Nyt kun katsoo, niin ehkä se tosiaan jopa tuo hieman lisää ilmettä kakkuun... Eikä varmasti onnistuisikaan jos yrittäisin tarkoituksella uudelleen samanlaista tehdä :D
      Laitahan kuvia sinunkin "epäonnistumisesta" niin tulen kurkkaamaan. Mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  3. Aivan täysin onnistuneelta ja kauniilta näyttää! Jos et olisi kertonut tuskien valmisteluvaiheista, ei kukaan olisi arvannut. Hyvää pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leipoo sukkasillaan! Juuri tuossa Kakkumonsterille vastasinkin, että ei tosiaan olisi pitänyt kertoa ongelmista mitään, niin täydestä onnistumisesta olisi mennyt :D Ihania nämä teidän kommentit, kiva jos olen peittänyt virheeni niin hyvin, ettette olisi edes huomanneet.
      Ihanaa pääsiäistä sinullekkin!

      Poista
  4. Satunnainen vierailija24. maaliskuuta 2016 klo 7.55

    Aivan ihana kakku. Ei aina mennyt putkeen, mutta hyvin sait korjattua. Onko mahdollista saada ohjetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Voinhan minä ohjeenkin pääsiäisen aikaan tänne naputella. Haluatko virhevaiheineen kaikkineen ;D

      Poista
    2. Satunnainen vierailija27. maaliskuuta 2016 klo 7.51

      Tottakai ;). Ne taitaakin tehdä tekemisestä haasteellisen. Minun ongelmat kohdistuu tällä hetkellä macaroneihin...
      Kuin myös sinulle aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
    3. Voi, minä en ole vielä uskaltautunut edes kokeilemaan macaroneita, vaikka toiveissa on niitäkin ollut testata...
      Pääsiäinen vilahti nopeasti, mutta laitan reseptin tähän kakkuun parin päivän sisällä :)

      Poista
  5. Todella hieno kakku! Ilman tuota alustusta ei kyllä tietäisi, että mikään on mennyt pieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jack! Ihana lukea teidän kommentteja ja huomata, että turhaan kerroin koheltamisestani, kun kerran kaikille olisi onnistuneesta kakusta mennyt :D
      Mukavaa pääsiäistä sinne!

      Poista
  6. Oih, näyttää niin hyvältä kaikesta huolimatta :D Ja toi reuna todellakin näyttää, että pitäis aaltoilla (vois olla vaikea tehdä tarkotuksella :D ). Välillä menee pieleen, mä testailin viime viikolla miten vähän liivatetta voi moussekakkuihin käyttää. Tuloksena kaksi valuvaa moussekasaa, jotka kyllä maistu ihan hyvältä, mut ei niitä siitä pöydältä viittinyt kaapia tarjottavaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Nyt kun katson tuota kuvaa itsekkin uusin silmin, niin tuohan voi jopa tosiaan olla kivempi noin aaltoilevana ja hieman erilaisena... Ei tuntunut kuitenkaan kakkua tehdessä siltä, sillä muutama ärräpää pääsi suusta tuota reunusta asetellessa :D Nyt tuo häseltäminen lähinnä enää naurattaa :D Välillä tosiaan menee pieleen ja kiva kuulla, että muillakin kuin vain minulla... Sillä hetkellä kun menee pieleen, tuntuu katastrofilta, mutta onneksi tilanteista yleensä selvitään edes jotenkin...
      Repesin täysin tuolle valuvan moussekasan kaapimiselle :D Onneksi sinulla oli kuitenkin tarkoituksen mukainen testi, niin ei tarvinnutkaan kaapia tarjolle juhlapöytään.
      Meillä on pojan syntymäpäiväjuhlat nyt pääsiäisenä ja taidan yrittää mennä mahdollisimman tutulla kaavalla, ettei katastrofini toistu heti :D
      Ihanaa pääsiäistä sinulle ja perheellesi!
      Niin ja se pääsiäiskakkusi, jossa oli pupu, on IHANA!

      Poista
    2. No loistavaa, että siitä sait kunnon naurut :D Itellä tosiaan tunteet välillä kokeiluissa seikkailee itkun ja naurun välillä, mut onneks tosiaan kyse oli vaan harjotuksesta. Mulla on aina omiin juhliin tapana testailla kaikkea, mutta liivatteen määrään en ehkä näillä kokemuksilla juhlaleivonnaisissa kajoa :D Kavereille jos joskus teen, niin vedän kyllä täysin varman päälle tutulla reseptillä. Ihanaa pääsiäistä teillekin! Ja kiitos :)

      Poista
    3. Kyllä, mielikuva kirvoitti hyvät naurut :D Tiedän kuitenkin, ettei se kokeilujen kanssa aina naurata - ainakaan sillä hetkellä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...