26. maaliskuuta 2015

Helppo koriste esimerkiksi voileipäkakkuun sekä iloisia uutisia! :)


 Punasipulista saa helposti ja nopeasti tehtyä näyttävän koristeen esimerkiksi voileipäkakun päälle tai vaikka koristamaan tarjoilulautasia/astioita. 

Kukka punasipulista

1 punasipuli

Kuori punasipulin uloin kuoriosa. Leikkaa sitten pohjasta varovasti pois vain kantaosa, eli siis juuriosa (varo leikkaamasta liikaa). Leikkaa tämän jälkeen sipulin päältä myös kuivunut osa pois. Aseta sipuli leikkuulaudalle pohja alaspäin ja leikkaa varovasti sipulin keskeltä lähes pohjaan asti. Käännä sipulia ja leikkaa taas keskeltä. Sipulissa pitäisi nyt olla neljä sektoria. Leikkaa jokainen sektori vielä kolmeen osaan ja avaa "kukkaa" varovasti.
 Kukka on nyt valmis ja voit nostaa sen haluamaasi paikaan.


Ja sitten vielä ne iloiset uutiset :)

Eli vihdoin se on virallista ja voin sen kuuluttaa täällä blogissakin julki.....
Sain jokin aika tiedon, että Pienet Herkkusuut on päässyt mukaan blogirinkiin reilun kahdenkymmenen muun leivontablogin joukkoon! Ette tiedäkkään, kuinka onnellinen olin noista uutisista.
Reilu vuosi sitten ystävien kannustuksen siivittämänä, omaksi iloksi aloitettu "kakku- ja leivontapäiväkirja" on saanut hienon vastaanoton ja on nyt osa blogiringin blogiyhteisöä. En oikein vieläkään täysin ymmärrä kuinka tähän asti on jo tultu, mutta hienoa se on, sen voin sanoa :)
Iso kiitos tästä kuuluu myös teille kaikille blogini lukijoille, ilman teitä tämä bloggaaminen ei olisi lähellekkään yhtä mukavaa hommaa... <3

http://www.blogirinki.fi/kaikki-blogit

Entä mitä tämä blogirinkiin mukaan meno nyt sitten käytännössä tarkoittaa ja mikä tuo blogirinki on?
Blogirinki Media on maan johtava itsenäisten blogien blogimedia, joka kokoaa yhteen joukon maan suosituimpia blogeja. Blogiringissä lukijoiden on helppo seurata omia suosikkiblogejaan ja sieltä voi helposti etsiä tekstejä, ideoita ja vinkkejä myös aihealueittain. Täältä pääset kurkkaamaan blogiringin teemasivut. Sieltä löytyy oma kategoria mm. pääsiäiseen :)

Blogirinkiin liittyminen ei muuta blogissa ulkonäöllisesti tai sisällöllisesti oikeastaan mitään. Blogin osoite pysyy edelleen samana ja blogi pysyy edelleen täysin itsenäisenä ja kirjoitan edelleen omien mieltymysteni mukaisesti. Osana blogirinkiä pääsen kuitenkin tekemään yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa ja saan tarvittaessa neuvoja sekä apua bloggaamiseen, joten jos tämä jotenkin blogiin vaikuttaa, niin positiivisesti :)

2 kommenttia:

  1. Todella kaunis koriste ja lämpimät onnittelut blogirinkiin pääsystä! En yhtään ihmettele, että blogisi kutsuttiin rinkiin, sillä sinulla on aivan ihania ja erilaisia ohjeita, kivat tekstit ja hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! :) No ei ihan kutsuttu, hain mukaan, mutta siitä huolimatta ihan huippujuttu että pääsin! Ihana kuulla, että ajattelet noin blogistani. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...