17. marraskuuta 2014

Jouluiset piparkakun makuiset kuppikakut vaniljakreemillä


Jouluavajaisia vietettiin viikonloppuna monessa paikassa, siis ainakin täällä oulun seudulla ja niinpä mieleen alkoi väkisinkin hiipiä jo joulu. Tyttäreni on pyytänyt monena päivänä, että leipoisimme kuppikakkuja ja niinpä päätin yllättää hänet tänään leivontapäivällä ja yhdistää samalla tuon joulun odotuksen leivontaan. Perinteisesti meillä kuuluu joulunodotukseen glögiä, pipareita, leivontaa, jouluvaloja sekä muita jouluaskareita. Kuitenkin ensimmäisenä joulusta tulee mieleen tuo ihana tunnelma, piparin tuoksu sekä lämmin glögi ja yhdessä olo. Leivoimmekin tänään yhdessä lasten kanssa ja näitä kuppikakkuja leipoessa heti uunia avatessa tai oikeastaan jo hieman ennen sitä, kotiimme tulvi ihana piparin tuoksu. Ja mikäpä siis sopisi paremmin joulun ajan aloitukseen kuin piparin tuoksuiset ja makuiset kuppikakut sekä glögi?


Nämä kuppikakut olivat ihanan kuohkeita, kosteita ja pehmeitä ja niissä maistui pipari sekä ennen kaikkea joulu. Kakkusissa oli ehkä ihan aavistus liikaa piparkakkumaustetta, joten ehkä puoli teelusikallista olisi voinut olla sopiva määrä näihin, laitan ohjeeseen sulkuihin tuon puoli teelusikallista... Kuppikakut eivät olisi välttämättä edes tarvinneet kuorrutusta, mutta koska sellainen kuppikakkuihin kuuluu ( ja koska pienet herkkusuuni sitä rakastavat) tehtiin sellainen näihinkin. Kuorrute oli silkkisen pehmeää sekä hieman makeaa ja sopi näihin kuppikakkuihin kuin nenä päähän. Tässäpä vielä ohje muillekkin testattavaksi.


Piparkakun makuiset kuppikakut (12 kpl)

125 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl fariinisokeria
1 rkl tummaa siirappia
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
(1/2-) 1 tl piparkakkumaustetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa muffinssipellin kolot paperisilla muffinssivuoilla. Mittaa kuivat aineet (ei sokeria) valmiiksi yhteen astiaan ja sekoita ne. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää siirappi, vatkaa sekaisin ja lisää munat yksitellen vatkaten taikinaan. Lisää maitoa (johon olet lisännyt vaniljauutteen) sekä kuivia aineita vuorotellen taikinaan koko ajan vatkaten, aloita kuivista aineista. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista uunissa 16-18 minuuttia, varmista kypsyys tikulla. Ota kuppikakut heti pois uunista kun ovat kypsiä, jotta ne eivät kuivahda. Nosta hieman jäähtyneet kuppikakut esimerkiksi servetin päälle ja anna jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.

Vaniljakreemi

50 g huoneenlämpöistä voita
200 g vaniljatuorejuustoa
3-4 rkl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta

Vatkaa voi ja tuorejuusto kuohkeaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri ja vatkaa vielä. Lisää lopuksi vielä vaniljauute. Kuorruta jäähtyneet kuppikakut kreemillä ja ripoittele pinnalle vielä hieman kanelia.

Vinkki! Mikäli voi-sokerivaahto näyttää juoksettuvan kananmunia lisätessä, voit laittaa taikinan sekaan pari ruokalusikallista valmiiksi mitatuista kuivista aineista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...